Lissabonin ympäri kolmessa päivässä

Olin jo jonkin aikaa haaveillut Portugalin matkasta. Ihmiset kehuivat maata kovasti ja eräs jopa väitti portugalilaisia ystävällisemmiksi kuin espanjalaisia. No, sen verran monta hapannaamaa jätti vastaamatta hymyyni, etteivät ne minun silmissäni maailman ystävällisimmän kansan titteliä voittaneet. Euroviisut kyllä voittivat ja tätä todistimme paikan päällä portolaisessa Beatles-baarissa.

Edullisia lentoja Portugaliin ei ole kovinkaan helppo löytää ja lensinkin Lissaboniin Bremenin kautta, jonne olin löytänyt RyanAirin edulliset lennot jo aiemmin. Samainen lentoyhtiö tuonne Lissaboniinkin jatkoi. Aluksi ajattelin lentää Portugalista Suomeen Bremenin kautta, mutta sittemmin Portugalilaiselta lentoyhtiö TAP:lta onnistuin löytämään tarjouslennot Lissabonista Helsinkiin kahdelle henkilölle ja ruumalaukulle noin 200 eurolla. Yölento, johon sisältyi myös ruoka. Pientä epäselvyyttä oli lentolippujen kanssa, kun TAP:n sivut kaatuivat heti lennot maksettuani eikä vahvistusta sähköpostiini tullut, mutta vastasivat Facebook-viesteihin vuorokauden sisään ja lähettivät vahvistuksen/liput minulle jälkeenpäin.
 

Julkinen liikenne Portugalissa on edullinen ja käytimmekin sitä hyväksemme mm. Sintraan matkustamisessa. Siitä huolimatta emme osanneet tarpeeksi hyödyntää vuorokausikorttiamme ja kävelimme hulluja matkoja aamusta iltaan. Matkamuistona löytyy parit asfaltti-ihottumat mukulakiviin kompuroinnista – ihan selvinpäin vieläpä. En suosittelisi liikuntarajoitteisille – rollaattorilla tai pyörätuolilla liikkuminen niillä mukulakivillä, mäkisyydestä ja lukuisista portaista puhumattakaan, on täysin poissuljettu vaihtoehto. Matkalaukun raahaaminenkin oli jo työn takana ja sääliksi kävi oman matkalaukkuni pyöriä.

Värikkäät talot herättivät heti alkuun ihastusta Lissaboniin saavuttuamme. Niiden lisäksi suuri osa taloista on päällystetty kylppärikaakeleilla, tai sellaisiksi me suomalaiset ne ainakin miellämme.. Lissabonissa olisi ollut museokin noille ja tarkoitus oli käydä, mutta valehtelematta juoksimme nähtävyyksien perässä ja museo unohtui kiireessä.

Vastapainona Portugalissa on myös todella paljon rapistuneita taloja, vieläpä ihan keskustassa. Moista autiotalojen määrää en ole nähnyt missään muualla, osista puuttui jopa seinät tai katto, eivätkä ne olleet kovin kaunista katsottavaa tuolla värikkäiden talojen keskellä. Lisäksi osa asutetuista taloista oli todella pieniä ja rapistuneita, päättelimme että asukkaat käynevät niissä vain nukkumassa ja vaihtamassa vaatteitaan.

Lissabonissa vietimme kokonaisuudessaan vain kolme kokonaista päivää. Saavuimme torstai-iltana Lissaboniin, lauantaiaamuna matkustimme junalla Portoon, josta palasimme Lissaboniin jälleen tiistaina ja keskiviikkoyönä lensimme takaisin Suomeen. Kolme vuorokautta Lissabonissa on aivan liian vähän, valehtelematta juoksimme aamusta iltaan koko sen ajan, emmekä sen vuoksi ehtineet vierailla yhdessäkään museossa tai nähtävyydessäsisätiloissa, Jorgen linnaa lukuunottamatta.

