Fitness ja vaarallinen pulla
Tässä nykypäivän fitness-myrskyssä on liki mahdotonta pysyä tervejärkisenä, kun pitäisi olla lihaksikas, rasvaton, muodokas, sporttinen, seksikäs ja timmi. Entäs jos onkin lyhyt ja pehmeä? Tai yhtä laiha kuin pulkannaru? Mitä sitten pitäisi tehdä? Onneksi vallitsevalla ilmapiirillä on antaa siihenkin ratkaisu: syö aivan maan perkeleesti raejuustoa, ananasta, broiskuu, palkkarii, protskuu, banskuu ja treenaa 9 kertaa viikossa PT:n kanssa veren maku suussa, punnitse kaikki ruuat ja vedä päivät sata lasissa ja suupielet polvissa dieetistä kiukkuuntuneena.
Ja ei, en ole mikään liikunnanvihaaja, sillä käynhän itsekin salilla ja olen harrastanut liikuntaa koko ikäni. Minua vain huolestuttaa, kun ihmiset ovat kadottaneet täysin sen elintärkeän harmaan alueen; kaikesta on tullut mustavalkoista, jopa treenaamisesta. Tuntuu, että vaihtoehtoja on kaksi: joko vedät elämän ihan läskiksi ja syöt vain pikaruokaa etkä urheile koskaan tai sitten syöt vain viherpirtelöitä, treenaat hulluna, pilaat ihmissuhteesi dieettikeskeisyydelläsi ja urheilet vain saavuttaaksesi tuloksia. Mihin on kadonnut se liikkumisen ilo? Ja syömisen ilo? Ja kohtuullisuus? Mihin on kadonnut ihmisten itsekuri? Ja miksei kukaan enää muista olla itsellensä armollinen?
Minkä takia, jostain niinkin mukavasta asiasta kuin liikunnasta, täytyy tehdä pakko? Tänään on pakko käydä salilla. Tottakai välillä iskee laiskuus ja pitää hieman kannustaa itseään irtautumaan siitä niin houkuttelevasta sohvasta, mutta miksi liikkuminen on muuttunut suorittamiseksi? Jos jonain päivänä ei jaksa mennä salille/lenkille/jumppaan, niin sitten ei jaksa. Ei se maailma siihen kaadu. Menee sitten toisena päivänä, that’s it. Ja miksi syöminen on muuttunut rangaistavaksi teoksi? Apua, söin pullan. Mun dieetti on pilalla. Pakko tehdä kunnon hikirääkki. Miksi se pulla ei saisi maistua hyvältä ja miksi sen syömisestä pitäisi itseään jotenkin kurittaa? Herkkujen kanssa selviää yksinkertaisella säännöllä: kohtuus kaikessa. Yksi pulla riittää – jos niitä menee paketillinen kerralla, kannattaa pysähtyä miettimään, syönkö minä oikeasti nälkääni, makeanhimooni vai yritänkö minä torjua tällä syömisellä jotain ikäviä tunteita.
Mielestäni on kuitenkin hienoa, että terveelliset elämäntavat ovat nyt pinnalla ja liikunnasta (ja sen aloittamisesta) on tehty helppoa valtavan treenitarjonnan avulla. Ja ymmärrän tuon nollatoleranssi-linjan herkkujen suhteen, jos tavoitteena on esimerkiksi pudottaa todella paljon painoa. Mutta miksi normaalipainoiset ja terveet ihmiset haluavat rääkätä itseään, kun hyvään ja timmiin kuntoon pääsee kyllä hieman rennommillakin otteilla? Terveellisen ruokavalion noudattaminen kun ei vaadi sitä totaalikieltäytymistä: jos syö monipuolisesti ja terveellisesti, ei se elämä niihin herkkuhetkiin kaadu. Eikä peilistä katso pullan syömisen jälkeen norsu. Eikä treeni ole turhaa, jos joskus vähän syö karkkia. Kunhan pysyttelee sillä harmaalla alueella, niin kaikki on okei.
Ja sitä paitsi, pulla päivässä pitää luut piilossa.
x Marjo