Jokaisella kohtaamallamme ihmisellä on elämässämme jokin tarkoitus. Näin sitä ainakin tavataan sanoa. Ihmissuhteiden tuottamat haasteetkin antavat tärkeitä opetuksia elämästä tai itsestä, ne positiiviset kohtaamiset avaavat uusia näkökulmia tai yksinkertaisesti vain tuovat ihanaa energiaa elämään.
Välillä mietinkin kaikkia erilaisia ihmisiä, joita olen kohdannut esimerkiksi reissuillani. Erityisesti useamman kuukauden reppureissun aikana kohtasin valtavan määrän ihmisiä, enkä valitettavasti muista todellakaan edes kaikkien nimiä. Muistan kuitenkin pieniä palasia heidän elämästään ja tarinoista, joita kertoivat yhteisten juttutuokioiden aikana. Kaikki ovat jättäneet siis jonkun jäljen mieleeni ja sitä kautta myös elämääni. Havahduin samaan ajatukseen myös esimerkiksi vaihtuneiden työkavereiden tai sellaisten ihmisten kohdalla, joita olen tavannut harrastusten parissa. Saatan yhtäkkiä huomata miettiväni näkökulmaa, joka minulle on jossain yksittäisessä, tuolloin ehkä jopa hieman yhdentekevässä, hetkessä heitetty. Ja yhtäkkiä hetki on kaikkea muuta kuin yhdentekevä, sillä kyseinen näkemys on selkeästi jäänyt mieleeni ja olen saanut sitä yhtäkkiä hyödyntää.
Hieman ehkä jopa korkealentoista ja pyörryttävää pohdintaa, mutta tälle kaikelle on syynsä. Blogini banneri kauniista vuorimaisemasta on napattu Uudessa-Seelannissa, jossa reissasin jokunen vuosi sitten. Siellä kohtasin sattumalta naisen Amerikasta ja matkustimme samaa reittiä muistaakseni parin päivän verran. Meillä klikkasi heti ja puhuimme todella avoimesti elämiemme kiemuroista viinilasillisen (jos toisenkin) äärellä. Reissupolut erkaantuivat parin päivän jälkeen, mutta kiitos somen pystyimme seuraamaan toistemme loppumatkaa vielä tämän jälkeenkin. Kohtaamisestamme on vierähtänyt yli viisi vuotta ja vaihdamme edelleen silloin tällöin kuulumisia. Jokunen päivä sitten sain häneltä Instagramin kautta viestin, joka kuului (vapaasti suomennettuna) näin;
”Tiedätkö, minun on pitänyt kertoa sinulle, että sinuun törmääminen muutti elämäni! Vaikka matkustimme vain pari päivää yhdessä, kohtaamisellemme oli syy. Jos et olisi maininnut minulle Vipassana-meditaatiosta ja suositellut tutustumaan aiheeseen matkustelujen jälkeen, en ikinä olisi osallistunut retriitille itse. Kerron kaikille ystäville aina, että kaikki tämä muutos elämässäni on sinun tapaamisen ansiota. Sinä herätit mielenkiinnon aiheeseen, joka lopulta muutti elämäni. KIITOS!”
Kuten ehkä saatatte arvata, itkin tämän viestin jälkeen silmät päästäni. Miten ihana viesti ja miten paljon ajatuksia se herättikään! Ajatuksia siitä, miten suuri vaikutus pienellä hetkelläkin voi toisen elämään olla. Siitä miten asiat ovat joskus todella pienestä kiinni. Siitä miten tunne kohtalosta on toisinaan todella vahva.
Miten itse sitten kuulin Vipassana-meditaatiosta ja päädyin osallistumaan retriitille? Matkustin ystäväni kanssa New Yorkiin, jossa majoituimme Airbnb:n kautta eräässä kämpässä Queensissa. Asunnon omisti vaatesuunnittelija, joka teki asunnossa toisinaan töitä eli törmäsimme häneen reissun aikana muutamankin kerran ja vaihdoimme kuulumisia ja jutustelimme niitä näitä. Hän kertoi minulle ohimennen Vipassanasta ja asia jäi tuolloin korvan taakse. Seuraavana vuonna Vipassana palasi mieleeni, tutustuin aiheeseen tarkemmin ja päätin osallistua retriitille itse. Lopulta päädyin toteuttamaan tämän ulkomailla osana omaa Eat Pray Love -matkaani reppureissatessani maailman ympäri. Ja näin hänenkin kohtaamisestaan syntyi erityinen osa elämääni.
Kohtaamiset on parasta. Joskus pienestä hetkestä saattaa kasvaa todella suuri ja merkittävä.
Ihanaa sunnuntaita! x
