Ihanaa fiilistellä taas joulua

Joulu on aina ollut mulle yksi vuoden kohokohdista. Olen ollut onnekas ja saanut viettää mukavia jouluja perheen kanssa, näin ei suinkaan kaikilla ole (eikä kaikki joulut itselläkään pelkkää ihanuutta ole toki ollut), ja ymmärrän myös hyvin sen, miksi joulu voi olla monelle raskasta aikaa. 

Viime vuonna joulun lähestyminen ahdisti jo lokakuusta alkaen, ja muistan kuinka aattoaamunakin kurkkua kuristi. En halunnut kohdata päivää, joka oli rauhallisuuden ja tunnelmallisuuden sijaan muuttunut ahdistavaksi möykyksi, joka oli ottanut minusta kuristusotteen. Jälleen  kerran yhdeksi sellaisista asioista, jotka piti vain kohdata rakkaan ihmisen kuoleman jälkeen.

Pelkäsin pahinta. Pelkäsin, että koko ilta on pelkkää itkua. Etten saa pidettyä itseäni kasassa. Jouluun kun liittyi tietenkin paljon ihania ja hassunhauskoja muistoja rakkaaseen liittyen. Tyhjä tuoli ruokapöydän ääressä muistutti totuudesta heti, eikä kyynelittä aivan selvitty, mutta ei onneksi kuulukaan. Muisteltiin yhdessä hauskoja kommelluksia tippa linssissä ja todettiin yhdessä toisiimme nojaten, että ikävä on kova.

Ikävä on edelleen tietenkin suuri ja vahvemmin läsnä näin joulua fiilistellessä. Ihan niin kuin muutoinkin rakkaat ihmiset tuntuvan joulunaikaan olevan enemmän ajatuksissa. Viime vuonna haavat olivat liian tuoreita ja halusin vain rämpiä joulun läpi, mutta tänä vuonna haavat ovat jo hieman parantuneet ja on ollut ihana huomata miten se joulun tunnelma on taas palannut. Jouluakin katsoo nykyään eri tavalla, ihan niin kuin kaikkea muutakin suuren menetyksen tai kriisin jälkeen. Mutta joulusta on samalla tullut entistä merkityksellisempi. Läheisten juhla. Kaiken oikeasti tärkeän juhla.

Pysähtymisen. Levon. Lämmön.

Ihanaa joulunaikaa! xx