Blogikriisi

Olen kaiken tämän reissaamisen ja opiskelumyllerryksen keskellä autuaasti unohtanut, että pikkuinen blogini täytti 2 vuotta 29.8., eli kaksi viikkoa sitten! Tähän väliin siis pieni hurraahuuto jo taaperoikään ehtineelle blogilleni!

Mutta tänään ei puhuta blogisynttäreistä vaan blogikriisistä. Minulle on iskenyt aktiivisena blogien lukijana ähky. Ähky kaikesta siitä söpöstelystä, skumpan juonnista, täydellisistä asukuvista, monen tonnin kuvausvehkeistä, salaattilounaista ja niistä perkeleen macaronseista, joita Suomen suosituimmat blogit ovat täynnä. Nämä teennäisen täydellisen blogielämän tunnusmerkit ovat ovelasti ujuttautuneet myös pienten sekä vastaperustettujen blogien pääasialliseksi sisällöksi. Siksi kysynkin, että missä ovat kaikki ne blogit, joissa bloggaaja kertoo syöneensä lounaaksi toissapäiväistä mikrossa lämmitettyä makaronilaatikkoa, hajoilee tulevien tenttien/työhaasteiden alla, kertoo ilahtuneensa nähdessään pikkukoiran matkallaan keskustaan, fiilistelee uutta suihkusaippuaa, suunnittelee matkaa Äänekoskelle ja esittelee blogissaan sellaisia asuja, joita on ihan oikeasti käyttänyt. Mihin siis on kadonnut kaikki se aitous ja kotikutoisuus, jota blogeissa oli vielä pari vuotta sitten? 

Älkää käsittäkö väärin, en näe blogin laatuun panostamista blogin aitoutta estävänä tekijänä. Haluaisin itsekin kehittyä taitavammaksi kuvaajaksi ja toivoisin ehtiväni panostaa enemmän blogini visuaaliseen puoleen. Mutta minua mietityttää, että miksi lähes poikkeuksetta vain ne blogit menestyvät, joissa ei juurikaan ole mitään persoonallista eikä mitään sellaista, mihin aivan tavalliset ihmiset voisivat samaistua. Eniten ehkä ihmetyttää se, että miten mielikuvituksettomia blogit nykyään ovat. Monet bloggaajat juoksevat viimeisimpien trendien perässä vailla minkäänlaista omaa arviointikykyä olipa kyse sitten vaatteista, sisustuksesta tai ruokaresepteistä. Kiinnostaako joitakin oikeasti nähdä ne samat asiat joka ikisessä blogissa? Minua ei ainakaan kiinnosta. Haluaisin joskus nähdä jotain, josta huomaa heti, että bloggaaja on poiminut valtavirrasta jotain itselleen mielekästä ja luonut siitä jotain uutta ja omaan tyyliinsä sopivaa. Minua ei kiinnosta nähdä epäkäytännöllisiä ylistailattuja ”päivän asuja”, jotka ovat kaikkea muuta kuin juurikin niitä päivän asuja. Minua ei kiinnosta nähdä kuvia suoraan sisustuslehtien sivuilta kopioiduista olohuoneista. Minua ei kiinnosta nähdä aamupalakuvia täydellisistä valkosuklaalastuilla koristelluista kerrosmoothieista, kun itse syön kuudelta aamulla voileivän silmät ristissä pimeässä keittiössä, koska kukaan ei ole muistanut vaihtaa keittiön valaisimeen uutta lamppua. 

