DIY: kenkien korkojen maalaus

Löysin lokakuun alussa Ouluhallissa järjestetystä Suurkirppis-tapahtumasta nämä Jeffrey Campbellin Lita-korkkareita muistuttavat kengät vain eurolla. Kenkien korot olivat erittäin rumassa kunnossa, mutta kengät näyttivät muuten oikein siisteiltä ja ovat hyvät jalassa – huikeista koroistaan huolimatta. Muistan sovitelleeni juuri tällaisia kenkiä Oulussa muinoin sijainneessa Spirit Storessa. Nuukuuksissani jätin kengät silloin ostamatta ja se harmitti. Nyt sattumalta löysin samat kengät kirppikseltä ja ostin ne tuunausprojektiksi, sillä tiesin, että korot voi uudistaa helposti maalilla, kas näin:

kengät2.jpg

Ruma ja kolhiintunut puukuvioinen muovi vaihtui kiiltävään mustaan maalipintaan.

diy_kengät.jpg

1., 2. & 3. Kenkien alkutilanne. Korot olivat kuluneet, likaiset ja reissussa rähjääntyneet. 4. Koroissa oli liimalla kiinnitetty puukuvioinen muovi, jonka leikkasin varovasti reunoja myöten irti mattoveitsellä. 5. Maalasin muovikoron suutarilta ostamallani nahkamaalisetillä: aluksi puhdistin koron asetonipohjaisella esikäsittelyaineella, jonka jälkeen sudin mustaa maalia korkoihin 3 kerrosta antaen jokaisen kerroksen kuivua rauhassa. Tuo pieni maalipurkki on todella riittoisa: olen maalannut sillä jo kahdet kengät, ja purkki on vasta puolillaan! 6. Valmiit kengät.

Mitä tykkäsitte tästä DIY-kenkäprojektista?

 

x Marjo

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *