Somevapaalla!
Loma on ihmisen parasta aikaa. Siltä se juuri nyt kyllä tuntuukin, sillä alkuvuosi on ollut melkoisen kiireinen ja täynnä jatkuvia tuplabuukkauksia – ja niistä johtuvaa ahdistusta. Kiireen ja aikataulutetun kalenterin tekee hyvin usein vain ja ainoastaan itse eli ihan oma moka.
Kuulun niihin, joille somen käyttö on isokin osa elämää, ja jo työn puolesta melko aktiivisessa käytössä. Somen käyttö on vuosien varrella kuitenkin muuttanut muotoaan. Ensimmäisessä tekstissä jo vähän avasinkin elämän tuomia vastoinkäymisiä, ja esimerkiksi viime vuonna tapahtuneen läheisen menettämisen jälkeen on oma somen käyttö muuttunut melko radikaalistikin. Aloin itse korostaa entistä enemmän aitoutta somessa ja samoin myös seuratut henkilöt ja tilit alkoivat yhä enemmän muuttua aidompaan suuntaan. Tileihin, joilla näkyy niin elämän varjoisat kuin valoisatkin puolet. Kauniit kuvat miellyttävät edelleen silmää, eikä ne kokonaan jääneet pois, mutta jatkuvat täydellistä elämää korostavat tai selfientäyteiset (saati sitten belfie-) tilit ovat jääneet koko ajan vähemmälle. Tämä on tarkoittanut myös tuttujen someseuraamisen vähentämistä, mistä on seurannut myös pientä morkkista.
Jossain vaiheessa minua alkoi ahdistaa somen käyttö todella paljon. Ahdisti ajatus siitä miten minusta luotu kuva ikäänkuin elää aivan omaa elämäänsä some-kanavien kautta. Eihän kukaan mitenkään saa tuotua esiin täysin koko persoonaansa somessa, vaikka kuinka haluaisi. Se vaatisi käytännössä 24/7 livestreamin. Apua, ajatuksen tasollakin jo varsin kammottava mielikuva ja lähentelee Black Mirrorin kaltaista tulevaisuuskuvaa.
Tämän lisäksi ahdistuin siitä, miten ilman somea ja jatkuvaa itsensä ja osaamisen/tietämyksen korostamista (eli ah, sitä henkilöbrändäystä) ei olisi yhtään mitään. Ei ole olemassa. Lomaakaan ei tapahtunut, ellei siitä ole jonkinlaista todistetta somessa. Inhimillisyys tuntui olevan aivan toissijainen juttu, kunhan kaikki nyt vain tietäisi, että olen mieletön moniosaaja milloin milläkin alalla.
Aitouden nimissä meikäläisen somessa näkyy myös niitä huonoja ja raskaita hetkiä. Inhimillisiä hetkiä. Aivan kuten työelämässäkin, vaikka olen kokenut pientä painostusta siitä ettei tarvitsisi olla niin avoin kun on kuitenkin työympäristöstä kyse. Rajansa kaikella toki on, mutta inhimillisyyttä en suostu piilottamaan vakan alle. Se tekee meistä meidät.
Olen pitänyt toisinaan some-taukoja ja näin lomalla ollessa pohdiskelin josko olisi taas sellaisen aika. Täysin some-pimentoon en vielä ainakaan vaipunut, mutta olen tietoisesti vähentänyt turhaa somen selailua ja käyttänyt senkin ajan esimerkiksi näiden blogitekstien päivittämiseen (tekstiä tuleekin nyt kyllä melkoisella vauhdilla, mikä on ihanaa), lukemiseen ja päikkäreihin – parasta!
Viimeisimmältä sometauolta muistan etenkin sen, että päiviin ilmestyi yhtäkkiä mielettömästi lisää aikaa. Tauon aikana kylppäri kiilsi ja kotona oli muutoinkin siistiä, kun aikaa ei mennytkään turhaan puhelimen tuijottamiseen, mikä ajan syömisen lisäksi myös passivoittaa mielen. Jos haluatte järkyttyä siitä kuinka monta kertaa päivässä nappaatte puhelimen käteen ja montako tuntia päivässä tulee puhelinta selailtua, suosittelen testaamaan Moment-sovellusta. Sovellus mittaa ruutuaikaa ja halutessaan voi seurata myös sovellusten käyttöä eriteltynä (puhelimen kielenä tulee tuolloin olla englanti). Varsin silmiä avaava kokemus. Oma puhelimen käyttö kun huitelee keskimäärin 4-5h:ssa / päivä. Tähän haluan loman aikana muutoksen ja tavoittelen puhelimen parissa vietetyn ajan puolittamista.
Some-uupumuksesta ja someen kyllästymisestä puhutaan toisinaan paljonkin – millaisia ajatuksia se herättää? Oletteko löytäneet hyvän tasapainon somen käyttöön?
Rentouttavaa (ja somevapaata?) pääsiäistä! :)