Työnhaku – tuo pakollinen paha kohti muutosta
Yksi uupumuksen ”oireista” on ammatillisen itsetunnon laskeminen. Vaikka olen valitettavan useinkin kärsinyt uusissa tehtävissä huijarisyndroomasta, huomaan selkeän eron nyt uupumuksen aiheuttaman itsetunto-ongelman ja huijarisyndrooman välillä. Sitä on vaikea kuvailla, mutta jotenkin se ”tavallinen” huijarisyndrooma tuntuu enemmän sellaiselta paranoidiselta tavalta epäillä kaikkea tekemäänsä. Uupumuksen aiheuttama versio on puolestaan sellainen kaikessa luovuttanut versio itsestä; ”Musta ei oo yhtään mihinkään kun mää nyt vaan oon tämmönen ihan tavis.” Silti tässä nyt jotenkin pitäisi saada näin olon muutoinkin kohentuessa taottua järkeä päähän, ja saada se oma mieli uskomaan, että hei hyvin sulla menee ja osaat jo vaikka mitä!
Tässä on ollut paljon epäonnea matkassa ammatillista itsetuntoa (ja uupumustakin) ajatellen. On ollut mikromanageeraavia esimiehiä, epäreilua työkulttuuria ja ilmapiiriä jossa johdetaan valitettavasti useammin enemmänkin pelolla kuin kannustamisella sekä jo pidemmän aikaa hitaasti kasvanutta uupumusta. Kaikki edellä mainitut tekijät ovat varmasti hyvin suuria vaikuttajia siinä, että huolimatta hyvästä palautteesta ei enää oikein usko omiin kykyihinsä.
Tilanne on käytännössä siis mahdoton, ja siksi yksi tärkeimmistä saamistani neuvoista on ollut; Jos työtehtävä kuulostaa yhtään mielenkiintoiselta, HAE!
Tässä tilanteessa onnea on ollut se, että ystävien joukossa on sekä juuri työpaikkaa vaihtaneita että rekryalalla työskenteleviä. Heidän avullaan olen saanut hyvän käsityksen siitä missä tällä hetkellä työnhakumaailmassa mennään. Faktahan on se, että työnhaussa korostuu entistä enemmän moniosaajuus ja onhan avoimien työpaikkojen ilmoitukset jo suorastaan naurettavia vaatimuksiltaan – kukaan ei voi osata niin paljoa! Ei ainakaan silloin, kun osaaminen pitäisi olla kasassa jo suhteellisen nuorena, mikä tuntuu myös olevan yksi merkittävimmistä kriteereistä työnhakumarkkinoilla. Tilanne on käytännössä siis mahdoton, ja siksi yksi tärkeimmistä saamistani neuvoista on ollut; Jos työtehtävä kuulostaa yhtään mielenkiintoiselta, HAE!
Suunta hakusessa
Vaikka ei siltä tunnukaan, yritykset palkkaavat ensisijaisesti useimmiten ihmisen. Toimenkuva saattaa hyvinkin muokkautua rekryn edetessä, kun oikea ihminen ilmestyy eteen valmiina laittamaan oman panostuksensa peliin. Lisäksi nuo pitkät luettelot osaamisen vaatimuksista ovat lähinnä yritysten toivelistaus. Pitkät vaatimuslistat karsivat hakijoita jo aikaisessa vaiheessa eli ovat mitä luultavammin tarkkaa taktikointia.
(Tämä siis edelleen omaa mutua, läheisiltä saatua taustatietoa sekä pikkulintujen laulua, itsehän olen vaihtanut työpaikkaa viimeksi seitsemän vuotta sitten.)
Tämän olen saanut todistaa sivustaseuraajan asemassa useaan otteeseen, kun uudet kollegat ovat lopulta olleet osaamistaustaltaan aika vahvastikin erilaisia verrattuna siihen, mitä alunperin haettiin. Hyviä tyyppejä on ilmestynyt työyhteisöön, mikä on saanut luottamaan siihen, että ehkä se oma suuntakin tässä vielä löytyy, sillä olen tietenkin ennen kaikkea hyvä tyyppi!
En tiedä enää mitä haluan tehdä!
Sairaslomalla on ollut vihdoin energiaa ja tilaa ajatella ja valitettavasti kysymyksiä suhaa päässä huomattavasti enemmän kuin vastauksia. En tiedä enää mitä haluan tehdä! Olisiko fiksuinta ottaa tässä kohtaa kunnon breikki kaikesta ja tehdä jotain täysin erilaista? Pitäisikö opiskella jotain uutta tai syventää jo nyt hallussa olevia oppeja? Jos taloudellinen tilanne mahdollistaisi, hyppäisin pidemmäksikin hetkeksi pois oravanpyörästä ja pohtisin asiaa kunnolla ja perusteellisesti, vaikka kyllähän tämä ”pakkotaukokin” on vienyt asioita huomattavasti eteenpäin.
Toistaiseksi olen noudattanut ystävältäni saamaani vinkkiä ja hakenut kaikkia vähänkään mielenkiintoiselta vaikuttavia työtehtäviä, vaikka tiedostan, että se seuraava vaihe on itseasiassa se pahin: odottaminen ja mahdollisesti useammankin Ei kiitos -viestin vastaanottaminen.
Valitettavasti työnhaku ei useimmiten ole sitä mieluisinta puuhaa. Jokainen hakemus edustaa pakollista pahaa, joka on kohdattava (ehkä luovuttamispisteeseen asti), mikäli kaipaa elämäänsä suurempaa muutosta. Toisaalta olen vielä optimistisessa vaiheessa ja uskon, että valitsemani muutoksen tie ei tule olemaan pelkkää tuskaa.
Pitäkää peukkuja!
xx