Istun penkillä vahtimassa laukkuja. Muut ovat seikkailemassa pitkin lentokenttää. Tykkään tunnelmasta joka lentokentällä on.

Tykkään katsoa muiden vaatteita ja nähdä kuinka muoti on joka puolella samanlaista. Nuoremmat pukeutuvat rohkeammin muodin mukaan. Kyllä näen myös vanhan japanilaisen naisen, jonka elämässä muoti on selvästikkin läsnä. Niin loistavat värit ja kerrospukeutumisen täysiosaaminen. Wau!

Toiset menee kahville kun taas toiset juoksevat pää kolmantena jalkana portille, jottei myöhästyisi lennolta. Kaikki puhuvat eri kieliä. Keksin jokaiselle tarinan.

Jotkut ovat häämatkalla.

Yksi on varmasti todella ajattelevainen ihminen. Hän pudottaa 10 euroa punaisen ristin rahankeräyslokeroon. Ehkä hän on käynyt joskus alueella, jossa tarvitaan apua.

Toinen on menossa kotiin haikein mielin, hän halaa ystäviään, jotka ovat saattaneet hänet kentälle. Nyt on hänen aikansa lähteä ja jättää mahtava Suomi. 

On myös minun aika jättää Suomi. Olen innokas, koska pääsen Espanjaan, mutta samalla tunnen jo valmiiksi niin suurta ikävää, että mietin juoksisinko pihalle ja jäisin Suomeen. Kuvat uima-altaasta ja lämpömittarista saavat minut iloiseksi, enkä enää voisi kuvitella, että jäisin Suomeen. Sitten kaverit lähettävät snäppiä, jossa kertovat; kuinka ikävä heillä tulee. Ei, voisinko sittenkin jäädä Suomeen?

Lähden Espanjaan. Tiesin sen kokoajan. Ajatuksissani vain yritän karata. Oikeesti on kiva lähteä ja loppujen lopuksi tiedän sen, että tulen takaisin. 

Sitäpaitsi on hyvä, että tunnen ikävää. Siitä tiedän, että minulla on elämässä ihmisiä, jotka merkitsevät minulle paljon.