Memory Lane

Tuossa tulin viimeksi todenneeksi, että blogini on saavuttanut arvokkaan 1v. iän! Tämä taitaa ehdottomasti olla pisin aika, jonka olen jaksanut blogia kirjoitella ja se jos mikä on pienen juhlistamisen arvoinen asia. Aloitinkin blogini viime vuoden maaliskuussa toteamalla, että nyt kirjoitan tekstit puhtaasti itseäni enkä muita ajatellen. Ja sehän tietenkin toimi! Olen niin iloinen siitä, jos tekstini ovat herättäneet ajatuksia tai tarjonneet pienen pysähtymisen aiheen kuin aiheen äärellä.

Koska blogin virallinen syntymäpäivä meni ohi onnistuessani lukitsemaan itseni blogista ulos, intouduin näin jälkikäteen tekemään pienen vuosikatsauksen aiheisiin, jotka ovat menneen vuoden aikana olleet mielen päällä. Pakkohan tässä on myöntää, että nyt viime aikoina blogissa pinnalla ollut uupumus on ollut todellakin väistämättä edessä. Ihme, että jaksoin näinkin kauan väistellä edessä ollutta seinää. Nyt vuorossa siis retki Memory Lanelle!

Heti alkajaisiksi pohdin blogissa esimerkiksi omaa erityisherkkyyttäni ja sitä miten se vaikuttaa arkeeni. Kirjoitin tuolloin:

”Ongelmaksi muodostuu kuitenkin esimerkiksi täydellisyyteen pyrkivä, suorituksia korostava työelämä, mikä toisinaan aiheuttaa tällaiselle herkälle luonteelle turhaan stressaavia tilanteita. Kun ympärillä korostuu suorittaminen ja jatkuva saavutusten korostaminen, on herkkä mieli melkoisen koetuksella. Puhumattakaan avokonttorista, jossa ärsykkeet ja muiden tuntemukset ja energiat ovat helposti aistittavissa.”

ja heti seuraavassa kuussa pohdin oman ajan tärkeyttä etenkin palauttavasta näkökulmasta. 

”Tajusin, että jatkuvalla some-selailulla kiinnitän koko ajan huomiota muihin ja muiden kuulumisiin. En itseeni. Kaikki se somessa vietetty aika on itseltä pois. — Toinen seikka mihin olen kiinnittänyt huomiota on työn vaikutus vapaa-aikaan. Valuuko vapaa-aika hukkaan siksi, että olen yksinkertaisesti niin väsynyt työpäivän jälkeen? Jokuhan siinä mättää jos työpäivän jälkeen haluaa vain rojahtaa sohvalle ja ”palautua”, vaikka olen pääasiassa ihan perus toimistotyössä. Avokonttori toki tuo omat haasteensa, mutta pääsyyt taitaa olla jossain muualla. Kiire? Paine? Töiden organisointi? Ehkä nämä kaikki yhdessä.— Olen joskus todennut, että on oltava itsekäs voidakseen olla epäitsekäs. Niinhän se on. Omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista on pidettävä huolta, jotta voi olla se paras versio itsestä myös muille.”

Tuosta tekstistä melkein tarkalleen vuoden päivät myöhemmin itkin väsymystäni terapiassa ja istuin keskellä yötä kylpyhuoneessa paniikkikohtauksen vallassa. Tuossa vuoden takaisessa tilanteessa väsymystä aiheutti vielä suhteellisen pieni (joskin selkeästi jo liian suuri!) määrä henkistä kuormitusta, kun nyt mietin miten tilanteet tuosta lähtien vähitellen vielä eskaloituivat. Tuolloin minulla oli vielä myös eri tavalla energiaa taistella kuormittavia tekijöitä vastaan ja yritin parantaa tilannetta. Turhaan.

Olosta ja huonosta jaksamisesta huolimatta tilanne siis jatkui ja minähän venyin. Aloin kypsyä jatkuvaan multitaskaamiseen ja siihen, etten voi tehdä asioita kunnolla.

”Tuntuu, että työelämässä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että on jatkuvasti sata rautaa tulessa. Yksi projekti sinne ja toinen tuonne. Suoritetaan ja luodaan itselle jatkuvaa kiirettä. Koetaan, että ollaan jotain kun voi kertoa että on niin kiire ja pitää ”sammutella tulipaloja”.

Kalenteri huutaa hallelujaa eli olen olemassa?”

Ristiriitojen välissä

Olen todella pitkään taistellut kahden tulen välissä. Toisaalta olen kokenut, että omat rajat alkavat löytyä entistä selkeämmin ja olen henkisesti vahvempi. Aloin karsia elämästäni energiaa vieviä asioita ja ihmisiä rankalla kädellä ja aloitin terapian. Samaan aikaan olen kokenut kuitenkin epävarmuutta ja olen ollut todella väsynyt, eikä mikään ihme! Siinä missä olo on keventynyt, on moinen raivaamistyö myös erityisen raskasta.

”Olen kasvanut vahvemmaksi versioksi omasta itsestäni ja sanon mielipiteeni yhä useammin suoraan. Olen oppinut sanomaan useammin myös ei ja poden vähemmän (tässä on vielä työnsarkaa) morkkista siitä että teen asiat niin kuin itse haluan, enkä niin kuin muut minulta odottavat. Olen automaattisesti alkanut viettää aikaa enemmän sellaisten ihmisten seurassa, jotka antavat energiaa enemmän kuin vievät sitä (liittyy myös edelliseen seikkaan) ja kappas, tällaisia ihmisiä on ilmestynyt elämääni lisää. Niin töissä kuin vapaa-ajallakin.”

