Miksi lapsille suunnatut elokuvat ovat täynnä sekavaa sähläämistä?

Enpä muista, että aikoinaan Leijonakuningas tai Pocahontas olisivat olleet täynnä viidentoista minuutin action-kohtauksia. Niissä oli juoni ja se eteni ainakin jokseenkin loogisesti ja normaalin ihmisen tahtiin.

Kävin katsomassa aikuistakin ihmistä liikuttavan Inside Outin. Kerrankin perinteinen, rauhallisten ihmisten elokuva. Käsitellään oikeita ja tärkeitä asioita eikä vaan lennellä suin päin kohti räjähteleviä pömpeleitä ja huudeta pää punaisena, että varokaa nyt niitä örkkejä. Oikeesti, puoltoista tuntia tota.

Mutta ei. Lapset on pakko altistaa tässä ylistetyssä Inside Outissakin sekaville seikkailukohtauksille (joita onneksi oli vähemmän kuin esimerkiksi siinä lohikäärmeleffassa). Minä nuokun leffateatterissa ja mietin, että avaan silmäni sitten, kun joku oikeasti puhuu järkeviä lauseita ja tuo saatanan räiskyntä hiljenee.

En mää jaksa. Kun pitäisi lasten jaksaa istua koulunpenkillä 45 minuuttia peppu paikallaan ja sitten samalla totutetaan siihen, että elokuvan täytyy olla pelkkää visuaalista tykitystä, että jaksaa kiinnostaa. Aikuisten elokuvistakin aina kelaan kaikki takaa-ajot ja ammuskelut.