Maaseutumatkailua ja vähän erilainen päivän asu
Uusi viikko on jo pyörähtänyt käyntiin ja kouluhommat romahtaneet niskaan, mutta ajatuksissa on edelleen viikonloppureissu, jolloin näin hyvän ystäväni maatilan ensimmäistä kertaa. Vaikka olen maalta kotoisin, perheellämme ei ole koskaan ollut maatilaa, mutta olen pienestä pitäen ollut eläinten kanssa tekemisessä. Lapsena tyydyin katselemaan laitumellaan märehtiviä lehmiä paimenpojan turvallisemmalta puolelta, mutta lukioikäisenä pääsin joskus auttelemaan ystävääni hänen kotitilallaan iltalypsyn aikaan. Se oli aivan mahtavaa vastapainoa opiskelulle. Tosin työtehtäväni navetassa olivat todella helppoja, sillä olisin varmaan onnistunut vahingossa räjäyttämään lypsykoneen, jos se olisi annettu minun käytettäväksi. Minusta oli kuitenkin mukavaa autella ystävääni navettahommissa ja hämmästellä kaikkia siihen liittyviä asioita. Se on muuten hieman huvittavaa, että kaupunkilaisten mielestä navetat haisevat pahalta, sillä se ei todellakaan pidä paikkaansa; paljon pahemmalta haisee Rotuaarin roskakori aamuseitsemältä Rotuaaripiknikin jälkeen – niitäkin on nimittäin tullut siivottua.
Juuri navettaan menossa – tyylikkäästi nilkkureissa ja Valtran turkishaalarissa.
Olen todella ylpeä ystävästäni ja hänen kihlatustaan, sillä he ovat uskaltaneet toteuttaa unelmiaan, vaikka Suomen taloudellinen tilanne on epävakaa ja köysi maatalouden ympärillä kiristyy koko ajan. Heillä on nyt oma maatila ja hyviä tulevaisuudensuunnitelmia. Heidän kaltaisiaan nuoria yrittäjiä pitäisi olla lisää, jotta maito- ja lihatuotteiden massatuotanto muuttuisi eläinystävällisempään suuntaan ja jotta voisimme vastaisuudessakin valita kaupassa suomalaisen tuotteen puolalaisen sijaan.
Ibiza -lehmä oli hyvin fotogeeninen ja se suostui poseeraamaan minulle hetken.
Vaikka en itse haluaisikaan takaisin maalle asumaan, on siellä kasvamisessa ollut paljon hyviä puolia. Kun viettää lapsuutensa maalla, oppii a) mistä ruoka tulee, b) mitä kaikkea luonnossa voikaan olla ja c) miten muita ihmisiä kohtaan käyttäydytään. Nykyään kun kuulee pelottavia tarinoita lapsista, jotka eivät tiedä mistä maito tulee, eivät tunnista mäntyä ja jotka koulussa paiskovat opettajaa isin ostamalla tabletilla. Maalla kun on itsestään selvää, että kaikkia ihmisiä tervehditään ja vanhempia ihmisiä kunnioitetaan. Siellä myös kuolee häpeästä, jos ei jotain eläintä tunnista, ja on täysin normaalia, että sunnuntailounaan karjalanpaisti on tehty oman kotitilan Mansikista.
Millaisia kokemuksia teillä on maalla asumisesta tai siellä vierailusta?
x Marjo