Se kuuluisa ”high road”

Päädyin mielenkiintoiseen tilanteeseen jokunen aika sitten, kun mysteerimies menneisyydestä palasi elämääni. Hän on mysteeri lähinnä luonteensa vuoksi, ei siksi etten olisi koskaan tuntenut häntä.

(Sana tuntea tuntuu kyllä myös vähän liioitellulta, mutta ei lähdetä nyt tämän osalta sen syvällisempään analyysiin.)

Sekä hän että tilanne välillämme jäivät mysteeriksi, eikä tilanne koskaan saanut kunnollista päätöstä tai ratkaisua. Jouduin laittamaan pisteen tapahtumille itsekseni, jotta pääsin elämässä eteenpäin. Tilanne jäi siis ikävällä tavalla auki kaiken sen raastavuuden ja kuormittavuuden jälkeen.

Mysteerimies teki kuin tekikin siis paluun elämääni, salakavalasti ja yllättäen. Haluan nyt olla sen verran tylsä ja paljastaa hyvissä ajoin, ettei kyseessä ole nyt mikään vuosisadan rakkaustarina, jossa kaksi ihmistä löytävät toisensa vielä vuosienkin jälkeen ja rakastuvat palavasti. Ehei, tässä on nyt kyse jostain aivan muusta, vaikka joudun tämän suhdekoukeron avulla asiaa pohjustamaankin. Nimittäin siitä, pystyykö kaikista ikävistä kokemuksista huolimatta olemaan toiselle ystävällinen? Olkapää ja kuunteleva korva, mikäli toinen sitä tarvitsee. 

Tilanne eteni tähän valintatilanteeseen muutama viikko sitten, mutta mysteerimies alkoi hämmentää SoulSearcherin elämää vuosien tauon jälkeen jo kuukausia sitten. Yhteydenpito alkoi yllättäen ja ikään kuin mitään ikävää välillämme ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Se ei sinänsä yllättänyt. Viestien tyyli sen sijaan yllätti niin isosti, että luulin joutuneeni pilan kohteeksi. Meni todella pitkä aika ennen kuin suostuin edes uskomaan, että kyseessä on mysteerimies. Aloin siis vähitellen uskoa siihen, että kyllä ihminen vain kasvaa ja kypsyy ja voi halutessaan muuttua radikaalistikin, vaikka se uskomattomalta tuntuukin. Ehkä jopa mahdottomalta. 

Muutama viikko sitten kävi ilmi, että mysteerimiehellä on huolia, ilmeisesti suuriakin. Jo se, että mysteerimies puhuu tunteista on siis jotain mitä en olisi koskaan osannut odottaa. Saati sitten sitä, että aihe satuttaa niin paljon, ettei hän pysty juuri nyt asiaa enempää avaamaan. Hämmennyin ja ajattelin jälleen olevani pilan kohteena. Joku muu kirjoittaa hänen nimissään aivan varmasti.

Nyt olin siis valintatilanteessa, jossa toisaalta mietin, että kaiken sen (vuosia sitten) koetun paskan jälkeen hän ansaitsisi kuulla kunniansa. Sen perusteella olisin vastannut hänelle pintapuoliset voivottelut ja toivottanut tsemppiä jatkoon. En kuitenkaan pystynyt. En siksi, että vanhat tunteet olisivat ottaneet vallan, vaan siksi että koskaan ei voi tietää kuinka reunalla toinen ihminen on ja mikä on fiiliksen todellinen tila.

Toisaalta ihmiset saattavat toki dramatisoidakin oloaan, useimmiten kuitenkin yleensä vähättelevät – ”Ei tässä mitään, kyllä tämä tästä.” Valitsin sanat siis toisin, kerroin hänelle että olen täällä jos hän tarvitsee kuuntelevaa korvaa ja pääasia on se, että hän ei jää asian kanssa yksin. Vastaanotto oli ensin vähän hämmentynyt, sitten lämmin, vaikka ei asiasta enempää kertonutkaan.

Sain tästä arvatenkin paljon kommenttia ystäviltäni. Yksi ajatteli minun tehneen virheen, toinen että sydämeni on kultaa ja että harva olisi pystynyt toimimaan samalla tavalla. Kolmas piti minua täysin typeränä hupakkona, joka astuu samaan ansaan kerta toisensa jälkeen.

Asiasta ei koskaan tämän enempää puhuttu, mutta yhteys ei myöskään katkennut. Muiden silmissä kyseessä olisi varmasti vain pieni sävyero, mutta välimme muuttuivat jollain tavalla lämpimämmäksi ja läheisemmäksi. Se vuosien aikana välillemme kasvanut muuri ehkä murtui pikkuisen.  Luulen itseasiassa, että tästä mysteerimiehen mieltä painavasta asiasta ei koskaan tulla edes enempää puhumaan, vaan kokemus tuesta ja kuulluksi tulemisesta juuri siinä hetkessä oli riittävä tuki.

Minä valitsin tässä sen kuuluisan ”high roadin”, ystävällisyyden ja empatian, ja ehkä mysteerimies murheineen tuli kohdatuksi ilman menneiden tapahtumien aiheuttamaa varjoa. Edelleen silti pohdin teinkö virheen vai olisiko pitänyt antaa tyypin kuulla kunniansa, kun siihen tarjoutui näin hyvä tilanne. Toisaalta olen todella iloinen tilanteesta, jossa ollaan nyt. Sovussa on aina kivempi olla.

Tapahtuneen suurempi merkitys saattaa jäädä mysteeriksi, kuten hänen kohdallaan kaavaan kuuluu.

Ollaan kilttejä toisillemme. Ihanaa perjantaita!

xx