Ensimmäinen käynti psykiatrilla

Kävin viime viikon keskiviikkona psykiatrilla. Olin jonkin verran googletellut aihetta etukäteen ja pääasiassa psykiatreista tunnutaan kertovan ikäviä kokemuksia. Mun kokemus oli kuitenkin oikein positiivinen.

Aluksi luonnollisesti kerroin aika paljon samoja juttuja, kun mitä psykoterapeutillekin kerroin viikkoa aiemmin. Vähän hän kyseli tarkentavia kysymyksiä lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyen ja lopuksi sanoi, että hänen mielestään mulla on kyllä hyvät kriteerit Kelan tukemaa terapiaa varten.

Mistä psykoterapeutti?

Sain hyvät neuvot, että miten lähden terapeuttia etsimään. Kelan sivuilla voi hakea palveluntarjoajia, mutta kun aiemmin kävin sivuilla, niin koin hankalaksi sen, että en tiedä mitä menetelmää haluaisin terapeutin käyttävän. Psykiatri suositteli mulle psykodynaamista menetelmää, missä käydään paljon läpi juurikin lapsuutta. Hän koki, että pystyn hyvin puhumaan tunteistani ja kokemuksista ja tämä menetelmä palvelisi mua. Myös kognitiivinen- ja ratkaisukeskeinen terapia voisi olla ihan hyvät.

Torstaina ryhdyin heti toimintaan ja laitoin sähköpostia 30:lle psykoterapeutille, jotka Kelan sivuilla olivat ilmoittaneet käyttävänsä psykodynaamista menetelmää. Perjantaina ehdin saamaan 14 kpl kiitos yhteydenotosta, mutta en pysty ottamaan uusia asiakkaita -sähköpostivastausta ja 1 kpl soitatko minulle, minulle mahtuu uusi asiakas -vastaus. Olin sähköpostiin laittanut hieman itsestäni ja asioista, mitkä siellä lapsuudessa ja nuoruudessa kummittelee ja muutama terapeutti kommentoi niitä lyhyesti ja toivoi, että jaksan etsiä itselleni terapeutin.

Tutustumiskäynti sovittu

Viikonlopun ja tämän aamun aikana tuli vielä muutama kieltävä sähköposti ja yksi, joka pystyisi alkuvuodesta ottamaan asiakkaan ja sitä ennen onnistuisi tutustumiskäynti. Häneen en ole vielä ottanut yhteyttä,  mutta tuo perjantaina vastannut sai multa tänään puhelun ja olen menossa tutustumiskäynnille  kahden viikon kuluttua. Jännää, pelottavaa ja hieman ahdistavaakin. Toivon, että jompi kumpi näistä tuntuisi hyvältä, toinen on mies ja toinen nainen. Kävin naispsykoterapeutilla ja miespsykiatrilla, kummallekin oli ihan yhtä helppo puhua.

Tammikuun alussa menen psykiatrille uudestaan ja sitä varten sain kotiläksyksi täyttää muutaman masennustestin. Tuolloin teemme Kelalle hakemuksen, toivottavasti mulle on terapeutti valittuna, siihen asti maksan mahdolliset käynnit kokonaan omasta pussista.

Olo on edelleen ollut tosi itkuinen. Jotenkin noiden parin keskustelun jälkeen olen paljon enemmän alkanut kelaamaan juttuja ja tehnyt erilaisia oivalluksi. Tällä hetkellä olen jotenkin tosi vihainen siitä, että mun lapsuus oli sellainen, kun oli ja samalla tyytyväinen, että olen vihdoin tajunnut sen! Mua on kohdeltu väärin ja epäreilusti ja mä olen kantanut sitä taakkaa vuosikymmeniä. Nyt mä toivottavasti vähitellen pääsen keventämään sitä taakkaa, mutta raskas tie se varmasti tulee olemaan.

Toistuva masennus?

Alustava diagnoosi oli toistuvan masennuksen elpymävaihe eli psykiatri mun tarinan perusteella näki, että mulla on ollut masennusjaksoja myös aiemmin ja niin mä kyllä itsekin koen. Olen ollut nuori aikuinen, kun muistan ensimmäisen kerran olleeni pitkään tosi allapäin. Siitä on yli 20 vuotta. Ehkä nyt on korkea aika tehdä asialle jotain?

-S-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *