Mä olen nyt ollut kaksi kuukautta ilman minkäänlaista vipinää sängyssä. Kaksi kuukautta ei ole edes pitkä aika. Eikä tämän kahden kuukauden aikana ole tuntunut juuri lainkaan siltä, että haluaisin seksiä.

Tänään se sitten iski päin näköä. Kesken työpäivän. Armoton ahdistus siitä, että ei ole ketään kelle soittaa ja todeta, että tekee mieli.

Panokaverin (engl. fuck buddy) löytäminen lienee jopa haastavampaa kuin parisuhteen löytäminen. Panokaverin pitäisi olla sellainen, johon ei voi kehittää mitään muuta kuin fyysisiä tunteita. Muuten asiat menevät liian sekavaksi.

Viime kesänä olin lyhyessä seksisuhteessa, jonka tiesin jo toisen kerran jälkeen päättyvän omaan ahdistukseeni. Tiesin, etten sietäisi sitä, että miehellä on monia muitakin naisia. Tästä syystä en halua panna kavereita. Kavereihin liittyy aina joitain tunteita, joten henkinen ja fyysinen puoli on liian vaikeaa pitää erillään.

Olen yhden ainoan kerran tavannut miehen, jonka kanssa meillä ei ole mitään muuta yhteyttä kuin fyysinen. Päädyimme erittäin lyhyen tuntemisen jälkeen fyysiseen kontaktiin. Meillä ei ollut koskaan mitään puhuttavaa. Silti tiesin aina nähdessäni hänet, että päädymme samaan sänkyyn. Harmi, että kyseinen mies on liian kaukana, ehkä jo varattu, kuka tietää.

Mistä voisin löytää jonkun vastaavan? Täytyykö kaiken elämässä välttämätä tapahtua vain sattumalta?