Tämä suorastaan epätoivoinen kyllästyminen nykyiseen blogimaailmaan on heijastunut myös omaan bloggaamiseeni. Olen pohtinut paljon sitä, että riittääkö osaamiseni ja aikani niin hyvän blogin kehittämiseen, että ihmiset kiinnostuisivat siitä yhtä paljon kuin niistä blogeista, jotka ovat vain toistensa toisintoja. Elämässäni opiskelu, parisuhde, harrastukset ja ystävät ovat kuitenkin etusijalla, ja blogini on vain pintapuolinen raapaisu elämästäni ja kirjoitan sitä harrastepohjalta. Tänne voin kertoa, miten paljon tykkään Lushin uudesta kuorinnasta ja mitä ostin kirppikseltä, sillä poikaystävääni nämä asiat eivät (ymmärrettävistä syistä) jaksa hirveästi innostaa. Haluan, että blogini pysyy aitona. Silti minua huolettaa, että riitänkö minä. Riittääkö blogini teille. Eniten huolta aiheuttaa asukuvat: käytännön syistä kuvaamme asuni lähes aina parvekkeellamme ja sitä te olette saaneet katsella jo varmasti kyllästymiseen asti. Tämä johtuu oikeastaan kolmesta syystä: parvekkeemme on suojassa kaikilta säätilojen muutoksilta, se on aina saatavilla ja mielestäni päivän asujen paras ja tärkein anti on se itse asu, eikä sillä kuvaustaustalla ole hirveästi väliä. Muistelen kaiholla niitä aikoja, jolloin bloggaajat kuvasivat omat asunsa vaatehuoneen nurkassa, sillä silloin asut olivat oikeasti aitoja. Ne olivat niitä asuja, jotka päällä bloggaajat menivät töihin, kouluun ja kaupungille. Ne olivat oikeasti sellaisia asuja, joista sai inspiraatiota omaan arkipukeutumiseen. Nykyään muotiblogit ovat täynnä lavastettuja, täydellisissä paikoissa ammattikuvaajan kuvaamia vaatemainoksia muistuttavia ”asukuvia”, joista on liki mahdotonta saada ideoita omaan pukeutumiseensa. Vai inspiroituuko oikeasti joku niistä asuista, joissa bloggaajat liihottelevat korkkareissa pelkkä polvimittainen liivi päällä ja täytettyä marsua muistuttava turkislaukku kädessä? Tunnen suurta riittämättömyyttä verratessani näitä editorialkuvien laatuisia asukuvia omiin asukuviini. Yritän lohduttautua sillä, että päivän asuni ovat oikeasti päivän asuja. Ne minä olen omin pikku kätösin koonnut kirppisvaatteita tursuilevasta vaatehuoneesta ja ne vaatteet päällä olen taapertanut tuulessa ja tuiskussa bussipysäkille odottamaan yliopistolle vievää bussia. Arkeni on myös oikeasti arkea. Se on sitä, että pyykkipino kasvaa kasvamistaan, opiskelujutut kaatuvat päälle ja päivän paras juttu on se, että poikaystäväni on ostanut jääkaappiin levyn suklaata. Kotimme ei ole suoraan sisustuslehdestä, vaan se on mukava pesä, jossa voi olla turvassa, kun maailma ahdistaa liikaa. En myöskään ole koskaan maistanut ah-niin-trendikästä avokadopastaa, vaan pidän lasagnesta. Se tosin on ollut trendikäs ruoka viimeksi joskus 90-luvulla, joten tästä asiasta ei kannata varmaankaan hirveästi huudella. Nautin yksinkertaisista jutuista ja mielestäni hehkuttamisen arvoista arjen luksusta ovat skumpan sijaan nämä asiat: saunominen, teehetki ystävän kanssa, tosi-tv -sarjan uusin jakso, kiva kynsilakka, auringonpaiste ja Eurokankaan palakangaslaarista sukeltamani kangaspala, josta voin ommella mitä vain ikinä haluan. Näitä asioita minun ei tarvitse teiltä salata, sillä kieltäydyn muuttumasta sellaiseksi bloggajaksi, jolla ei ole oikeasti mitään sanottavaa eikä mitään mielenkiintoista näytettävää. Olen nyt puhunut. Mitä mieltä te olette tästä kaikesta? Mitä mieltä olette blogistani? Onko tällaiselle anti-trendikkäälle blogille kysyntää?

 

x Marjo