Ladataan...

 

Minulla on pidemmän aikaa ollut olo, jota on ollut todella vaikea selittää. Olen jännällä tavalla tuntenut, että olen osa jotain suurempaa. Tehnyt havaintoja siitä, että maailmassa on varmasti paljon sellaista mitä emme näe. Tämä on asia, johon olen uskonut aina, mutta ajatus on tuonut lohtua läheisen kuoleman jälkeen. Ehkä kuolema ei olekaan täysin lopullista.

Jokunen päivä sitten törmäsin tekstiin, joka kuvaa tätä vaikeasti sanoitettavaa oloani ja elämän kiemuroitani täydellisesti, ja havahduin siihen, että olen elänyt vastaavanlaisen olon kanssa aiemminkin. Olo on ollut läsnä aina ennen suurempia muutoksia. Nyt tunne on kuitenkin ollut vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Kyse on henkisestä avautumisesta, ja tekstin aiheesta voi lukea Hidasta elämää -sivulla

Tekstissä avataan 11 henkisen avautumisen merkkiä:

  1. Tyytymättömyys / etsiminen
  2. Sisäinen työ
  3. Tunnemaailman mylläkkä
  4. Kosketus jostain suuremmasta
  5. Muutokset siinä miten koet elämän
  6. Muutokset ihmissuhteissa
  7. Synkroniteetit ja intuitio
  8. Fyysiset oireet
  9. Kaipuu luontoon ja hiljaisuuteen
  10. Asioiden luominen
  11. Tieto siitä, että tämä on tärkeää

Kuten viimeksi kirjoitinkin, olen tyytymätön nykyiseen tilanteeseeni. Olen tainnut kirjoittaa aikaisemminkin arvojen ja tekojen ristiriidasta, jota olen kokenut etenkin läheisen kuoleman jälkeen, kun asiat yhtäkkiä näyttäytyivätkin täysin eri valossa ja elämää sekä arvomaailmaa on täytynyt kasata uudelleen. Koko tämä reilun vuoden kestänyt sekava tunnemaailma on pakottanut kääntymään sisäänpäin. Minun on ollut pakko kohdata asioita sisälläni ja esimerkiksi näyttää tunteitani. Olen tottunut pitämään tunteet sisälläni ja mölyt mahassani, mutta kun yllättävä poismeno nostaa tunteet pintaan, on ne pakko kohdata ja ottaa suurennuslasin alle. Niinpä olen tehnyt siis paljon sisäistä työtä ja jatkan sitä yhdessä terapeutin kanssa tästä syksystä alkaen - kirjoitan terapiaan päätymisestä vielä lisää myöhemmin.

Pienet murheet tuntuvat nykyään todella pieniltä, vaikka toki edelleen saatan valittaa siitä että sataa, on liian kuuma tai muuten vain rasittava päivä. Silti kaikki se tuntuu todella pieneltä ja merkityksettömältä. Läheisen kuoleman jälkeen pohdin paljon kuolemaa ja ajatukset olivat toisinaan aika synkkiäkin; mitä väliä millään edes on, kun kuolema saattaa olla huomenna vastassa? Nykyään ajatus tuo enemmänkin rauhan tunteen elämääni; vain hyvin pieni asioista on oikeasti sellaisia, joihin voi suuressa mittakaavassa itse vaikuttaa, sillä kuolema saattaa oikeasti olla nurkan takana. Miksi siis käyttäisin energiaa sellaiseen, joka ei tunnu itsestä tärkeältä tai oikealta? Tämä on vaikuttanut niin ihmissuhteisiin kuin ajatuksiin elämästä ylipäänsä - kuten viimeksi kirjoitin, on ollut helpompi todeta että en halua tätä enää enkä siis halua tuhlata tähän aikaani. Olen havahtunut siihen, että voin tehdä valintoja, joilla voin vaikuttaa merkittävästikin siihen millaista se arki sitten lopulta on. Kuuntelen enemmän kehoani ja sitä intuitiivista ääntä, joka tuntuu olevan tällä hetkellä aikaisempaa voimakkaampi. Olen tainnut vain herkistyä kuuntelemaan sitä.

Olen huomannut paljon myös fyysisiä oireita (valitettavasti varsin tietoinen myös siitä, että painon esimerkiksi pitäisi tippua jotta voisin paremmin) ja kuunnellut niitä myös todella herkästi. Jos keho varoittaa esimerkiksi flunssan kaltaisilla oireilla, pysähdyn heti lepäämään enkä yritä väkisin suorittaa ja jaksaa. Viime aikoina olen myös rakastanut viettää aikaa itsekseni huomattavasti normaalia enemmän. Olen aina ollut sosiaalinen erakko, mutta nyt vetäydyn omaan kotikolooni ja vaikka kudon koko illan ihan tarkoituksella. Saan siitä tällä hetkellä jotain erityistä voimaa. 

Olen todella tietoinen siitä, että elän tällä hetkellä sellaista vaihetta elämässäni, jossa puhdistan pöytää ja luon vakaata perustaa tuleville vuosille. Minulle tuli tuossa jokunen päivä sitten vahva mielikuva siitä, että rakenteilla on talo ja tällä hetkellä on paalutus meneillään. Se kaikkein rasittavin vaihe myös talon ympäristölle, mutta myös rakentajalle; vielä kuluu tovi ennen kuin näkyy työn tulos.

