Hyvä äiti arvioi omaa toimintaansa

Minähän tunnetusti en lue sanomalehtiä, mutta luin eräästä blogista, miten Helsingin kaupunki vertaa mainoksessaan iPadin tuijottamista perheväkivaltaan. Kyseinen mainos vaikuttaa osuneen äitikansaamme johonkin hermoon, sillä nyt puolustellaan kovasanaisesti äitien oikeutta omaan aikaan, someen ja älylaitteisiin.

 

(Kuva: kotivakivalta.fi)

 

Myönnettäköön, että ensimmäiseksi minäkin ajattelin, että mitäkös vittua tämä nyt on. Ei 1950-luvulla tullut kenellekään mieleen, että lapsen elämässä pitäisi jotenkin läsnä olla. Silloin oltiin niin kuin oltiin ja katsottiin, että oli ruokaa pöydässä ja lämpimät vaatteet. Ei ollut mitään tietoisen läsnäolon periaatteita eikä kukaan puhunut laatuajasta perheen kanssa. Ihmiset elivät osana perhettä ilman että täytyi varsinaisesti osallistaa olemaan vuorovaikutuksellinen perheenjäsen. Karrikoiden perheiden tunneilmapiiriä sävytti sodanjälkeinen penseys. Eikä varmana tietoisesti panostettu yhteisiin aktiviteetteihin. Mutta kun ne älylaitteet ovat nyt pilanneet lapset!!11

Pysähdyin sitten hetkeksi miettimään, mitä tämän kyseisen mainoksen ympärillä pyörivä defensiivisyys oikein voi olla. Pitäisikö sitä ehkä miettiäkin enemmän? Jos jokin herättää itsessä vahvan reaktion puolesta tai vastaan, se yleensä koskettaa jollain tavalla henkilökohtaisesti. Miksi minun täytyy puolustella oikeuttani Facebookin selaamiseen lapsen läsnäollessa?

Jos mainoksessa olisi äiti lukemassa kirjaa ja juomassa teetä samalla kun lapset oireilevat ympärillä, mainoksen viesti olisi ehkä ymmärretty toisin. Ei olisi ehkä takerruttu siihen, että kyllä nyt äiti saa kirjaa lukea saatana. Olisi ymmärretty, että mainoksella tarkoitetaan vanhemman haluttomuutta/jaksamattomutta/kyvyttömyyttä huomioida ja vastata lapsen tunnetason tarpeisiin – mikä on lapsen kannalta vahingollista.

Olen törmännyt joihinkin väitteisiin esimerkiksi katsekontaktin vähenemisestä imetyksen yhteydessä tai lasten kielellisen kehityksen myöhäistymisestä. On kuitenkin liian aikaista sanoa aiheesta mitään painavaa.

 

Olen sitä mieltä, että

1) jokainen äiti ansaitsee myös oman aikansa jaksaakseen vuorovaikutusta

2) jokainen lapsi tarvitsee hetkittäistä yksinoloa oppiakseen suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan itseään kiinnostaviin asioihin

3) jokaisen mainoksesta tuohtuneen äidin olisi hyvä miettiä omaa tapaansa olla läsnä lapselleen

4) välinpitämättömyys lasta kohtaan on vakava asia

 

Mutta kyllähän minuakin vituttaa, kun mies on aina koneella. Enkä minä varsinaisesti tarvitse häntä mihinkään. Lapsi tarvitsee aikuisiaan. Lapsi tarvitsee myös toista lasta. Olin n. 12-vuotias, kun kännyköitä alkoi olla kavereilla. Muistan, miten kaverin 3210 soi jatkuvasti barbileikkien aikana, ja minua suoranaisesti vitutti leikin jatkuva keskeytyminen. Ja kyllä, leikin vielä 12-vuotiaana barbeilla ja se on täysin normaalia.