Maalla mieli rahoittuu
Asun Helsingissä ja rakastan tätä kaupunkia. Ylipäänsä kaupunkeja; palvelut on lähellä ja tekemistä löytyy joka lähtöön. Olen kuitenkin huomannut, että ei tarvitse poistua edes kauas kaupungista, kun mieli alkaa jo rauhoittua ja se tunne on ihana. Kaupungin hälinästä on päästävä edes silloin tällöin.
Pienemmissä kaupungeissa kulkiessani mietin usein miksi olo on yhden päivänkin aikana todella rentoutunut. Olen päätynyt siihen, että mahdollisuus liikkua ilman julkista liikennettä (ja niiden minuuttiaikataulua) kävellen paikasta toiseen jo itsessään rauhoittaa mielen. Helsingissä on usein pakko hyödyntää julkisia ja näin ollen elämä on automaattisestikin minuuttien seuraamista; Seuraava metro saapuu neljän minuutin päästä, ratikkaa pitää odotella vielä kuusi minuuttia. Tähän päälle vielä pahimmassa tapauksessa palaverien täyteinen työpäivä, jolloin koko päivä on sullottu täyteen pelkkää aikataulua.
Olin viikonloppuna maalla – ja siis todella maalla. Ympärillä näkyi pelkkää metsää ja peltoa, ikkunasta ihailin lähimmän naapurin hevosia ja ulkona hätyyttelin paarmoja minkä ehdin. Rapsuttelin kissoja, jotka silloin tällöin suvaitsivat saapua paikalle ja kävin napsimassa tasaiseen tahtiin mansikoita takapihan mansikkamaalta. Ihailin kesäistä maalaismaisemaa ja kuuntelin lintujen laulua, kellonajalla ei juurikaan ollut merkitystä.
Viikonloppu rentoutti paremmin kuin mikään aikoihin. Jos pysyn viikonlopun kotona, vapaa-aika menee helposti pieneksi suorittamiseksi; täytyy siivota, pyykätä, käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja mitä milloinkin. Viime viikonloppuna mietin myös paljon sitä miten hektistä ja kuormittavaa elämä välillä on, kun töissäkin on sata rautaa tulessa ja asiat olisi usein pitänyt olla tehtynä eilen. Jatkuva kiire uuvuttaa hitaasti, mutta varmasti. Pohdin paljon sitä onko se sen arvoista. Onko esimerkiksi nykyinen työ niin vahvastj omien arvojen mukainen, jotta sen vuoksi kannattaa näännyttää itseään? Harva työ on. Voisiko elämää ehkä elää edes pikkuisen rauhallisemmin ja yksinkertaisemmin, ilman jatkuvaa kiirettä ja suorittamista? Ehkä jopa sitten jossain maalla kissojen ja paarmojen keskellä. Hyvin se elämä sielläkin rullaa, vaikka kukaan ei mene tukka putkella päiviä läpi suorittaen.
Kesäloma on vasta edessä ja nyt jo huomaan ajautuvani näihin aatoksiin – mitä se loma näille aatoksille sitten vielä tekeekään. Se jää nähtäväksi, ihanaa joka tapauksessa saada breikki tästä kaikesta.
Eilen olisi muuten ollut loistava tilaisuus vastata haasteeseen, joka Entä jos olisin joku muu – blogista minulle saapui (kiitos vielä!), koska oli ilmeisesti maailman emoji-päivä. Vastaan siis nyt! Sain emoji-haasteen, joka toivottavasti kertoo minusta vähän vielä lisää. 😉 Jätin joitain kohtia pois osittain niinkin pinnallisesta syystä, etten saanut kaikkea mahtumaan yhteen screenshottiin, mutta suurelta osin siitä syystä, että jumitin vastaukseni kanssa liian kauan. Valitsin siis ne, joihin tiesin jokseenkin heti vastauksen. En lähde sen enempää heittämään haastetta eteenpäin (olen vähän pudonnut blogien kyydistä kiireiden vuoksi, enkä tiedä moniko tämän on jo toteuttanut), mutta suosittelen kovasti tämän tekemistä – hauskahan tämä oli!
Emojit alla, olkaa hyvä!
xx