Gluteenittomia, laktoosittomia ja vegaanisia leivonnaisia

Viikko sitten juhlistin synttäreitäni kakkukestien muodossa ystävieni kanssa ja tässä postauksessa on kuvat sekä ohjeet synttäritarjottavistani. Leivoin jälleen monenlaista tarjottavaa omin pikku käpälin ja jos viime vuoden synttäreiden gluteenittomien, laktoosittomien ja FODMAP-dieetin mukaisten leivonnaisten ohjeet kiinnostavat, ne löytyvät viime vuoden synttäripostauksesta. 🙂 Leivonnaiset tein omien ruokarajoitteideni vuoksi laktoosittomina ja gluteenittomina (ja suurinpiirtein FODMAP:n mukaan), mutta varustauduin myös vegaanisin tarjottavin, jotta vegaaniystävänikin pääsi herkuttelemaan.

IMG_7868_2.jpg

Suklaamuffinssit (vegaaninen, gluteeniton & laktoositon)

4½ dl gluteenittomia jauhoja
2½ dl sokeria
1½ tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta (esim. Van Houten)
100 g tummaa suklaata rouhittuna (esim. Lindt 70%)
3 dl soijamaitoa
1 dl rypsiöljyä

kuorrute

1 dl vegaanista kasvimargariinia (esim. laktoositon Sunnuntai-leivontamargariini)
5 dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta
3-4 rkl soijamaitoa

Koristeeksi Marianne Crush-rouhetta. 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sekaan rouhittu suklaa, soijamaito ja öljy. Annostele taikinaa muffinssivuokiin ja paista 175 asteessa 20 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorrutuksen levittämistä. Tee suklaakuorrute notkistamalla margariinia aluksi soijamaidolla, ja lisää sitten tomusokeri-kaakaojauheseos koko ajan sekoittaen. Pursota kuorrutetta jäähtyneiden muffinssien päälle ja koristele Mariannerouheella. 

IMG_7870_2.jpg

Britakakkuun löydät ohjeen viimevuotisesta synttäriherkkupostauksestani. Tuo britakakku aiheutti kyllä tänä vuonna melkoisia sydämentykytyksiä, sillä se ei meinannut onnistua _millään_. Ensimmäinen marenkisatsi epäonnistui täysin, sillä se jäi jostain syystä veteläksi harmahtavaksi velliksi, vaikka yritin saada siihen kuohkeutta 1½h (!!!!!) vatkaamisella. Ehkä syy oli vatkaimessa, jossa on tehoa yhtä paljon kuin jossain lehmän henkäyksessä ja jonka vispilät irtoavat jatkuvasti. Tai ehkä vapaiden ja iloisten luomukanojen ekomunilla on jotain syvää antipatiaa marenkia kohtaan. No, joka tapauksessa jouduin aloittamaan tämän mä-tahdon-marenkiaaaahhhh-prosessin alusta ja luovuin tulikuumaksi muuttuneesta piiputtavasta vatkaimesta ja otin käyttöön astetta järeämmän OBH Nordican vatkaimen, josta lähtee yhtä kaunis ja miellyttävä ääni kuin matalalla lentävästä hävittäjälaivueesta. Tämän mahtilaitteen ja parin kymmenen voimasanan saattelemana britakakku saatiin kuin saatiinkin valmiiksi. 

IMG_7872_1.jpg

Kylmäsavulohipiirakka (pellillinen) (laktoositon & gluteeniton)

pohja

6 dl gluteenittomia jauhoja

2 pss (200g) perunasosejauhetta

300 g laktoositonta voita

1 dl kylmää vettä

 

täyte

2 sipulia

purjo

400 g kylmäsavulohta

2 ruukkua tilliä

4 kananmunaa

5 dl laktoositonta ruokakermaa

4 dl laktoositonta juustoraastetta

suolaa ja pippuria

 

Tee piirakkapohja sekoittamalla jauhot ja perunasosejauhot keskenään. Nypi joukkoon voi ja notkista seos kylmällä vedellä. Taputtele taikina leivinpaperille uunipellin päälle.

Tee täyte silppuamalla sipulit ja purjo. Kuullota niitä pannulla öljyssä. Silppua kylmäsavulohi. Tee kerma-munasekoitus sekoittamalla ruokakermaan kananmunat, mausteet ja juustoraaste. Levitä sipuli-purjoseosta, lohta ja silputtua tilliä ripottelemalla kerroksittain pohjan päälle. Levitä lopuksi kerma-munaseos täytteiden päälle ja paista 200-asteessa noin 30-40 minuuttia. 

