Sunnuntaisuosikit

Sunnuntai on yleensä viikosta se päivä, jolloin en tee yhtään mitään, koska haluan ladata akkua ja valmistautua rauhassa tulevaan viikkoon. Lauantai on vielä se päivä, jolloin käyn kaupassa, teen ruokaa, pyykkään ja siivoan, mutta sunnuntain haluan yleensä pyhittää pelkälle möllöttämiselle. Onkin muutama asia, joista on muodostunut sellaisia pieniä sunnuntairutiineja, jos niitä nyt niin tylsästi voi kutsua. Onnistunut sunnuntai pitää sisällään siis:

…Hitaan aamun.

Rakastan löhöillä pitkään sängyssä ja juoda aamukahvin rauhassa. Tämä löhöilyvaihe saattaa toisinaan sunnuntaina jäädä koko päiväksi päälle, mihin usein vaikuttaa esimerkiksi sää ulkona. Luen aamukahvin lomassa kirjaa tai lehteä, katson jotain sarjaa tai selailen somea. Eikä kellonajalla ole mitään merkitystä.

…Blogien lukemista tai Pinterest-selailua.

Pinterest! Se on kieltämättä unohtunut viime viikkojen aikana, mutta siitä yleensä tunnistan todellisen vapaapäivän, kun minulla on aikaa uppoutua Pinterestin syövereihin määrittelemättömäksi ajaksi. Parasta! Toinen on blogit, joiden lukemiseen en välttämättä arkena ehdi käyttää niin paljon aikaa kuin haluaisin. Sunnuntaina ne ovat loistavaa tekemistä etenkin hitaan aamun möllöttelyvaiheessa.

Aikaa läheisille.

Nautin siitä, että voin viettää sunnuntait vain itsekseni ja tehdä niitä juttuja, mitä juuri silloin tekee mieli. Tällaisina sunnuntaipäivinä tulee kuitenkin yleensä soitettua tai viestitettyä läheisille, sillä olen näinä möllöttelypäivinä tietenkin usein rentoutunut ja minun on helpompi olla oikeasti läsnä. Mutta miten ihana tapa onkaan aloittaa sunnuntai esimerkiksi brunssilla ystävien kanssa, herkkuhetkelle voi aina luovuttaa hieman sitä täysin omaa aikaa.

Rentouttavaa sunnuntaita!

xx

Hyvinvointi Mieli