Kiitollisuuspurkaus
Blogi on viime aikoina ollut yhtä uupumusta ja tuntuu, että vieläkin aiheesta riittäisi purettavaa. Ei sinänsä ihme, kokemus on kokonaisvaltainen ja omalla tavallaan myös elämän pieni kriisi. Se vetää samalla tavalla polvilleen ja havahduttaa pysähtymään oman elämän tärkeysjärjestyksen äärelle sen ansaitsemalla vakavuudella kuin muutkin elämään yllättäen ja kutsumatta saapuneet myllerrykset.
Siitä huolimatta, että uupumus on vakava asia ja aiheen ympärillä käydyissä pohdinnoissani saattaa olla melko melankolinen sävy, olo on tällä hetkellä hyvä ja ennen kaikkea kiitollinen. Kuten kirjoitin viimeksi, elämä näyttää jollain tavalla taas värikkäämmmältä ja energiseltä.
Olen kiitollinen siitä, että terapia on luonut minulle tilan ja taidot tuntea aidosti ja vapaasti juuri sitä mitä milloinkin kuuluu. Olen opetellut sitä, että kaikki tunteet ovat ok, ja siksi uupumuksen seinäkin sai ilmestyä eteen ja pakotti lepoon. Viime syksystä alkaen monet syvällekin mielen syövereihin haudatut lukot ovat auenneet ja olo on hämmentävällä tavalla keventynyt vähitellen, vaikka samalla asioiden käsittely on tietenkin ollut raskasta. Silti olen vilpittömästi onnellinen ja kiitollinen, että elämä pakotti minut rämpimään kaiken läpi ja nyt olen päässyt jo tähän pisteeseen.
Tukiverkko ja kaikki ympärillä olevat ihmiset eivät missään nimessä ole itsestäänselvyys ja se, että olen saanut omaan lähiverkostooni ihania ja huolehtivia ihmisiä on ehdottomasti suuri kiitollisuuden aihe. Kaikilla ei ole samaa tilannetta ja vaikka koen ettei omakaan lähiverkosto ole mitenkään valtavan suuri, on jo muutama elämästäni kiinnostunut ihminen kullanarvoinen asia. Olkaa kiitollisia läheisistänne ja osoittakaa heille kiitollisuus tavalla tai toisella – vinkki: asiasta kertominen on jo aivan riittävä osoitus.
Olen seurannut kevään etenemistä tänä vuonna tarkasti. Viime vuonna havahduin todella myöhään, että puissa onkin jo lehdet ja kevät (jota todella rakastan) oli mennyt jo ohi. Olen siis juuri tällä hetkellä selkeästi enemmän läsnä tässä hetkessä kuin pitkään aikaan ja siitä kertoo virkeämpi olokin. Tuntuu enemmän siltä, että ohjaan itse elämääni enkä kulje sumussa virran vietävänä.
Jos luit työnhakutuskailujani aiemmin, niin ilouutisia – minulla on pian työhaastattelu! Hain aiemmin yhtä paikkaa, jossa vaatimuslista oli sitä luokkaa, että nauroin hermostuneesti. Päätin periaatteesta, että minähän muuten haen tätä paikkaa, pitäkööt sitten vaikka ihan pellenä. Ja kappas, pari päivää myöhemmin tulikin kutsu haastatteluun. Eli ystävältäni saatu neuvo vielä muistutukseksi: Jos työ kuulostaa yhtään mielenkiintoiselta, HAE!
Ja vielä viimeisenä, olen todella kiitollinen siitä, että blogini kirjoitukset kiinnostavat teitä. En tiedä johtuuko aiemmista teknisistä säädöistä ja siitä, että jouduin tavallaan luomaan uuden tunnuksen blogiani varten, vai portaalimuutoksesta, että en enää näe pidemmäksi aikaa jääneitä seuraajia. Oletpa sitten lukenut tekstejäni kerran tai jo pidemmän aikaa, olen todella kiitollinen siitä, että täällä jaetut ajatukset ovat aikasi arvoisia. Toivottavasti blogi on herättänyt ajatuksia ja tekee niin jatkossakin, itse olen saanut kirjoittamisesta todella paljon voimaa kaikissa myrskyissä. Tulihan blogista jo maaliskuussa (huomaamatta) 1-vuotias!
Iso kiitos ja ihanaa lauantaita!
x
Ps. Haastan vielä juuri sut siellä miettimään pienen hetken kaikkea sitä, mikä tuo elämääsi lämpöä ja kiitollisuutta. Jos bloggaat, pura ajatukset tekstiksi ja jätä linkki kommentteihin – luen mielelläni!