30!!!!
MOIKKU!!
Mä jo vähän hautasin tämän mutta yhtäkkiä tuli sellainen fiilis että pitää saada kirjoittaa!
Hitto ku mä haluaisin jo osata päättää että minkälaista blogia kirjoittaisin. Toisaalta haluaisin ottaa teille vaikka jotain hienoja kuvia, mutta se tuntuu jotenki nololta. Sitte taas haluaisin paikan minne purkaa kaiken maailmantuskan niinä päivinä kun huutoitken suihkussa, mutta ne hommat haluaisin tehdä anonyyminä koska silloin pystyisi olemaan mahdollisimman aito, raaka.
NO EEENIWEI.
Täytin kolkyt! Huh!
Synttärit oli ihan mielettömän ihanat ja kauniit ja hauskat ja ihanat. Juhlin vappuna, eli kolkyt vee plus vappuhuuma (ikuisesti, vappu tulee olemaan mulle vuoden paras juhla) oli aika kova yhdistelmä. Tällä hetkellä tuntuu jotenkin oudolta. Siis, jollain todella kieroutuneella tavalla kunnioitan itseäni eri tavalla nyt. Oon elänyt kolkyt vuotta. Oon selvinny hengissä kolkyt vuotta. Oon vetäny aika hyvin kolkyt vuotta. Ja samalla en jotenkin voi uskoa sitä että oon tämän ikäinen. Että camoon ihan oikeesti. Mä näytänki parikymppiseltä. Mutta en enää oo. EN ENÄÄ IKINÄ TULE OLEMAAN PARIKYMPPINEN. Ihan kamalaa. Ihan ihanaa. Koska oon mä myös helpottunu. Pelkäsin tätä ikää ihan uskomattomiin sfääreihin asti ja nyt kun tämä on, niin en sille enää mitää voi. Se on minussa. Mutta minä oon vielä tässä. Minä oon ihan sama ihminen mutta jotenkin mulla on nyt ihan uusi aika. Uusi vuosikymmen edessä. Oon kuorinut nahkani. Nyt kaikki on mahdollista.
Jotenkin tää tuleva kesä tuntuu sydämessä paljon vahvemmin kuin aikaisemmat. En tiedä miksi. Se tuntuu vatsanpohjassa niin kuin lapsena. Ehkä mä ehdin nyt jotenkin huomata sen? Ikkunasta näkyvien puiden kasvava vehreys tekee kaikesta jotenkin konkreettisempaa.
Tänään mulla on vapaapäivä. Ensin siivoan, koska aina vapaapäivinä pitää ensin siivota. Sitten juoksen lenkille. Käyn kirjastosta hakemassa Adelen nuottivihkon ja treenaan laululäksyjä. Istun partsilla ja metsästän pisamia. EN STRESSAA. Opettelen olemaan tyytyväinen.
Rakkaudella Kantsusta, Sonja