Ladataan...

Ladataan...

Lomat on nyt vietetty ja takana jo yksi suoritettu työviikkokin. Suorittamiselta, ehkä jopa pienimuotoiselta rämpimiseltä se kyllä tuntuikin. Hyvä puoli oli se, että aivot olivat koko viikon vielä vähän lomatunnelmissa, enkä yksinkertaisesti osannut stressata, vaikka työmäärän puolesta olisi ehkä ”pitänyt”. Huono puoli oli se, että havahduin kristallinkirkkaaseen ajatukseen, että en halua tätä enää. Tai ei sekään kai huono ole, mutta ajatus joka vaatii toimenpiteitä. 

Blogin kirjoittaminen jäi vähän vahingossa tauolle loman ajaksi - otin loman ensisijaisesti levon kannalta ja siinä todella onnistuin. Kirjoittaminen ei täysin jäänyt, vaan kirjoittelin tunnelmia päiväkirjaan, kun myllerrys pään sisällä alkoi muuttua kaoottiseksi. Hälyttävintä oli huomata, miten väsynyt oikeasti olinkaan. Painoin arjessa aivan omilla äärirajoilla, enkä ollut tiedostanut tilanteen vakavuutta. Olisin voinut hyvin viettää koko loman vain makaamalla ja Netflixiä tuijottamalla. En onneksi tehnyt niin, vaan sain tasapainoitettua levon ja aktiviteetit hyvässä suhteessa.

Lomalla oli aikaa ajatella. Täytin loman aikana myös 30 vuotta ja jo sen kautta tuli pohdittua paljonkin elämän suuria kysymyksiä; kuka tällä hetkellä olen ja onko se linjassa sen kanssa kuka haluaisin olla. Ikä ei ole aiheuttanut sen suurempaa kriisiä, mutta tässä vaiheessa on hyvä hetki pysähtyä ja tunnistaa elämän mahdolliset ristiriidat. Lomalla ajatukset sai tilaa ja huomasin, että suuriakin ristiriitoja löytyy, esimerkiksi arki-minän ja loma-minän välinen kontrasti on aivan liian suuri. Vaikka loma on aina loma, eikä ihan sen tasoista vapautta arkeen ihan helpolla luoda, huomasin, että en voi arjessani hyvin ja asioiden on muututtava.

Ensimmäisiä, joskin haparoivia, askeleita muutoksiin on jo otettu. Ehkä vaikeinta ja toisaalta helpottavaa olikin tehdä itse päätös muutosten suhteen. Työpaikan vaihtaminen esimerkiksi kun ei ole se helpoin tehtävä kaikkien yli-ihmisyyttä vaativien työpaikkailmoitusten keskellä, mutta näin se vain on tehtävä jos mielii nykytilanteen parantamista. 

Kivaa olla taas täällä - toivottavasti vähän tiheämmällä julkaisutahdilla. Rentouttavaa sunnuntai-iltaa!

xx

Ladataan...

”Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin.”

Ihana ajatus. Lomalla voi hengähtää, eikä tarvitse jatkuvasti suorittaa. Voi olla jouten. Tätä ajatusta olen pitänyt takaraivossa lomasuunnitelmia pohdiskellessa, sillä olen liian usein sortunut suorittamiseen ja menemään sata lasissa paikasta toiseen myös lomalla. Niin, että loman jälkeen on edelleen aivan poikki ja kaipaa lomaa lomasta. Tälle kesälomalle asetin päätavoitteeksi levon; sopivasti aktiivisuutta ja ohjelmaa, mutta lepo kuitenkin ykkössijalla. Omaa mieltä ja kehoa kuunnellen.

Helpommin sanottu kuin tehty. Etenkin mielen rauhoittaminen on ollut pienen työn ja tuskan takana. Ensimmäinen lomaviikko on mennyt melko levottomissa tunnelmissa ja käsi on hapuillut jatkuvasti puhelinta tylsän hetken koittaessa. Yhtäkkiä ei osaakaan vain olla. Mieleen muistuu jatkuvasti asioita, joita voisi tai jopa pitäisi tehdä nyt kun on aikaa. Ajatuksiin hiipii pelkoja siitä, että entä jos koko loma valuukin hukkaan laiskotellen ja makoillen. Mitä muut ajattelevat, kun sanon että olen vain nautiskellut oleilusta ja ystävien ja perheen seurasta sen sijaan, että olisin juossut uusien matkakohteiden tai kokemusten perässä?

Niin, kenenköhän loma tämä olikaan?

Lomaa on onneksi vielä kolme viikkoa jäljellä. Luotan siihen, että jossain kohtaa huomaan mielenkin rauhoittuneen. Ensiaskel on selkeästi jo onnistuneesti otettu; unohdan toistuvasti mitä päivää eletään, eikä kellonajallakaan juurikaan ole merkitystä.

Loma-aivot alkavat tehdä tuloaan, tervetuloa!

xx

Pages