Voisinpa heittäytyä maanantaiaamuna eteisen lattialle ja vetää kolmevuotiaan raivarit

“I felt like a racehorse in a world without racetracks or a champion college footballer suddenly confronted by Wall Street and a business suit, his days of glory shrunk to a little gold cup on his mantel with a date engraved on it like the date on a tombstone.” – Sylvia Plath, The Bell Jar

Kuten Sylvia kirjoitti, minulle sopivaa kilparataa ei ole. Olen täysin kypsä työhöni. Vihaan sitä. Tunnen itseni turhaksi. Ketään ei kiinnosta, mitä teen, eikä työolosuhteitani ole järjestetty sellaisiksi, joissa minun olisi mahdollista olla oikeasti hyödyksi ihmisille. Minut on heitetty satunnaiseen toimistoon laissa säädetyn pakotteen turvin keskelle ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä teen, saati arvosta sitä. Nykyiset elämäntavoitteeni liittyvät paljolti perhe-elämään, mutta en silti haluaisi kitua kahdeksaa tuntia päivässä! Minusta olisi enempään ja parempaan. Olen kiinnostunut omasta alastani, mutta ammatillisten intohimojeni toteuttaminen on tässä työpaikassa mahdotonta. Vaihtoehtoisia työpaikkoja ei juuri ole tarjolla. Se on joko tämä tai työttömyys (tai paikkakunnalta lähteminen, mikä ei tule perhetilanteen vuoksi kysymykseen).

Ja kyllä, olen juuri palannut lomalta.

Välillä syyllistän itseäni. Kyllä joku muu saisi tästäkin työstä enemmän irti. Pitäisi olla aktiivisempi, innostuneempi, sosiaalisempi. Pitäisi itse keksiä uutta ja mielekästä sisältöä työhön. Minulla kun on melko vapaat kädet kuitenkin. Ehkä työn tappavuus johtuu omasta pessimistisyydestäni. Ehkä en viihtyisi missään työpaikassa. Ehkä pitäisi vaan vaihtaa alaa. Pääsykoekirjat taas käteen ja asuntolainahaaveet kuuseen – no way!

Vihaan sanoja, kuten ’verkostoituminen’, ’aivoriihi’ ja ’idearikkaus’. Haluan jumalavita sentään, että minulla olisi selkeästi määritelty työnkuva ja puitteet, joissa voisin sitä toteuttaa. Olisi kauhean kivaa, jos työstä voisi olla kiinnostunut henkilökohtaisesti. Sekin riittäisi, että työtehtäviä olisi sen verran riittävästi, että työpäivät kuluisivat ilman Pinterestiä. Miten kadehdinkaan heitä, jotka kokevat työnsä mielekkääksi ja inspiroivaksi!

Miten te muut selviätte päivästä toiseen? Onko teillä kaikilla mielenkiintoinen, koulutusta ja henkilökohtaisia mieltymyksiänne vastaava työpaikka?