Kiitollisuuspäiväkirja, Osa 2

Minusta tuntuu, että olen valittanut viime aikoina todella paljon.  Tai en välttämättä valittanut, mutta pohdiskellut asioita negatiivisella sävyllä täällä blogissakin. Toisaalta tiedostan, että tämä on tämän hetken tilanne, ja kohta fiilis voi olla aivan toinen. Nyt on vähän negatiivinen elämänvaihe meneillään, mitä sitä kieltämään. Tämäkin on hassua, kun tuntuu siltä, että omia tuntemuksia pitäisi peitellä ja ehkä näyttääkin muille vain enemmän niitä hyviä asioita. Mutta se ei olisi aitoa, sillä näitä asioita olen viimeaikoina pienessä päässäni pyöritellyt.

Vaikka pohdinnat ovat saattaneetkin olla hieman negatiivisesti virittyneitä, on elämässä aina paljon hyvääkin. Niinpä on taas kiitollisuuspäiväkirjan aika.

Juuri nyt olen kiitollinen siitä, että

Olen pysynyt terveenä 

Normaalisti tähän aikaan vuodesta allergiat ovat kiusanneet ja olisin tähän mennessä sairastanut ainakin pari pahaa flunssaa. Nyt olen tainnut olla flunssassa ehkä kerran ja allergiatkin ovat toistaiseksi pysyneet poissa. Allergiat saattavat iskeä hetkenä minä hyvänsä, viime vuonnakin taisin olla kipeänä kesäkuun alussa allergioiden takia, mutta yritän nyt nauttia siitä, että olen pysynyt terveenä näinkin pitkään.

Ystävyys ei tunne välimatkaa tai aikaa 

Tapasin pitkästä aikaa erästä ystävääni tällä viikolla. Viimeksi nähtiin yli vuosi sitten, mikä oli toisaalta järkyttävä havainto, mutta toisaalta oli mahtava huomata, että eipä se välissä kulunut aika ole mitään negatiivista välillemme aiheuttanut. Tämä reilu vuosi on kulunut niin nopeasti, että emme yksinkertaisesti tajunneet että tapaamisesta on kulunut niin pitkä aika, mutta silti juttu jatkui normaalisti ja kuulumisia arvatenkin riitti.

Tänään on Cheekin päivä 

Ystävä halusi antaa ennakkosynttärilahjana (koska nyt on juhlavuosi) kokemuksen, josta varmasti pitäisin ja päätyi siihen, että mennään yhdessä Hartwall Arenalle Cheekin kiertueen päätöskeikalle. Aa että, kyllä nyt hemmotellaan. Odotan illan keikkaa jo innolla, somen perusteella melkoinen spektaakkeli odotettavissa. Aineettomat lahjat myös best.

Nukuin hyvin (vaikkakin liian vähän)

Uniongelmat on olleet läsnä jo pidemmän aikaa ja edelleen niiden kanssa painiskelen. Näin kesällä  kukonlaulun aikaan herääminen ei tunnu ihan niin pahalta kuin pahimpaan kaamosaikaan, mutta kyllähän se aina jaksamiseen vaikuttaa. Viime yön nukuin sikeästi, vaikka heräsinkin aikaisin. Heti tuntuu paremmalta

Rentouttavaa ja aurinkoista lauantaita!

xx

Puheenaiheet Ajattelin tänään