Faktoja siitä kuka kuvittelen olevani

Faktojen muodossa lienee helpointa kertoa hieman itsestäni ja millainen ihminen oikein olen.

. . .

Olen ammatiltani merkonomi, vaikka en ymmärrä mitään matematiikasta.

– Tulevaisuuteni on täysin auki, toisaalta se pelottaa mutta toisaalta tämä on mahdollisuus kokeilla jotain aivan uutta ja ottaa riskejä. Minulla ei ole mitään hajua millaista työtä haluaisin oikeasti tehdä ja mistä todella nauttisin.

– Nimesin tämän blogin ensimmäisen ja toisen nimeni mukaan. Mietin hetken muitakin vaihtoehtoja, mutta oma nimi tuntui luonnollisimmalta.

– Olen niin sanotusti harrastanut kirjoittamista pienestä asti ja yläasteella kirjoitin paljon erilaisia fantasiatarinoiden pätkiä. Nyt olen pitänyt pitkän, pitkän tauon aktiivisesta kirjoittamisesta, mutta halusin antaa itselleni uuden mahdollisuuden. Minulla oli vielä pari vuotta sitten pari blogia, joissa kirjoittelin omia kuulumisiani ja tein kosmetiikka-arvioita. Yhtään seuraajaa minulla ei koskaan ollut, koska en halunnut jakaa blogia missään sosiaalisessa mediassa silloin pelätessäni muiden mielipiteitä. Näin pienellä paikkakunnalla puoli kylää tietää jo valmiiksi enemmän tekemisistäni kuin minä itse, joten varsinkaan siinä suhteellisen hauraassa mielentilassa en kaivannut lisää negatiivista huomiota.

– Minulla on suklaanruskeat, puolipitkät hiukset, muutaman kuukauden juurikasvu ja sinivihreät silmät.

– Olen noin 168 senttiä pitkä ja rakastan korkokenkiä. 10 sentin korko on paras ja tällä hetkellä omassa laatikossaan kevättä odottavat Laura Biagiotin harmaat nahkanilkkurit.

– Intohimojani ovat kengät, laukut, shoppailu ylipäätään, meikkaaminen ja siinä kehittyminen sekä majoneesi kaikissa muodoissaan. Paprika-, kurkku- tai kevytmajoneesi, you name it. 

– Lempivaatekauppojani ovat BikBok ja H&M. Rakastan erityisesti BikBokin harmaita ribbineuleita kaikissa muodoissaan, korkeat kaulukset varsinkin tuntuvat ihanan virkistäviltä kun on tottunut siihen, että suurin osa kaikista paidoista on mallia valtava kaula-aukko.

– Olen oikeinkirjoitusnatsi. En kestä jatkuvasti toisten teksteissä esiintyviä kirjoitus- ja kielioppivirheitä, koska ne kertovat niin paljon kirjoittajan älykkyydestä tai sen puutteesta. Tekstistä tulee myös raskasta lukea. Sen takia pyrin hiomaan omat tekstini mahdollisimman virheettömiksi, myös puhelimella käydyt keskustelut… En puhu kirjakieltä kavereiden kanssa, mutta en kestä epäselviä ja välillä pikku virheosumien suomia lähes tunnistamattomia sanoja. 

– Olen äärimmäisen kiinnostunut historiasta, antiikista ja sukututkimuksista. Myös esimerkiksi luonteenpiirteiden, ominaisuuksien tai ulkonäöllisten juttujen periytyvyys on erittäin kiinnostavaa.

– Ikäisteni keskuudessa saan usein kuulla olevani epäkiinnostava, tylsä, outo ja ärsyttävä. Vain siksi, että olen perusluonteeltani hiljainen ja varautunut uusien ihmisten keskuudessa. En luota nykyään ihmisiin samalla tavalla kuin ennen, enkä uskalla enää kertoa edes ystävilleni sellaisia asioita joita en halua julkisuuteen. Lappeenranta on paskanpuhumisen mekka. 

– Vieraiden ihmisten kanssa olen aluksi todella hiljainen, mutta sitten kun pääsen vauhtiin niin saatan olla oikea höpöttäjä. Nautin keskusteluista, joissa on jokin järkevä pointti ja jos saan tuoda omia mielipiteitäni (kerrankin) kunnolla esiin.

– En pidä itseäni erityisen kauniina. Olen mielestäni ihan ok ilman meikkiä ja sen kanssa, mutta silloin kun meikkaan kunnolla (ehkä kerran viikossa kun on syy poistua asunnosta) saatan kotona ajatella että olenpa kerrankin nätti. Sitten pääsen ulos ja näen itseni jostain peilistä ja voinkin perua puheeni.

– Haluaisin olla itsevarmempi, vahvempi ja sosiaalisempi. Harmi kyllä tulen erittäin huonosti toimeen erityisesti naisihmisten kanssa.

– Olen ehdottomasti kissaihminen. Haluaisin kovasti tykätä myös koirista, mutta suurinta osaa en vain voi sietää.

– Tässä blogissa pääpainona ovat omat mielipide- ja asiatekstini. Haluaisin kovasti arvostella myös kosmetiikkaa, mutta minulla ei ole oikein mahdollisuutta ottaa kauniita tai edes jotenkin edustavia kuvia niistä. 

. . . 

Näiden faktojen perusteella pystyy ehkä vähän jo saamaan kuvaa siitä, millainen ihminen olen. Olisin kovin kiitollinen palautteesta tuleviin kirjoituksiini, koska vain sen avulla pystyn kehittämään itseäni. Toivottavasti törmäisin täällä edes muutamiin kiinnostuneisiin, sitä odotellessa!

 

Sonja

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *