Epävarmuudesta

Kaikilla on ne epävarmuuden hetket. Toisinaan ne kestävät pitkäänkin; sitä ei millään meinaa saada itseään uskomaan, että kaikki on ihan hyvin ja epävarmuus on turhaa. Mikä kenelläkin sen tunteen sitten nostaa pintaan, se varmasti vaihteleekin. Itsellä se on usein muihin vertaaminen. Miksi tuo onnistuu, mutta minä en? Mikä vika minussa oikein on?

Kuten sunnuntaina pohdiskeluissani vähän sivusinkin, olen törmännyt tilanteisiin, joissa on ollut pakko pohtia tuntemieni ihmisten todellista luonnetta. Onko hän syvimmillään hyvä vai paha? Olen aina ollut tyyppiä, joka ei näe ainoastaan mustaa ja valkoista vaan haluaa nähdä myös ne  useammat eri harmaan sävyt näiden värien välillä. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, eikä missään nimessä aina joko tai. Haluaisin aina ymmärtää ihmisiä tekojen ja tapahtumien taustalla. Miksi hän toimii niin kuin toimii tai sanoo toiselle ikävästi, kun sellaiselle ei ole edes aihetta? Myös sellaiset ihmiset, joista haluaa ajatella vain hyvää ja joiden sanat ja teot tulevat täysin yllätyksenä.

Pelko.

Epävarmuus.

Näihin kahteen olen useammat ikävät asiat kiteyttänyt. Pelko ja epävarmuus omasta itsestä tai elämäntilanteesta saavat tekemään inhottaviakin asioita. Esimies pelkää asemansa puolesta, eikä anna alaistensa loistaa ja mahdollisesti sanallisesti vielä sivaltaa, jotta alainen todella tietää paikkansa. Menetyksen pelko saa toisaalta tarrautumaan tukahduttavasti kiinni tai vaihtoehtoisesti tekemään jotain niin typerää, että menetys on varma ja voi itse uhriutua. Ennakoiden hakeudutaan tilanteesta ulos, jotta ei tarvitse kohdata niitä syvimpiä ja kipeimpiä tunteita. Pelko yksinjäämisestä vetääkin sanattomaksi silloin kun ystävä on löytänyt rakkauden ja julistaa onneaan, vaikka olisi yhteisen juhlistamisen aika. Kun pelkoa ja epävarmuutta ei ole, hyvänolontunne säteilee automaattisesti myös ympärillä oleville. Sisäisen rauhan saavuttanut haluaa sitä myös kaikille muille. 

Pelko ja epävarmuus tuovat meissä ne kipeimmät kohdat esiin. Toisaalta samalla ne aidoimmat. Minulta kysyttiin viime viikolla ”Mitä pelkäät ja häpeät eniten eli mikä on se asia, jota itket yön pikkutunteina, kun kukaan ei näe?” – siinäpä vasta kevyt kysymys. Kysymys, jonka syvällinen ruotiminen on niin vaikeaa, etten ole siihen itsekään vielä kunnolla kyennyt. Kysymys, joka paljastaisi varmasti paljonkin ja tekee sen, kun olen siihen todella valmis. 

Pysähtyminen epävarmuuden äärelle kertoo juuri tämän hetken elämästä paljon. Ainakin ehkä sen, mitä kohti kannattaisi seuraavaksi kulkea. 

Ja toisaalta myös ehkä sen, miksi joku toimii niin kuin toimii.

xx