Lauantailätinät

Aurinkoista lauantaita tyypit!

Olen nukkunut sikeät yöunet ja aloittanut aamun milläs muullakaan kuin katsomalla jakson The Handmaid’s Talea – olen pahasti koukussa. Ja pakko myös mainita, että kyllä sarjasta sitä raakuuttakin löytyy. Todellakin. Silmät on menneet jo pariin otteeseen kiinni, kun tiedostan etten halua tietynlaisten kuvien syöpyvän mieleeni. Kaikesta huolimatta sarja on edelleen loistava.

Lauantain iloksi ajattelin kirjoitella myös tämän päiväkirjamaisen tekstin juuri tämän hetken fiiliksistä ja pohdinnoista sen enempää aihealuetta teemoittamatta. Ihan tällainen perinteinen mitä minulle kuuluu juuri nyt. 

Viikko on ollut täynnä jos jonkinlaisia tunteita. On ahdistanut, v-tuttanut, itkettänyt ja naurattanut. Koko tämä kuukausi on henkisesti raskas, sillä läheisen kuolinpäivästä tulee kohta vuosi täyteen ja tavallaan elän viime vuoden päiviä tällä hetkellä läpi. Tunteet ovat pinnassa jatkuvasti, kun mieleen pulpahtelee muistoja viime kesäkuulta kaikista niistä viimeisistä. Ja ajatuksia siitä, miten tietämätön silloin olikaan siitä että pian koko maailma romahtaisi. Tämä on valitettavasti tainnut nyt vaikuttaa myös nukkumiseen, joka on ollut kovin huonolaatuista jo pidemmän aikaa. 

Tällä viikolla olen myös jo useaan otteeseen joutunut pohtimaan sitä pitävätkö läheisetkin ystävät minua täysin itsestäänselvyytenä. Saati sitten ne ei-niin-läheiset. Hoidan ja teen, tunnollisesti ja mahdollisimman hyvin. Niin, että muut voivat hyvin olla tekemättä. Tilanne paikkautuu kyllä aina kun minä olen paikalla ja asiat lopulta kyllä hoituvat. Itsestäänselvyytenä pitäminen – ei niitä ihanimpia tunteita. Törmään siihen itseasiassa tasaisinkin väliajoin. Taitaa tämäkin olla jonkin sortin tunnelukko. Kuuntelen aiheesta juuri kirjaa, joten ehkä ongelmaan löytyy ratkaisu.

Tähän liittyen itseasiassa myös ne pienet hyvät teot. Päättämällä päätin tällä viikolla tehdä muille hyvää. Päätös syntyi itseasiassa puolivahingossa, kun autoin ystävää ja siitä innostuneena päätin myös jatkaa. Ystäviä autetaan aina hädässä, sen suhteen ei tarvitse tehdä erikseen päätöstä, mutta saatte ehkä taas kiinni siitä mitä tarkoitan. Oli hauska huomata, että hyvään vastataan aina hyvällä (ja että hyvä saattaa tulla takaisin yllättävistäkin suunnista), mutta toisaalta myös se, että joillekin sana kiitos todella on vaikea sana. Tämä osaltaan ruokki myös tunnetta itsestäänselvyytenä olemisesta. Saatan jatkaa tätä sosiaalista koetta pidempäänkin, sillä pääasiassahan hyvän tekemisestä kuitenkin tulee myös itselle hyvä mieli.

Haluan vielä kertoa, että olen todella kiitollinen juuri sulle kun luet tätä kirjoitusta. Mieltäni lämmittää aina, kun huomaan että tekstien parissa on vietetty aikaa. Kiitos siis kun olet menossa mukana, vaikka vain yhden tekstin verran.

Mahtavaa lauantaita!

xx