Sitä saa mitä pyytää

Be careful what you wish for cause you just might get it. 

Tämä olisi ollut se oikea otsikko, jonka olisin halunnut tekstilleni lisätä, mutta yritän kaikin tavoin välttää Finglishiä, johon sorrun valitettavan usein. Tämä viikko on kuitenkin todella osoittanut sen, että niin ne korkeammat voimat vain välillä vastaa, kun tarpeeksi huutaa – ei tosin useinkaan sillä tavalla, mitä itse odottaa, vaan niillä yllättävillä tavoilla.

Olen tainnut melko painavaankin sävyyn mainita parissa viime tekstissä kaipaavani muutosta arkeeni. Aloin ottaa jo haparoivia askelia muutoksen aikaan saamiseksi, ja pientä tulosta sekä etenkin sitä positiivista pöhinää se tuottikin. Nyt näyttää siltä, että muutokset toteutuvatkin kuitenkin aivan muilla tavoin – ilman, että minun tarvitsee itse laittaa juurikaan edes tikkua ristiin. Merkittävä rooli. Vastuuta. Mahdollisuus. Tällaisia sanoja tässä on tarjottimella esitelty.

(Pahoittelut pienestä kryptisyydestä, tilanteeseen kun liittyy monia käänteitä ja ihmisiä, niin haluan arvatenkin jättää yksityiskohtia kertomuksesta pois.)

Sitä tulin siis vain muistuttelemaan, että paljon ehtii tapahtua pienessä silmänräpäyksessä, ja se tekee elämästä samalla pelottavaa ja toisaalta mahtavaa. Ajatus nostaa pintaan tilanteesta riippuen niin epäluulot kuin toisaalta lohdunkin. Itse olen aikaisemmin otettujen haparoivien askelien vuoksi myös eräänlaisessa valintatilanteessa, jota onneksi voin pohtia rauhassa ja ajan kanssa. Avuksi otan tietenkin vanhan kunnon Plussat ja miinukset -listan.

Jos tänään ahdistaa, muista että huomenna kaikki voi olla toisin. 

Ihanaa sunnuntaita! xx

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään