Sarjasuosikki: The Handmaid’s Tale
Kuva: The Handmaid’s Tale Wiki
Mikä? The Handmaid’s Tale (suom. Orjattaresi) on kanadalaisen kirjailijan Margaret Atwoodin romaani, johon samalla nimellä kulkeva sarja perustuu. The Handmaid’s Tale maalaa kauhukuvan tulevaisuuden yhteiskunnasta, jota hallitsevat äärikristityt. Syntyvyyden romahdettua naiset on alistettu synnytysorjiksi, ”kahdella jalalla käveleviksi kohduiksi” kuten sarjassa osuvasti todetaan. Naisilla ei ole päätösvaltaa kehonsa – tai ylipäänsä minkään muunkaan – suhteen.
Syvennyin tähän jo jonkin aikaa puhuttaneeseen sarjaan vasta tällä viikolla, kun huomasin että Yle näyttää sarjan ensimmäisen kauden. Kirjaa en ole koskaan lukenut, mutta ahmin Areenasta ensimmäiset kolme jaksoa samantien, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Mikä sarja, ensimmäisen jakson jälkeen olin jo täysin koukussa. Sarja herättää hirveän määrän ajatuksia ja samalla nostaa juuri sopivasti verenpainetta.
Tunnelmaltaan löysin yhtäläisyyksiä Black Mirroriin, vaikka The Handmaid’s Talessa tekniikka ei tarinaan kuulukaan, sarjassa ollaan ja elellään hyvinkin alkeellisesti. Tunnelma johtunee saman tyyppisestä maailmasta; maailmasta, jossa ollaan menty äärimmäisyyksiin ja asiat ovat tavalla tai toisella kääntyneet päälaelleen. Black Mirrorissa jokainen jakso on oma tarinansa, vaikka teema pysyy samana läpi sarjan. The Handmaid’s Talessa tarina etenee jaksojen myötä ja ainakin näiden kolmen jakson perusteella on syntynyt sama fiilis kuin Black Mirroria katsellessakin; juuri kun ajattelet etteivät asiat voi mennä enää huonompaan suuntaan, tapahtuu jotain, joka saa silmät lautasen kokoisiksi ja hengityskin saattaa unohtua.
The Handmaid’s Tale pureutuu ihmisoikeuksiin ja erityisesti naisten oikeuksiin ja saa tämän vuoksi monesti vihankin pintaan, ärsytyksen vähintään (en tiedä kuinka pahoja myötäeläjiä te olette, mutta itse eläydyn tarinoihin n. 110% voimalla). Toisaalta tämä tulevaisuuden kauhukuva pysäyttää miettimään, miten hyvin meillä onkaan asiat. Sarjassa käsitellään tätä tulevaisuuden kuvaa raamatun oppien kautta ja avaa pysäyttävällä tyylillä sen, miten eri tavalla oppeja voikaan tulkita. Mikään sarjassa tapahtuva ei ole varsinaisesti uutta, vaan tarinassa toistetaan paljon jo historiassa tapahtuneita asioita.
Sarja ei ole myöskään varsinaisesti raaka, hyytävyys tuntuu enemmänkin koko ajan läsnä olevana painostavana tunnelmana. Katson sarjaa täysin keskittyneenä, kulmat kurtussa, ja tämä sarja jos mikä on katsomisen arvoinen. Tarina vie mukanaan ensimmäisestä jaksosta alkaen ja toivon, että mielipide pysyy samana tarinan edetessä – otan nyt pienen riskin suositellessani sarjaa näin alkuvaiheessa.
Tunteita herättävä sarja on todellakin kyseessä. Ensimmäisen kerran todella ällötti jo toisessa jaksossa, ja samaisessa jaksossa taisi tulla ensimmäisen kerran myös itku. Se tekee sarjasta juuri ihanan ja kamalan yhtä aikaa.