Työnhaun tuskaa

Kukahan tekisi työnhausta mukavampaa? Olisiko hyväntuulisiin ja hakijaa kunnioittaviin rekryihin jo olemassa jokin valmis resepti?

Jokaisen kielteisen vastauksen jälkeen menee entistä kauemmin toipumiseen ja tuntuu, että ammatillinen itsetunto heittäytyy syvimpään rotkoon. Tämän vuoden tavoitteissani näyttää lukevan, että jättäisin nykyisen työn taakseni. Hieman alkaa vaikuttaa siltä, että projekti siirtyy ensi vuodelle. Yksi rekrytointi on periaatteessa käynnissä, mutta en ole kuullut paikasta mitään enää yli kuukauteen. Voin varmaan ajatella suosiolla, että paikan on napannut joku muu onnekas. Tai en tiedä kuinka onnekasta on saada paikka yrityksestä, jossa hakijoita pidetään löysässä hirressä näin pitkään, mutta se on toinen juttu se.

Kuulostaa varmasti hieman katkeran akan tilitykseltä, mutta en vain pysty käsittämään millaista kuraa työnhaku edelleen on. Eletään kuitenkin v. 2019, jossa viestimiä ainakin piisaa ja voisi kuvitella että hakijoitakin olisi suhteellisen helppoa pitää kartalla. Voisi myös kuvitella, että osattaisiin katsoa hakijoita myös vähän freesimmällä kulmalla kuin esimerkiksi pelkän koulutuksen tai työvuosien perusteella. On hyvä tietenkin muistaa myös se puoli, että työvuosiakaan ei missään nimess saa olla takana liikaa. Kuka nyt kohta eläkkeelle jäävän palkkaisi. Todellisuudessa esim. 50-vuotiaalla on nykymenolla vielä mooooonta vuotta työelämää jäljellä.

Sitten on tietenkin vielä ne toimenkuvat, jotka tuntuu ilmoitusten perusteella olevan pitkiä kuin nälkävuosi. Pitäisi hallita aivan kaikki ja mielellään vielä vähän päälle.

Argh.
Ei mulla muuta.
Kyllä täältä vielä noustaan.

Ihanaa viikonloppua!