yölliset muistelut osa 1, klo 3:58

Joskus, varsinkin syksyisin, on niin väsynyt ja kiireinen, että unohtaa katsoa ympärilleen. Ei huomaakaan, kun lehdet ovat puista jo pudonneet, ruoho lakastunut ja vaihtanut väriä ruskeampaan, jossain välissä jokikin ehti jäätyä..

Kaivelin kuva-arkistoani ja löysin nämä. Tässä niiden tarinat.

img_1234.jpg

Tänä syksynä muutin, jo kauan haaveissani olleeseen asuntoon, aivan meren äärelle. Parasta oli kuulla, että jättimäinen parvekekin näyttäisi ulapalle päin. Olen aina rakastanut merta, meren kuohuja, aaltojen toistuvaa liikettä.. se saa minut rauhoittumaan kaikella voimallaan, mutta myös levottomaksi, jos joudun olemaan siitä kauan erossa. Kuitenkin aina, kun lyhyenkin ajan jälkeen palaan takaisin ja jo kaukaa kuulen sen tutut äänet, mieleni rauhoittuu. Tunnen olevani enemmän kotona, kuin missään muualla.

 

img_0574_2.jpg

Vaahtera on yksi lempi puistani. Lapsuudessani meillä oli tapana keinua mummolan pihalla ison vaahteran alla. Ottaa niin kovat vauhdit, että koko keinu heilui ja vapisi. Tuntui melkein, että maailma kiepsahtaisi pian ympäri. Siinä vaahteran alla meillä oli tapana leikkiä joka kesä. Nyt se on jo vanha, puolikse laho, mutta silti aina talven jälkeen uudet lehdet puhkeavat sen kippuraisille oksille.

 

img_0742_2.jpg

Myös ruma voi olla kaunista. Se riippuu sinusta itsestä ja siitä miten katsot maailmaasi. Kuljetko silmät suljettuina vai tarkkaillen ympärillesi?

 

img_0444.jpg

Vieläkään en ole kyllästynyt tähän. Vieläkin, jokaikinen aamu herään ja ihmettelen miten joku maisema voi olla niin tyyni ja rauhallinen, vain yksinkertaisen kaunis. Vietän aamuisin tunteja vain istuen kahvikuppini kanssa, tarkkaillen aamun ensimmäisiä kalastajia ja ihmisiä ohikulkumatkalla. Toivottavasti en ikinä kyllästy siihen..

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *