Eilen vietettiin Lasipalatsin aukiolla kiinalaista uuttavuotta ja peruskiinalaisten valikoimasta poikkeavien ruokien toivossa poikkesimme siellä lauantailounaalla. Oli hyvää!
Koska olen suuri dumplings-fani, eniten tykkäsin paistetuista (lihatäytteisistä?) taikinanyyteistä. Punaisella paputahnalla täytetyn palleron makea sisus yllätti, mutta ilmeisesti kyseessä olikin jonkinlainen jälkiruoka.
Yläasteen kotitaloustunnilla minua otti suunnattomasti päähän opettaja, joka pakotti käyttämään reseptien mukaisesti maustemittaa. Vielä näinäkään päivinä en tajua, missä tilanteissa maustemittaa käytetään, kun oikea määrä on aina… sopivasti.
”Sopivasti” on lapsuuskeittiöstä saatu neuvo ja oppi, jonka merkitys on valjennut kokkaamalla. Kyseessä on myös sukupolvelta toiselle siirtynyt vainu. Äitini on tuskaillut oman äitinsä kanssa keittiössä samalla tavalla kuin minä. Niin keitto- ja paistoaikoihin kuin ainesten määriin liittyviin kysymyksiin vastaus on ollut aina sama: sopivasti. Yritä siinä sitten ymmärtää, mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa.
Yläasteella sopivasti-vainu oli jo saanut maustemitan syrjäytymään, ja kipot ja kupit ovat aikojen kuluessa nähneet kaikenlaisia kokeiluja. Tästä lähtien raportoin keittiöni antimista myös täällä.