Ensimmäinen hostellimme Lissabonissa oli lähellä rautatieasema Santa Apoloniaa. Meillä oli oma huone, joka maksoi vain 35 euroa/yö. Huone oli nätimpi kuin kuvassa ja sänky hyvä ja pehmeä, kuten itseasiassa tällä reissulla kaikissa hostelleissa. Toisessa kylpyhuoneessa oli aamulla kuitenkin ällöttäviä viemärikärpäsiä ja suihkuista tuli vain jääkylmää vettä. Löysimme toisen hostelliasukkaan avustuksella veden (?) lämmittimen keittiöstä, hostellin omistajat eivät olleet tähän meitä perehdyttäneet eivätkä olleet aamulla paikalla auttamassa. Joka aamu tuo vedenlämmitin oli säädetty jääkylmälle ja hostellihenkilökunta saapui töihin vasta myöhemmin, joten onnea vaan niille asukkaille, jotka jäävät aamulla suihkutta tuon huonon briefauksen takia.

 

Portosta Lissaboniin palattuamme yövyimme toisessa hostellissa, joka sijaitsi nimensäkin mukaan palatsissa. Aulasta kuvan näet yllä. Siihen varasimme ainoaksi yöksemme neljän hengen dormin, jossa olisi siis kuulunut nukkua kaksi muuta vierasta meidän kahden lisäksemme, mutta muita ei kuulunut ja saimme jakaa huoneen keskenämme. Matkalaukussa oli aikamoinen raahaaminen mukulakiviä pitkin ja huonekin portaikon päässä yläkerrassa. Muuten ei moitittavaa ole ja saimme pitää lähtöpäivänä matkalaukkuakin säilytyksessä veloituksetta iltaan asti lukitussa säilytyshuoneessa.

 

 

Ensimmäisenä iltana seikkailimme Lissabonissa tabletin kartan varassa, hostelli ei meille karttoja antanut sisäänkirjautuessamme ja oli jo niin myöhä, että oletimme turisti-infonkin olevan jo suljettu. Nälkäisinä halusimme löytää edullisen, mutta hyvä ruokapaikan mahdollisimman läheltä hostellia ja osin myös Tripadvisorin kehujen myötä löysimme paikan nimeltä Santa Clara dos Cogumelos, joka tosin mainosti itseään sieniravintolana. Itse en sienistä perusta, mutta tuolloin onneksi en vielä tiennyt tuosta heidän pääteemastaan. Ruoka oli todella maittavaa, annoksessani ei ollut ihan mahdottomasti sieniä ja hintataso annoksissa oli noin 15 euron luokkaa. Itse söin raakaa nautaa parmesanilla ja mieheni lohta lisukkeineen. Tarjoilijana oli virolainen, joka bongasi suomalaisuutemme puheestamme heti sisään astuttuamme.

 

 

Seuraava päivänä päätimme hyödyntää aikamme tehokkaasti matkustamalla Sintraan, niin että se tulisi hoidettua alta pois ”nähtävien kohteiden listaltamme”. Vuorokausilippu, jolla pääsee myös Sintraan on noin kymmenen euron hintainen, edullisemmalla kuuden euron lipulla saa matkustaa vain Lissabonin kaupunkialueen vyöhykkeellä. Sintrassa otimme kuuden euron hintaisen turistibussin, joka toimi hop-in, hop-off periaatteella, eli kohteissa sai jäädä pois ja hypätä taas seuraavaan bussiin kohteen nähtyään. Itse jäimme kyydistä pois vain Castelo dos Mouroksessa. Siellä taivas aukesi ja sopivien varusteiden puuttuessa päätimme jättää sen ainoaksi käyntikohteeksi ja palata takaisin Lissaboniin seuraavalla junalla. Tämäkin reissu vei puolikkaan päivän vähistämme ja turisteja oli liikaa meidän makuumme.

Castelo dos Mouros on täynnä portaita ja kiipeämistä. Näköalat ylhäällä kuitenkin palkitsevat kävijänsä ja allekirjoittanut kärsi jonkinmoisesta korkeanpaikan kammostakin tuolla niin että välillä oli istahdettava huimauksen takia.

 

National Palace of Sintra olisi sekin voinut olla käymisen arvoinen.

