Pilotti

Moi!

Pieni pikakelaus parista viime päivästä: viikonloppu kului tenttimateriaaleja lukiessa ja eilen tenttipäivänä kello soikin jo kuudelta. Nyt on syksyn ensimmäinen tentti rustattu ja seuraavat ovatkin sitten ”vasta” kuukauden päästä. Eilisellä kirppiskierroksella löysin pilottitakin, katsoin illalla jännityksellä uusimman Sillan ja tänään olen viettänyt neljä tuntia tilastotieteellä sekä harjoitellut pikamuistiinpanojen tekemistä neurologian luennolla.

Tällainen oli tämän päivän asu:

img_2009.jpg

Housut: H&M. Paita: second hand. Liivi: Only. Huivi: Vero Moda.

Viime viikolla kirppiksellä kierrellessäni kokeilin aivan ihanaa, tikkikuosista pilottitakkia, joka oli vielä oikean kokoinenkin. Jätin takin kuitenkin ostamatta sen suolaisen hinnan vuoksi: 13,90e on omalla mittakaavallani melko paljon kirppisvaatteesta. En myöskään ollut aivan varma, mitä oikein pukisin takin kanssa. Sitten näin kuvia pilottitakin ympärille kootuista, tyylikkäistä asukokonaisuuksista. Harmitti vietävästi, että jätin takin ostamatta. Eilen kävin uudestaan kirppiksellä ja mitä oikein näinkään: sen saman takin, jota sovitin jo edellisellä viikolla, 50% alennuslapulla varustettuna! Jee! Ei tarvinnut kauaa miettiä, otanko takin vai en. Tässä se nyt on ja pääsee käyttöön sitten keväällä, kun ilmat taas vähän lämpenevät:

img_2033.jpg

Takki: second hand / Lindex 6,95e.

Mitä mieltä olette takista: hitti vai huti?

 

x Marjo

Muoti Ostokset Päivän tyyli