Hiusteni värjäyshistoria ja paluu luonnonväriin

Luvassa (voimakasta myötähäpeää aiheuttavia) kuvia hiusteni matkastani luonnonväristä muutaman vuoden hiusväriputken kautta kohti jälleen sitä luonnollisuutta – siis matkani galtsuun kuvia lataavasta teinistä blogia pitäväksi yliopisto-opiskelijaksi. 

Sweet seventeen, Pori Jazzit, oma luonnollinen hiusvärini ja sääennusteita kumonneesta auringonpaisteesta kärtsännyt iho.

Vetää sanattomaksi. Oikeasti: punainen tukka, punainen villapaita ja punaruskeat kulmakarvat. Voinko vedota alaikäisyyteeni?

Punainen väri aiheutti kertalaakista allergisen reaktion, joten seuraavan kerran päähäni iskinkin sitten ruskean hiusvärin. Ruskealla kampaamovärillä värjäilinkin sitten seuraavat vuodet ja kasvattelin tukkaani. Ja kyllä, tässä on todistusaineistoa siitä, miten käy, kun antaa harjaantumattomalle teinille kulmakynän.

Hiukseni 19 (?) -vuotiaana ja takana jo pari vuotta jatkuvaa tummanruskealla hiusvärillä värjäämistä.

Hiustenvärjäysvuosieni paras tukkakuva ikinä valokuvaaja Janica Karastin näppäämänä.

Sitten tapahtui se, mikä on väistämättä edessä, jos vuosia lätkii päähänsä tummanruskeaa hiusväriä: sysimusta tukka. Se piti pintansa koko fuksivuoden, kunnes…

Päätin marssia kampaajalle fuksivuoden jälkeisenä kesänä (-13) ja raidoitimme hiukseni kesän aikana kaksi kertaa vaalennusaineella. Tässä hiusten tilanne kahden vaalennusraidoituksen jälkeen.

Ja tässä nykytilanne lähes 22 -vuotiaana: tyvestä puskee jo kymmenen senttiä omaa, vielä tunnistamattoman väristä beibihiusta, jota ei ole värjäyksellä rääkätty sitten viime elokuun. Nyt vain odotan kuuman kesän tekevän tehtävänsä eli vaalentavan hiuspehkoni lähes inhimillisen sävyiseksi, sillä useiden allergisten reaktioiden jälkeen en enää uskalla koskea hiusväripurkkeihin.

 

Oletteko tekin tehneet paluun luonnolliseen hiusväriinne? Jos olette, niin mistä syystä? :)

 

 

x Marjo