Voiko olla liian avoin?

Moni meistä on varmasti sitä mieltä, että kyllä voi. Ja samaa mieltä olen itsekin.

Olen avoimuuden suuri fani. Kuulun siihen kuppikuntaan, jonka mielestä inhimillisyys saa ja pitää näkyä niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Emme ole koneita. Vapaa-ajalla tapahtuvat asiat vaikuttavat aina jollain tavalla työpäivään aivan kuten työpäivä valitettavasti vapaa-aikaan. Näin on ainakin omassa elämässäni.

Mielestäni siis työpaikalla voi bondata ja puhua myös muita kuin työjuttuja, vaikka ymmärrän kyllä myös sen toisen kannan, jonka mukaan työpaikka on työtä varten. Työ suoritetaan loppuun 8,6 tunnissa ja lähdetään kotiin. Ei tunteilla, ei bondata tai ystävystytä.

Kuulun siis heihin, joiden mielestä myös työlounailla ja tärkeissä palavereissa pätemisen sijaan voisi näyttää myös sitä aitoa persoonaa ja olla ihminen. Nyt olen kuitenkin joutunut tekemään pientä tutkiskelua itseni kanssa siitä, miksi en sitten kuitenkaan hyväksy ihan kaikkea avoimuutta, vaikka sitä yleensä myös (avoimuuden nimissä) olen toivonutkin. 

Tilannetaju.

Se on avoimuuden kentällä tärkeä taito. Kaikista asioista ei voi eikä kannata puhua ihan joka seurassa. Kuuluuko monologit omista mies- tai naiskuvioista työtapaamisiin? Ei välttämättä. Ei välttämättä myöskään oman terveyteen liittyvät seikat. Toki näillekin on omat hetkensä ja seurueensa, ymmärrän senkin, mutta ehkä ymmärrätte pointin.

Olen nyt saanut oikein aimoannoksina nautiskella näistä tilanteista, joissa henkilöllä ei mielestäni ole tilannetajua ja pohdiskellut onko vika oikeasti hänessä vai onko kyseessä vain itseäni risova asia? Haluaisinko itse olla yhtä avoin? Ärsyttääkö tässä kuitenkin se, että hän on koko ajan huomion keskipisteenä? Pitääkö liiasta avoimuudesta mainita? Voiko sellaisesta edes mainita? 

Oispa vastauksia. Oispa ratkaisuja.