Värikombo, chi-square ja pikkujoulut

Pari viime viikkoa ovat menneet kiitäen, sillä opiskeluhommat ovat pitäneet minut todella kiireisenä. Onneksi ensi viikolla on viimeiset luennot, jonka jälkeen ei tarvitse tehdä kuin terapiaa ja graduhommia, ja sitten onkin jo joulu! Olen ostanut jo lähes kaikki joululahjat, joten seuraava askel jouluun taitaa olla kodin naamioiminen joulukrääsällä. Ihan kreisiä, että jo sunnuntaina on itsenäisyyspäivä, sillä tämä syksy on mennyt niin nopeasti! Tuntuu siltä, että mitä pidemmälle opinnot etenee, sitä nopeammin aika kuluu. Kohta sitä varmaan havahtuu siihen, että kappas, valmistuin maisteriksi. Opinnoista puheen ollen: yleinen väitehän on, että koe/tentti on oppimistilanne. Olen suhtautunut aikaisemmin tuohon väitteeseen hieman skeptisesti, mutta väitteen todenperäisyys kristallisoitui meikäläisellekin eilisessä tilastotieteen jatkokurssin tentissä, sillä siellä opin sen, että en todellakaan tajua näistä Chi-square-desimaaliluku-statistic.sig.df.asdfgh -hieroglyfeistä yhtään mitään. On kyllä melkoinen lottovoitto, jos pääsen tentistä läpi!

IMG_7298_1.jpg

Kengät, toppi ja korut: second hand. Housut: H&M. Jakku: Benetton.

Tässä asussa seikkailin viime viikonloppuna. Näin Pinterestissä asukuvan, jossa oli yhdistetty harmaa jakku keltaiseen paitaan ja koristeltu tuo komeus turkooseilla koruilla. Värikombo tuntui niin kiehtovalta, että päätin itse kokeilla samaa: mitä mieltä olet lopputuloksesta?

IMG_7314_1.jpg

Tänään koittaa hieman poikkeuksellinen perjantai-ilta, sillä teen varmaan ensimmäistä kertaa koko syksynä jotain muuta kuin tuhisen sohvannurkassa, koska meidän logojen ainejärjestö Communica ry järkkää pikkujoulut. Jee! Nämä logojen omat pikkujoulut järjestetään nyt vasta toista kertaa, sillä aikaisempina vuosina ”juhlimme” pikkujouluja tietoteekkareiden ja suomen kielen opiskelijoiden kanssa Teekkaritalolla, mutta eihän siitä koskaan mitään tullut: logot saapuivat ajallaan juhlapukuisina paikalle, kun taas OTiT:ilaiset muhivat aina jossain kokouksissa ja viivyttivät ohjelman alkamista monella tunnilla. Kun nuo tietoteekkarit viimein saapuivat kokovartalo-Goretexeissään, muu juhlaväki oli jo lähtenyt kotiin, Baabeliin pitsalle tai kuolleet tylsyyteen. Kun pikkujoulut viimein käynnistyivät, paikalle jääneet sitkeät logot saivat kuunnella jotain teekkareiden valitsemaa paskaa Skrillexiä loppuillan ihan täysillä ja ihailla juhlasalin ikkunan toisella puolella alasti Jallupäissään hangessa kieriskeleviä tietotekniikan toivoja. Onneksi nuo ajat ovat kuitenkin takanapäin! 

 

Pikkujoulufiiliksiä,

Marjo

Muoti Päivän tyyli Trendit

Uudet hiukset: otsatukka

Olen jo jonkin aikaa halunnut hiuksiini muutosta, mutta, koska allergian vuoksi värjääminen oli poissuljettu vaihtoehto, permanentti eikä hiustenpidennykset hirveästi innostaneet ja näin edelleen painajaisia lyhyttäkin lyhyemmästä pottakampauksestani, mahdollisen muutoksen keksiminen oli hieman haastavaa. Sitten mieleeni juolahti, että otsatukka voisi olla kiva vaihtoehto, sillä pidän lähes aina hiuksia kiinni, joten otsis toisi hieman jotain uutta siihen lookkiin. Tutkin pitkään hiuskuvia Pinterestistä ja päätin, että haluan runsaan otsiksen, joka on sivuilta pidempi kuin keskeltä. Tällainen siitä sitten tuli:

collage1.jpg

Otsiksenhakureissulla nipsaistiin myös kuivat latvat pois. Käyn lähes aina hiustenleikkuussa parturikampaajaopiskelijoiden käsittelyssä OSAO:n Myllytullin yksikössä, sillä oman kokemukseni mukaan opiskelijat tekevät työnsä aina todella huolellisesti ja leikkaavat juuri sellaiset hiukset, jotka asiakas haluaa. Opiskelijatyössä kestää tietysti luonnollisesti paljon kauemmin kuin normikampaajareissulla, mutta hyvä laatu ja edullinen hinta kompensoivat tuolissa vietettyä aikaa: tällä kertaa latvojen siistiminen ja otsiksen leikkuu kustansivat vain 17 euroa. Ja tuo hinta pitää sisällään leikkauksen lisäksi pesun ja muotoilun. Suosittelen! Tästä pääset tutkimaan OSAO:n kampaamohinnastoa.

collage2.jpg

Mitä mieltä olet tästä muodonmuutoksesta? Itse tykkään kyllä tosi paljon uudesta tukastani: kannatti uskaltaa leikata!

 

x Marjo

Muoti Hiukset Meikki Trendit