 

Ennen Sintraan menoa poikkesimme matkalla myös Aqueduto das Águas Livres -akveduktilla tietämättä mitä odottaa. Sitä oli kehuttu Tripadvisorissa ja myös turistikarttaan se oli merkitty isolla symbolilla. Sisäänpääsy oli muutaman euron luokkaa, mikä sopi hyvin budjettiimme. Käytännössä advedukti oli eräänlainen mirador sekin.

Ylhäältä näimme motarin lisäksi mm. barbie-/nukketalojen näköisiä koteja

Ja myös ei niin kauniita asuintaloja.

 

Vahingossa akveduktilta metroon suunnatessamme eksyimme Eduardo VII puiston miradorille ja sen vieressä on muuten Espanjastakin tuttu El Corte Inglés, josta on hyvä hakea eväät kotimatkalle tai tuliaisportviinit, niinkuin itse teimme.

 

Vuorokausilipullamme matkustimme myös katsomaan kuuluisaa Torre de Belemiä, jota mainostetaan mm. Youtuben Usa First, Portugal Second -videossa. Torre de Belem on todella kaukana Lissabonin keskustasta ja hyödynsimmekin ensimmäisenä päivänä vuorokausikorttia kaikkiin näihin kaukaisempiin kohteisiin Sintran lisäksi. Kuvassa torni näyttää itseasiassa suuremmalta miltä se itse paikanpäällä näytti. Jälkeenpäin kun kävelimme muutaman kilometrin takaisinpäin metroa etsimään naureskelimme sitä oliko tornin näkeminen todella tämän kövelymatkan arvoinen.

 

 

Torre de Belemiltä palatessamme kävimme ihailemassa myös Mosteiro dos Jeronimos -luostaria. Päivä oli jo pitkällä eikä luostari ollut enää aukikaan, joten emme poikenneet sisällä. Näin jälkeenpäin tuokin jäi harmittamaan.

 

Lempialueeni Lissabonissa sijaitsi Parque das Naçõesissa. Merta ja rauhaa. Luulen että kesämmällä tuollakin on enemmän turisteja, mutta nyt oli vielä liian aikaista. Lisäksi kyseessä tuntui olevan jonkinlainen teknologiakylä, koska siellä oli paljon isoja IT-firmoja kuten IBM ja Microsoft.

Parque das Naçõesin rakennukset olivat korkeita ja moderneja ja ympäristö oli melkein steriilin valkoista ja harvaan rakennettua. Erinomainen paikka turistirysiä ja muita ihmismassoja välttelevälle. Hintataso tuntui tuolla ravintoloissa olevan tosin hieman korkeampi ja mietimmekin että kyseessä saattaisi olla varakkaampien turistien pakopaikka.

 

Orienten metroasemalta löytyi todella näyttävää seinätaidetta.

 

Jorgen linna oli silmiinpistävin rakennus Lissabonissa ja kävimme samalla reissulla Portosta palattuamme sekä siellä että katedraalissa. Katedraali oli hieman pettymys, odotin Lissabonin katedraalilta jotain suurempaa ja häikäisevämpää. Lisäksi turistit kuvasivat ehtoollista kännykkäkameroillaan häikäilemättömästi ihan alttarin juuressa.

 

Oma kuvamme on takaovelta otettu –  tajusimme sentään  kunnioittaa toisten kirkkorauhaa.

 

 

Jorgen linnasta on mielettömät näköalat yli Lissabonin, mutta muuten sieltä on turhaa satulinnaa hakea. Vain linnanmuurit ja tylsä pieni arkeologinen näyttely sisärakennuksessa. Sisäänpääsy tuonne oli 8.50 euroa, pari kertaa harkitsimme ja odotimme kyllä saavamme enemmän vastinetta rahallemme. Lissabonin asukkaat pääsevät linnaan veloituksetta. Jos Suomessa olisi vastaava hinnoittelu nähtävyydellä, turistit varmaan pääsisivät ilmaiseksi ja kaupunkilaiset maksaisivat.

