Kun vatsa vaivaa
Ei mennyt se tämänviikkoinen Kestilän reissu ihan niin kuin Strömsössä: pääsin Kestilän sijaan vain Oulusta parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan mummolaani, jossa sain taas niin pahan vatsakipukohtauksen, että mummo soitti minulle ambulanssin, joka kiidätti minut OYS:n päivystykseen. Mitään vikaa lääkärit eivät tälläkään kertaa minusta löytäneet, vaikka vatsakipukohtaus iski pahempana kuin koskaan aikaisemmin: makasin mummolan vessan lattialla kaksinkerroin ja väänsin huutoitkua, kun koko vatsa oli krampissa. Lääkäreiden keinot alkavat olla jo aika vähissä, kun melkein kaikki on jo tutkittu, mitä tutkittavissa on. Nyt ei auta muu, kuin odotella viime viikolla tehdyn mahalaukun tähystyksen tuloksia, josko niistä selviäisi syy vatsakipuiluuni. Jos siitäkään ei selviä mitään, niin seuraavana on sitten paksusuolen tähystys.
Tämä vatsakipuilunihan ei ole tosin mitään uutta, sillä minulla on ollut aina herkkä vatsa ja yliopisto-opintojen alettua vatsani vointi on mennyt koko ajan vain huonompaan suuntaan todella kovan opiskelukiireen ja -stressin takia. Lapsena vatsakipuiluni oli satunnaista ja ohimenevää, mutta ylä-asteella jo jokapäiväistä. Silloin otinkin opiskelun ehkä _hieman_ liian tosissani. Lukioaikoina omaan kämppään muutettuani ruokavalioni koostui todella tasapainoisista elementeistä, kuten ABC:n ranskalaisista ja valkosipulidipistä sekä Jackyn suklaavanukkaista, mutta vatsani voi noihin aikoihin erinomaisesti verrattuna nykyiseen.
Viime keväänä vihainen vatsani otti viimein lopputilin ja päätti alkaa aivan älyttömän hankalaksi. Aikaisemmin yksittäisinä esiintyneet vatsaoireeni iskivät kaikki yhdellä kertaa. Toukokuu oli yhtä helvettiä: saatoin yöllä herätä vatsakipukohtaukseen ja sännätä vessaan oksentamaan, kun vatsaan sattuu niin paljon. Viimeisten opiskelurutistusten aikaan olin niin törkeän kipeä, että teimme parini kanssa ryhmätyötä niin, että minä makasin sohvalla hirveissä vatsakivuissa ja heittelin vaisusti ilmaan ideoita, mitä tutkimusraporttiin voisi kirjoittaa, ja fiksu parini kokosi niistä jotain järkevää. Toukokuun lopussa vatsakipuni kulminoitui erääseen tiistaiaamuun, kun heräsin vatsakipuun, joka vain paheni pahenemistaan ja sai minut konttaamaan vessaan, kun en seisaalleni päässyt kramppaavan vatsan takia. Poikaystäväni onneksi tajusi, että nyt on tosi kyseessä ja kiikutti minut tk:n päivystykseen. Siellä parrakas lääkärisetä oli aivan vakuuttunut, että nyt on kyseessä umpisuolentulehdus ja passitti minut OYS:iin kirurgian päivystykseen. Kirran päivystyksessä kuitenkin suljettiin pois umpisuolentulehdus, sisäelinvaivat, kystat ja polyypit, jolloin jäljelle jäi se vaihtoehto, että kyllä nyt joku mättää vatsalaukussani. Varasinkin sitten ajan tk-lääkärille, jota kautta sain lähetteen kaupungin omalle gastroenterologille mahalaukun tähystykseen.
Mahalaukun tähystys oli melkoisen jännittävä kokemus, sillä olin typeryyksissäni lukenut keskustelupalstojen lietsontaa siitä, miten hirveää se tulee olemaan. Nyt, kun oma tähystykseni on ohi, voin kertoa, että ei se nyt niin hirveää ollut. Tärkeintä on vain pysyä rentona ja rauhallisena, niin tähystys sujuu nopeasti ja melko kivuttomasti. Paras hetki joutua paniikkiin ei todellakaan ole se hetki, kun olet niellyt 1,5 metriä puutarhaletkun paksuista tähystintä ja lääkäri yrittää ronkkia näytteitä ohutsuolestasi. Sain ennen tähystystä nielua puuduttavan sprayn, joka hieman vaimentaa yökkäysrefleksiä ja helpottaa tähystimen vientiä nielusta eteenpäin. Tähystys tuntuu kuitenkin todella epämiellyttävältä joka tapauksessa: tähystysletku painaa ikävästi kurkussa, letkun liikkeet tuntee vatsassa ja koko ajan yökkäyttää – mutta kyllä siitä selviää! Omaa tähystyskokemusta helpotti ainakin supermukava sairaanhoitaja, joka kertoi ennen tähystystä operaation kulusta, sekä todella taitava ja nopea lääkäri.
Tällä hetkellä vatsani vointi on lähes sietämätön ja vatsakipu jokapäiväistä. Olen myös suurimman osan ajasta turvoksissa kuin rantapallo eikä mikään helpota oloa. Olenkin tsekkaillut Oulun yksityisten lääkäriasemien erikoislääkäreiden vastaanottoaikoja, mutta parhaiden vatsavaivaosaajien ajat menevät pahimmassa tapauksessa parinkin kuukauden päähän. Olo alkaa olla melko toivoton, sillä vatsalaukuntähystyksen jälkeen lääkäri katsoi hetken tähystyksessä ottamiaan kuvia ruokatorvesta, vatsalaukusta ja ohutsuolestani, eikä nähnyt niissä mitään poikkeavaa, joten vaivani ovat entistäkin mysteerisempiä. Toivotaan kuitenkin, että vaivojeni syy selviää ja saan itselleni sopivat lääkkeet ja/tai ruokavalion.
Onko lukijoiden joukossa ketään vatsavaivaista?
x Marjo