Sadepäivä

Pari synkkää sadepäivää ja heti on mieli vähän maassa. Oli pakko kaivaa kuvituskuvaksi ruskan kauneutta. Onko ruska ollut aina näin upea vai oliko tänä vuonna jotain erityistä ilmassa? Väriloisto on ollut mieletön! Kävin Hietaniemen hautausmaallakin ihailemassa kauniita syksyn värejä eräänä aurinkoisena päivänä ja meinasi itku tulla väkisinkin. Hautausmaa toki itsessään on myös jo hyvin koskettava paikka.

Vietän viikonloppua maailman parhaassa seurassa eli itsekseni ja eilinen jokseenkin passiivinen (mutta tarpeellinen) möllöttelypäivä johti siihen, että olin jo kympiltä papiljotit päässä menossa nukkumaan. Okei, oikeasti en omista papiljotteja mutta yritin maalata kuvaa stereotypisestä mummoutuneesta naisesta. Mummotyyliin heräsin talviaikaan siirtymisestä johtuen klo 04.55, joten tuntuu että päivä olisi jo pitkällä vaikka kello on vasta yksi. Vanhuus ei tule näemmä yksin.

Havahduin, että bloginpäivitys on taas jäänyt huomaamatta pienelle tauolle ja halusin heti tulla korjaamaan tilanteen ja kirjoittaa pienet sadepäivän turinoinnit. Täällä odottelee myös iso kasa postauksia, jotka haluan lukea – täydellistä sadepäivän ohjelmaa.

Mainitsin alussa, että mieli on maassa ja se johtuu suurimmaksi osaksi tuosta synkästä ilmasta, mutta olen saattanut aiheuttaa itselleni myös synkkää fiilistä katsomalla mm. Rikoksen anatomiaa ja Untouchable-dokumentin. Tämän päivän Early bird special oli elokuva Seitsemän elämää (Seven pounds) ja itkin silmät päästäni. Itku teki hyvää, mutta elokuva myös jäi pyörimään vielä mielen syövereihin ja herätti paljonkin ajatuksia. Leffaa voin kyllä lämpimästi suositella, kaunis ja koskettava tarina.

Nyt kun viime kirjoituksesta on vierähtänyt jo melkoinen aika, todettakoon vielä näin blogin välityksellä että päädyimme terapeuttini kanssa lopettamaan terapian yhden vuoden jälkeen. Olo on ollut todella hyvä ja olen aidosti todella onnellinen ja kiitollinen, että päätin hakea apua ja päädyin emdr-terapian pariin – kirjoitan terapiamuodosta varmasti vielä myöhemmin! Liikutuin tuossa yhtenä päivänä melko isostikin, kun muistelin vuoden takaista oloa. Olo oli todella epätoivoinen, uupunut ja musta. Vähitellen kuitenkin voimat ja värit alkoivat palautua elämään ja nyt tällaiset synkeätkin päivät erottuvat joukosta. Vuosi sitten, ja vielä keväälläkin uupumuksen keskellä, päivät olivat tasapaksua mössöä.

Vaikka sää ei ehkä sitä enteilekään vielä, joulu on myös jo melko lähellä! Jouluhulluna olen jo leiponut ekat tortut ja avannut glögikauden. Ja kuunnellut joululauluja. Ja etsinyt Netflixistä sopivia leffoja joulutunnelmointiin. Joulu kestää aivan liian vähän aikaa, jos fiilistelyn aloittaa vasta joulukuussa! 

Olipa kiva taas kirjoitella, leppoisaa sunnuntaita! x