Tasaisin välein, yleensä lomien tai pidempien viikonloppujen jälkeen, olen kirjoittanut epätasapainosta arjen ja vapaa-ajan välillä ja siitä miten asioiden on muututtava kun en yksinkertaisesti enää voi hyvin. Mietin jo viime keväänä paljon niitä syitä, jotka tuon suuren kontrastin vapaa-ajan ja työn välillä aiheuttivat – aloin kypsyä jatkuvaan suorittamiseen.

”Vaikeaa ylisuorittamisen tunnistamisesta tekee esimerkiksi se, että työelämässä se nähdään ahkeruutena ja unelmatilanteena, jossa hommat hoituvat tehokkaasti ja laadukkaasti. Taustalla kuitenkin suorittaja kokee itsensä jatkuvasti riittämättömäksi ja liian kilttinä tekee työtä yli omien rajojen.— Pitkällä aikavälillä suorittaminen johtaa helposti pitkittyneeseen stressiin, tyytymättömyyteen ja vain entistä kovempiin vaatimuksiin ja sitä kautta lopulta uupumiseen.”

Vajaa vuosi sitten aloin käsitellä enemmän läheiseni yllättävää kuolemaa (joka mm. sekoitti unimaailman täysin), sillä onnettomuuden vuosipäivä alkoi uhkaavasti lähestyä. Surun ja ikävän käsittely olivat osa niistä syistä, joiden takia päädyin aloittamaan blogin ja kriisi on varmasti luonut myös pohjan tilanteelle jossa olen nyt. Elämää mullistava kriisi pakottaa kasaamaan elämän pienet palaset uudelleen toimivaksi kokonaisuudeksi. Jos asiaa tarkemmin pohtii, olen elänyt kohta kaksi vuotta eräänlaisessa arvojen ja tekojen ristiriidassa. Sisäinen maailma muuttui täysin ja arki on pysynyt samana, enkä ole saanut tuotua arkeen mukaan riittävän vahvasti sitä tunnetta, että eläisin arvojeni mukaisesti.

”Itsellä pahin kriisi oli kuitenkin läheisen yllättävä poismeno. Onnettomuuden seurauksena täältä lähteminen on raskas asia käsitellä, etenkin kun kyseessä on teini-ikäinen, jolla olisi ollut elämää edessä vielä vuosikymmeniä. Menetyksen käsittely on aiheuttanut jonkinlaisen kriisin koko vuodeksi, se on edelleen käynnissä. Omat arvot kirkastuivat ja sain vähitellen koottua kasaan itsestäni uuden version, mutta elämä on kuitenkin rullannut eteenpäin entisellään – tästä on syntynyt aikaisemminkin mainitsemani arvojen ja tekojen ristiriita.”

Kesäloman jälkeen pohdin jälleen sitä, miten väsynyt olinkaan ollut, sillä olisin helposti voinut maata ja nukkua koko loman ja mieli ei meinannut mitenkään asettua lomamoodiin. Lomien jälkeen melko pian sain tietää myös positiivisista muutoksista työrintamalla (joita ei valitettavasti koskaan tullut) ja siinä onkin kiteytettynä syy siihen, miksi jaksoin tilannetta niin pitkään. Parempaa on ollut aina luvassa, mutta lopulta muutokset ovat vieneet kuitenkin aivan toiseen suuntaan. Tätä juupas-eipäs -leikkiä jatkui jonkin aikaa, uniongelmat muuttuivat sietämättömäksi kaikkien muutosten keskellä ja marraskuussa kirjoitinkin jo masennuksesta.

”Eteisessä saattaa lojua monen päivän postit. Niin naurettavaa kuin se onkin, olen loikkinut postin yli kotiin tullessani ja jättänyt ne odottamaan ”parempaa hetkeä”. Laskuja saattaa olla avaamatta niin kauan, että saapuu maksumuistutus. Vain siksi, että ei vain saa aikaiseksi.”

Kirjoitusten välissä oli toki paljon hyviäkin asioita ja niin on todella elämässäni ollutkin. Niiden hyvien asioiden voimalla olen myös jaksanut venyä näinkin pitkään, vaikka olisin todellakin voinut pysähtyä aiemmin. Merkkejä uupumuksesta ja masennuksesta on tosiaan ollut ilmassa jo todella pitkään.

Tämä vuosi alkoi jälleen väsyneenä ja havahtumalla siihen mihin kaikki itselle niin tärkeät asiat ovat vähitellen kadonneet. Melko pian sen jälkeen olo alkoikin käydä sietämättömäksi ja seinä oli vastassa. Jalat eivät meinaneet kantaa ja uudet oireet ja tuntemukset pelottivat ja sitä kaikkea olenkin purkanut paljon viime aikoina.

Loppu hyvin, kaikki hyvin – ainakin toistaiseksi. Olen toisaalta niin onnellinen ja kiitollinen siitä, että näin kävi, vaikka kokemus pelottava onkin ollut.

Jollain tavalla tuntuu todella siltä, että tämä feeniks alkaa syntyä uudelleen!