Unettomia öitä
Stressi on kyllä katala asia. Minulta stressi vie ensimmäisenä yöunet ja kun nukun huonosti, myös syön huonosti ja ikävä oravanpyörä on valmis. Uni on mielettömän tärkeä osa hyvinvoinnin keskiössä ja nykyään sen arvon todella ymmärtää. Miltä maailma näyttääkään, kun pitkän unettomuusjakson jälkeen nukkuu hyvät yöunet! Ei niitä ongelmia enää lymyilekään ihan joka nurkan takana, ja on helpompi yhtäkkiä ajatella, että kaikki järjestyy kyllä.
Miten paljon voikaan tapahtua yhden kuukauden aikana – PALJON! Etenkin työelämään on mahtunut nyt niin monta käännettä, että heikompaa hirvittää, eikä pää meinaa pysyä millään mukana. Mieli haluaa epätoivoisesti rauhoittaa ja tasapainottaa tilanteen, mikä on toki ymmärrettävää muutosten ilmapiirin ollessa päällä jo aivan liian pitkään. Viimeiset kuukaudet ovat olleet myös hyvin opettavaisia (valitettavasti) ainakin siinä, miten asioita ei ehkä kannattaisi hoitaa, mikäli haluaa pitää henkilöstön jollain tavalla edes järjissään. Huh, muutosten läpivieminen on raskasta puuhaa. Kaikille.
Minä kun tällaisena jonkinasteisena hihhulina uskon vahvasti siihen, että asiat tapahtuvat niin kuin on tarkoitettu, tällaisella myllerryksellä ja käänteiden täytteisellä syksyllä on oltava jokin suurempi merkitys. Prosessit muovautuvat, tiimit vaihtuvat, koko pakka on sekoitettu jo pariin otteeseen aivan uuteen uskoon. Kaikki on toistaiseksi todella sekavaa ja työt seuraavat kotiin ja valitettavasti myös uniin.
Mieli on käsittämätön siinä, miten paljon se venyy tarvittaessa, mutta väsymyksen määrä on käsinkosketeltavissa. Mielenkiintoista nähdä, millainen väsymys iskee päälle, kun tilanne vihdoin (toivottavasti pian) rauhoittuu ja asettuu uomiinsa. Joululoma menee oletettavasti syödessä ja maatessa, mikä on toki odotettavissa muutoinkin. Tällä hetkellä teen töitä unissanikin ja erilaiset ideat ja muistettavat asiat herättävät viimeistään aamuyöllä. Tilanne on kaoottinen, mutta pyrin koko ajan ajattelemaan asiaa kuitenkin positiivisen kautta.
”Tämä on vähän kuin näytelmä, joka kuuluu katsoa loppuun”, totesi näkijäkin mulle juteltaessa elämästä yleisesti, ja jostain syystä juuri nämä sanat ovat olleet mielessä viime aikoina useinkin. Toivon, ettei tämä näytös ole lopulta täysi farssi.
Toisaalta mietin kuinka paljon venymistä sitä pitää itseltä vaatia. Olisiko ehkä helpompaa jatkaa jossain täysin uusissa kuvioissa? Tällä hetkellä työmaiseman vaihtaminen tuntuu kuitenkin jo itsessään aivan liian uuvuttavalta ja on pakkokin jäädä seuraamaan miten kuvio muovautuu. Yksi asia kerrallaan. Hyvät yöunet pitää esimerkiksi saada ihan ekana takaisin, jotta jaksaa taas muutoinkin paremmin.
Rentouttavaa sunnuntaita! x