 

Raparperihyve (gluteeniton, laktoositon & vegaaninen)

500 g raparperia

1 dl ruokosokeria

 

100 g vegaanista kasvimargariinia (esim. laktoositon Sunnuntai-leivontamargariini)

2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

1 dl sokeria

 

Lisänä Alpro Soyan vaniljakastiketta

 

Voitele uunivuoka. Kuori ja pilko raparperi ja sekoita joukkoon ruokosokeri. Levitä raparperi-sokeriseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Valmista murukuorrute sekoittamalla sulatettu margariini, kaurahiutaleet sekä sokeri keskenään. Murustele seos tasaisesti raparperien päälle ja paista 200-asteessa 30 minuuttia. Tarjoile lämpimän raparperihyveen kanssa jääkaappikylmää vegaanista vaniljakastiketta.

IMG_7877_1.jpg

Jyväkeksit (gluteeniton, laktoositon & vegaaninen)

2 dl maissijauhoja

3/4 dl auringonkukansiemeniä

½ dl pellavansiemeniä

½ dl seesaminsiemeniä

½ dl kurpitsansiemeniä

2½ dl kiehuvaa vettä

½ dl öljyä

½ tl suolaa

 

Sekoita jauhot, siemenet ja suola. Lisää joukkoon kiehuva vesi koko ajan sekoittaen. Lisää viimeisenä öljy ja sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina tasaisesti uunipellille jauhotetuilla käsillä. Ennen uuniin laittoa tee taikinapyörällä taikinasta pieniä keksejä, jotta iso taikinalevy on helpompi murtaa sopivankokoisiksi palasiksi paiston jälkeen. Paista jyväkeksejä 150 asteessa noin 1 tunti. Kun taikina on paistunut, murra levystä urien avulla keksit ja anna niiden jäähtyä ennen tarjoilua.

Tarjoile lisänä laktoositonta tuorejuustoa sekä vegaanista hummustahnaa. 

 

Näiden ohjeiden mukaan valmistettujen leivonnaisten lisäksi tarjolla oli myös hunajamelonisiivuja, hedelmäsalaattia, hedelmäsiivuilla ja marjoilla maustettua kivennäisvettä, vegaanisia karkkeja (Fazer Tutti Frutti Juicy Oranges sekä Goody Good Stuff kirpeät makeiset), viinirypäleitä, suolapähkinöitä sekä ihanaa mantelisekoitusta. Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä gluteenittomia/laktoosittomia/vegaanisia/FODMAP -leivontaohjeita kaipaaville. 🙂

 

x Marjo

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä DIY

Synttäriasua ja instagramia

Haa! Hienot uutiset tähän alkuun: olen viimein perustanut Instagram-tilin, jotta voisin postailla vähän ahkerammin kuvia elämästäni. Jos tämän blogin päivitystahtia hieman reaaliaikaisempi (köh) kuvavirta kiinnostaa, niin juttujani pääsee tutkailemaan meikäläisen @marjoasi tililtä. Instagramiin sulautumisen lisäksi olen viettänyt ihania synttäreitä ystävieni kanssa, lukenut epätoivoisesti syventävän kirjallisuuden tenttiin (enää kaksi päivää aikaa, wääää!), rakastunut uuteen maastopyörääni, jännittänyt GoT:n tapahtumia, saanut monta blogipostausta puolivalmiiksi, hajoillut vihaisen vatsani oikutteluihin, yrittänyt taltuttaa ihoni kimppuun käynyttä hormonaalista aknea, ostanut repun ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen, liki seonnut hyttysten hyökkäyksestä metsäreissulla ja nukkunut viime aikoina aivan superhyvin, sillä olemme siirtyneet nukkumaan hieman leveämmästi olkkarin levitettävälle futon-sohvalle. En tiedä onko parempien unien resepti siinä, että poikaystäväni mahtuu nyt paremmin nukkumaan meritähtiasennossa ilman, että minä liiskaannun seinää vasten vai siinä, että sohvalle pesiytyminen tuo kivan retkifiiliksen. Vielä kun sillä futonpatjalla olisi kuorsausta ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, niin kaikki olisi täydellistä. Mutta ei. 

IMG_7889_1.jpg

Housut: H&M. Toppi: second hand. Korvikset: Romeo&Julia.

Kuorsaavasta poikaystävästä synttäripäiväni asuun, joka oli supersimppeli: muffinssien ja muiden herkkujen mättämiseen soveltuvat joustavat farkkuleggarit sekä kirppikseltä löytynyt aivan täydellinen peplumtoppi, jossa on kaunis pitsikoriste edessä sekä syväänuurrettu selkä. Tykkään!

IMG_7896_1.jpg

Nyt kuitenkin siirryn paikkailemaan pyöräreissulla tullutta 1001 hyttysenpuremaa sekä keräämään voimia huomista varten, jotta jaksan lukea toisen syvärikirjan loppuun. Ugh! 

 

x Marjo

Muoti Päivän tyyli Trendit