 

Ja portaita sai taas kerran kavuta jo väsyneillä pohkeilla. Lisäksi Jorgen linnassa törmäsimme muutamaan toiseenkin suomalaiseen. Kuten jo Bremenin postauksessa mainitsin, taktiikkamme oli hiipiä hissunkissun pois paikalta, välttääksemme kiusallista kohtaamista yhteisen kansallisuutemme merkeissä.

 

Jorgen linnasta löytyi myös väsyneitä kissoja ja pari riikinkukkoa, jonka kiekumista erehdyin aluksi epäilemään kissan kovaääniseksi valitukseksi. Mahtoikohan tarkoituksella matkia, koska äänteli sittemmin myös ihan erilaisilla riikinkukkomaisemmilla äänillä.

 

Fadoa olisi ollut tarjolla Graçan kaupunginosassa, mutta siellä oli myös lukuisia turisteja ja introvertteinä ja allergisina sille turistimäärälle fadot jäivät tällä reissulla kokematta. Lisäksi niissä ravintoloissa oli myös sisäänheittäjiä, jotka kuuluvat yhtälailla minun allergeeneihin.Kuinka monta ravintolaa onkaan jäänyt ilman asiakkuuttani siksi, että olen tutkaillut menua ulkona ja sieltä on tullut sisäänheittäjä maanittelemaan minua ruokailijakseen.

 

Löysimme edullisen ruokapaikan, missä annokset olivat alle kympin tasoa eikä turistejakaan ollut liiaksi, olivat varmaan tuolla Graçan Fado-ravintoloissa. Mieheni tilasi annoksen nimeltä ”Beans with meat” ja sai hyvin arveluttavankin näköisiä makkaran paloja annokseensa. Luin jostain että portugalilaiset käyttävät eläimestä joka osan ja siltä tuo annos näyttikin. Itse söin tonnikalapihviä paistetuilla perunoilla, hivenen kuivaa kun ei ollut mitään kastiketta, mutta nälässä ja tuskastuneena ruokapaikkojen etsimiseen ajoi asiansa.

Mieheni ulkonäkö (pitkät hiukset ja pitkä letitetty parta) herätti kaikkialla Portugalissa hämmästystä, mutta myös houkutteli Lissabonin huumekauppiaat luoksemme riesaksi asti. Parikymmentä huumekauppiasta hakeutui luoksemme Lissabonin keskustassa ja osa jopa aneli ostamaan ”please, little bit”. Parille tuli karjaistua että ”GO AWAY”, kun hermot eivät enää kestäneet perässä roikkumista.

Shoppailuun tuossa kolmessa päivässä ei ollut juurikaan aikaa, mutta postikortteja eräästä matkamuistokioskista ostaessamme meitä suoraansanottuna huijattiin. Loppusumma noille muutamalla postikortille ja postimerkille oli 15.10 euroa, vaikka kuinka päässämme jälkeenpäin hinnoittelimme kortteja ja merkkejä emme millää saaneet niistä yli 10 euroa, saati tuota 10 senttiä päälle. Eli kannattaa olla tarkka, varsinkin jos myyjä laskee loppusumman laskimella eikä anna ostoksista kuittia.

 

Lempipaikkani Lissabonissa oli Pavilhão Chinês, joka oli yhdistelmä museota ja baaria. Baarissa oli todella monta huonetta ja ne kaikki olivat täynnä vanhoja leluja, miniatyyrejä, tauluja, patsaita, päähineitä ja kaikenlaista mitä kuvista näkyy. Erityisesti tuo oli cocktail-baari, mutta myös olutta löytyi. Cocktailit olivat 10 euron luokkaa eivätkä järin suuriakaan, mutta tilaamani cherry sling oli makeaa ja  ajattelin cocktailin hintaa myös pääsymaksuna tuohon ”museoon”. Baari oli kuin eri todellisuus ja olisin hyvin voinut kuvitella pöytiin edesmenneiden taiteilijoiden tai poliitikkojen haamuja menneisyydestä, vallankumousta juonimaan. Päätän nämä Lissabon-muisteloni tunnelmiin sieltä.