Ensimmäinen käynti psykoterapeutilla

Kävin eilen ensimmäisen kerran psykoterapautilla, varasin ajan yksityiselle, kun halusin päästä heti asiaan kiinni.Oli kyllä aika raskas kolme varttia. Parin kysymyksen jälkeen aloin jo avautumaan äiti-suhteestani, mikä on varmasti se isoin ongelma mulla. Koen, että vaikeuteni näyttää tunteitani ja puhua niistä, on peräisin sieltä lapsuudesta. Lapsuudessa ja nuoruudessa on sattunut asioita, mitä en ole silloin pystynyt ja osannut käsitellä ja olen vain jollain tavalla kovettanut itseni ja oppinut sullomaan kaiken muunkin jonnekin piiloon.

Sain vahvistusta sille, että kokemani asiat ovat olleet isoja ja mulla on oikeus olla niistä surullinen. Olen aina ollut huono pyytämään apua, kaikki on yritetty tehdä aina itse tai sitten olen jättänyt leikin kokonaan kesken. Nyt on sellainen olo, että en enää halua ja jaksa selviytyä itse, mun ei tarvitse! Mä voin pyytää ja saada apua!

Minä, joka en ikinä itse muiden nähden tirautin terapeutin tuolissa useamman kyyneleenkin, aluksi niitä pidättelin kyllä pitkään. Tämä on varmasti se yksi syy, miksi en vaikeista asioista halua/pysty puhumaan, mua alkaa itkettämään ja se on vaan mulle tosi vaikeaa.

Kokemus oli hyvä, sen jälkeen olo oli kyllä tosi surullinen, mutta se kuulunee asiaan. Terapeutti suositteli uusintakäyntejä, mutta ikävä kyllä hänelle ei voi mennä Kelan yksilöterapiaan eli sen suhteen valitsin ehkä vähän huonon terapeutin. Omalla rahalla voisin tietysti hänellä käydä,  mutta ei mulla taida siihen olla taloudellisesti oikein mahdollisuutta, pääsisin aika harvoin ja koen, että tarvetta olisi käydä kyllä säännöllisesti.

Ensi viikolla menen psykiatrille ja toivottavasti sen jälkeen olen viisaampi jatkon suhteen. Olen toki jo katsellut Kelan hyväksymiä terapeutteja, mutta kyllä se aika raskaalta tieltä tuntuu etsiä sopivaa, moni ei tunnu uusia ottavan. Mietin, että kuinka vaikea tämä prosessi on vaikeasti masentuneelle, itse olen kuitenkin ihan toimintakykyinen ja kykenevä terapeuttia etsimään.