Kimalletta ja pitsiä

Moi!

Tänään suuntasin yliopistolta kaupungille: bussikorttiin sain lisää matkustusaikaa ja tulihan siinä Stockmannin kosmetiikkaosastollakin käytyä. Olen jo jonkin aikaa kaipaillut irtopuuteria meikin kiinnitykseen, mutta joskus aikaisemmin käyttämäni ja hyväksi havaitsemani, Yves Rocherin puuteri on loppunut varastolta ja jokin aika sitten loppuneelle Make Up Storen puuterille en tahtonut ostaa samalta sarjalta seuraajaa. Vastaus puuterinkaipuuseeni löytyikin sitten Stockmannilta: Lumenen mineraalipuuteri oli kanta-asiakastarjouksessa samoin kuin Lorealin kimallelakkakin. Pakkohan ne oli ostaa. Söpö hiusrusetti löytyi H&M:ltä.

img_2039.jpg

Rusetti: H&M. 1,95e. Lorealin kynsilakka: 4,70e. Lumenen mineraalipuuteri: 13,50e.

Kävin myös H&M:llä ja rusetin lisäksi löysin punaisen, pitsikoristeisen topin sekä jo aikaisemmin tutkailemani kimaltavan huivin. Tuota pitsitoppia oli valko-mustana, valkoisena sekä viininpunaisena, mutta tuo punainen oli mielestäni parhaimman näköinen päällä. Ajattelin pukea sen huomenna haalaribileisiin ja pikkujoulukauden alettua sen voisi yhdistää hieman juhlavammin esimerkiksi korkeavyötäröiseen, mustaan hameeseen. Ja eihän kaltaiseni huivihamsteri voinut vastustaa tuota ihanasti kimaltelevaa huivia.

img_2038.jpg

H&M:n pitsitoppi 9,95e.

img_2036.jpg

H&M:n huivi: 7,95e.

Mitä mieltä olette ostoksista: hittejä vai huteja?

 

x Marjo

Muoti Ostokset