Kesälomakuulumisia
Ihanaa kirjoitella taas pitkästä aikaa. Ehdottomasti yksi parhaimpia asioita lomassa on vapauden tunne ja se, että omille ajatuksille on tilaa. Sehän usein tarkoittaa myös sitä, että kirjoittamisen tarve herää ja niin se heräsi nytkin.
Aikatauluja ja bucketlistiä ei kuitenkaan ole, en halua suorittaa lomaani.
Lomailen oman työni kannalta kiireisempänä ajankohtana, mutta olen kuin olenkin onnistunut melko hyvin pysymään erossa työsähköposteista ja työpuhelimen vilkuilusta. Tiedostan, että kaikki se työasioiden miettimiseen käytetty aika on pois loma-ajasta, vaikka kuinka päättäisin olla tekemättä työasioille mitään. Taustapiruna lymyily on aivan yhtä paha virhe kuin itse työnteko lomalla.
Olen tehnyt tietoisen valinnan ja yrittänyt pysyä kiireisenä tai muissa maisemissa, jotta todella voin sanoa että olen saanut lomasta mahdollisimman paljon irti. Aikatauluja ja bucketlistiä ei kuitenkaan ole, en halua suorittaa lomaani. Tänään esimerkiksi olen maannut melkein koko päivän sängyssä ja katsonut sadatta kertaa Sinkkuelämää-jaksoja ja todella nauttinut tällaisesta kokopäivälöhöilystä. Lepo ja aivojen lepuutus on siis se mitä erityisesti saan tästä päivästä irti, ja koen sen aivan yhtä tärkeäksi kuin minkä tahansa muun lomaohjelman.
Muistelin viime kesälomaani, jolloin olin todella väsynyt. Olisin voinut helposti viettää kokopäivälöhöilyjä koko neljän viikon ajan, niin uupunut olin. Vaikka koen löhöilyn ja joutenolon todella tärkeäksi osaksi lomaa, huomaan myös valtavan eron olossani viime kesään verrattuna. Kevään lepo teki tehtävänsä, eikä minulla ole ollut suurta tarvetta fyysiselle levolle ja olen voinut keskittyä tekemiseen, jonka äärellä erityisesti sielu lepää.
Kesä on ihanaa aikaa, enkä missään nimessä ole vielä valmis puhumaan syksystä, vaikka sitä joka paikassa nyt huudetaankin. Tykkään myös syksystä todella paljon, mutta nautitaan nyt vielä ihanasta Suomen kesän loppurutistuksesta.
Olitpa vielä lomalla tai palannut jo arjen askareisiin – ihanaa alkanutta viikkoa!
xx