Olin päättänyt olla paska kaikessa, mutta sitten kävin terkkarilla

Olen piehtaroinut itsesäälissä pitkään ja hartaasti. Minusta tulee työtön. Taas. Orastava työttömyyteni on ollut mahdollisuutena mielessäni jo pidemmän aikaa, mutta viime kuukausina olen ottanut tehtäväkseni lannistaa itseäni oikein tosissani. Määräaikaisuuteni on päättymässä ja työllisyystilanne on huono. Sähköpostiini suhahtaa aina välillä viranhaltijapäätös, jossa todetaan, ettei valinta kohdistunut tällä kertaa minuun. Valinta tuntuu kohdistuvan lähes poikkeuksetta johonkin vanhaan opiskelukaveriini, joka nyt vaan sattuu ohittamaan minut soveltuvuudessaan, kokeneisuudessaan ja mielenkiintoisuudessaan. Pahinta on ”Siis toi vai?!”-huudahdus, joka kumisee ajoittain päässäni huomatessani, että se tyhmä tyyppi yliopistolta sai paikan.

Parin vuoden takainen työttömyysjakso rikkoi minut. Jälkeenpäin katsottuna jakso ei edes ollut pitkä, mutta jokainen turhanpäiväinen aamu ilman suunniteltua tekemistä oli helvettiä. Katsoin työpaikkailmoituksia kymmenen kertaa päivässä, vaikka tiesin hyvin, että jokainen uusi ilmoitus tulisi työpaikkavahdin avulla suoraan sähköpostiini. Mietin, minne kehtaisin vielä soittaa, kun olin soittanut jo läpi kaikki puljut, missä meikäläistä voitaisiin tarvita. Join kahvia ja poltin tupakkaa. Kahden aikaan kävin suihkussa, jotta tupakankäry lähtisi hiuksistani eikä mies haistaisi ja moralisoisi. Odottelin viiteen asti, että mies tuli töistä kotiin ja aloin tankata huomiota. Mies ei jaksanut sitä antaa, joten aloin nalkuttaa. Sama uudestaan seuraavana päivänä. 

Tekemisen puutteen lisäksi pahinta oli kokemus siitä, että olin täysi paska. Ihan turha ihminen. Huonompi kuin kaikki muut samanikäiset, kyvytön elättämään itseäni. Leikkiaikuinen, epäonnistuja. Onhan näitä. Ja tämä kokemus on jälleen vahvistunut mielessäni viimeisten kuukausien aikana. Olen ihan paska tässä työssä, kun en saa jatkaa. En osaa mitään ja olen huono työkaveri. Saan vieläkin hylkyjä postissa, vaikka minulla on kahden vuoden työkokemus. Sama paska alkaa taas.

Olin jo valmistautunut maksimoimaan kaikki huonommuudentunteeni. Paskapaskapaska.

Mutta sitten kävin terkkarilla. Ihan arkipäiväinen terveystarkastus, jossa minua kehotettiin lisäämään kalansyöntiä, maidonjuontia ja vihanneksia. Kehotettiin välttämään viiniä unettomuuden hoidossa ja suositeltiin 10-15 minuutin iltalenkkiä. Tupakastakin sanottiin, että jos poltat, niin ei kannata ajoittaa sitä ilta-aikaan. Ei edes käsketty lopettaa (poltanhan minä huikeat yhden päivässä). Olin siellä tunnin ajan ja toisin kuin vuosien psykoterapia, tämä yksi leppoisa kohtaaminen sai minut ajattelemaan, että olen ihan tavallinen ihminen, johon normaalit ruokavalio- ja liikuntasuositukset voisivat tehota.

Tuli sellainen aurinkoinen olo elämästä.

Pätkä kurkkua ja tomaatti ruoan kanssa. I can do it!
Iltakävely ennen nukkumaanmenoa. I can do it!
Yksinkertaisia mukavia rentoutumiskeinoja. I can do it!

Onko sillä sitten niin väliä, onko töissä vai ei? Elämän pitäisi yleisesti ottaen olla mukavaa. Jos ei saa töitä, niin sitten täytyy keksiä jotain muuta ajanvietettä. 

…

Palaan tähän toki sitten, kun oikeasti olen työtön.

Siihen asti, kiitos terkkari! Ehkä tuollaisten kohtaamisten takia koululaisetkin jonottavat terveydenhoitajalle, vaikkei päätä niin särkisikään.