Farkkua ja faabeleita

Sparkle.

Tällä viikolla olen harjoitellut priorisointia: olen tehnyt vain pakolliset opiskeluhommat pois alta ja käynyt ensiapukoulutuksessa, mutta olen suosiolla skipannut piiiiitkät audiologian luennot ja niiden sijaan vihdoinkin nukkunut (ja siivonnut asuntoamme, joka on näyttänyt kahden possun asuinsijalta koko syksyn ajan). Tätä luennoilta sluibailua todennäköisesti kadun katkerasti viimeistään tentin koittaessa, kun pitäisi omin pikku kätösin askarrella ohjeiden mukaisia audiogrammeja... Voimat alkavat olla jo melkoisen lopussa, vaikka vielä pitäisi jaksaa puristaa opiskelujen kanssa. Tässä miltein kahden ja puolen vuoden aikana on kuitenkin tullut huomattua, että kyllä sitä sinniä vielä loppukiriin löytyy, vaikka näin syksyn lopulla usko alkaakin loppua opintojen suhteen. Itse ainakin tsemppaan itseäni näihin viimeisiin kolmeen viikkoon sillä, että lomalla ei tarvitse tehdä mitään, jos ei halua. Ei siis _yhtään_ mitään. Paitsi maata äksänä sohvalla peittoon kääriytyneenä, mättää suklaata naamaansa ja tutkailla, mitä Netflixistä tänään katsoisikaan.

Kengät: Din Sko. Housut, jakku ja huivi: second hand. Tässä asussa olin yliopistolla eräänä aivan tavallisena päivänä viikko sitten. Kaulaan kiedoin lämpimän huivin ja kynsiin sudin uutta koneHELSINGIN punaista kynsilakkaa, jonka ihanan sävyn pongasin alunperin ystävältäni.

Suunnittelimme poikaystäväni kanssa, että tekisimme viikonloppuna jotain kivaa yhdessä: tarkoituksena on mennä elokuviin sekä ulos syömään. Koko syksynä kun ainoat havainnot siitä, että minulla saattaa olla myös parempi puolisko, joka jopa asuu kanssani samassa asunnossa, ovat olleet lattioille tasaisin väliajoin ilmestyvät likaiset sukat, mystisesti jääkaappiin tiensä löytävät meetvurstipaketit ja öisin valvottava kuorsaus. Aiomme mennä huomenna katsomaan paljonkin kehutun Interstellarin, joka on saanut IMDb:ssä jäätävät 9,0 pistettä! Ruokapaikka on vielä arvonnassa: minulle maistuisi oikein mainiosti sushi Tomossa, mutta ehkä tunnelmallinen Istanbul on parempi treffipaikka. Ravintolan valintaa vaikeuttaa vielä tämä meikäläisen super-rajoittava ruokavalio; poikaystäväni kun söisi vaikka pikkukiviä, jos niiden kyytipojaksi saa tummaa Krušoviceä.

Tekniikka ei ole ollut viime aikoina minulle oikein suotuisa. Minulla on ollut jo varmaan kaksi viikkoa ostospostaus vaiheessa: otin kirppislöydöistäni kuvat, mutta jatkuvan pimeyden vuoksi kaikista kuvista tuli _todella_ rakeisia. Sitten päätin kuvata kaikki löytöni videolle: ensimmäisellä kerralla kamerasta loppui kesken kaiken akku ja toisella kerralla kamera tarkenteli linssissä olevaan roskaan meikäläisen ostosten sijaan, kunnes se ilmoitti, että kamerasta loppui juuri tallennustila. Näistä tekniikan riemuvoitoista huolimatta päätin tänään, että nyt minä ne kuvat nappaan, ja räpsinkin ihan onnistuneesti kuvia kaikista niistä kirppislöydöistä, joita olen tässä varmaan kuukauden aikana löytänyt. Jätän kuitenkin tekniikan kanssa taistelun (ja postauksen teon) huomiseksi ja köllähdän nyt sohvalle poikaystäväni seuraksi! Kivaa illanjatkoa! :)

 

x Marjo

Kommentoi