Rievuton kesä – miten menee?
Kävelen Hansan läpi ja toivon, että olisin hevonen. Sellainen ratsupoliisin heppa, jolla on ne silmälaput silmien sivuilla. Ne saattaisivat helpottaa mun elämää huomattavasti, kun kävelen Bik Bokin ja Zaran ohi kuola valuen. En ole vielä tarpeeksi vahva menemään Zaran ovista sisään ihan vain hypistelymielessä. Kerran menin seuraksi, kun kaveri haki mekkoa valmistujaisjuhliin. Se oli kieltämättä vähän surullista, kun tietty halusin sillä nimenomaisella hetkellä muun muassa kaiken. Mistä se oikein johtuu että haluaa aina sellaista, mitä ei voi saada?
Kohta mun rievuton kesä -lupauksesta on kuukausi (postauksen voit lukea täältä: http://www.lily.fi/blogit/sparks-fly/riepujen-valtakunta). Kyse on siis yksinkertaisesti tavoitteesta olla ostamatta mitään uutena. Lupaus koskee toistaiseksi ainoastaan kesää, mutta en aio täysin luopua periaatteistani syksylläkään. Toivon, että lupaukseni olla ostamatta turhia riepuja ja liehakkeita pysyy tästä ikuisuuteen.
Olen oikeastaan tosi ylpeä itsestäni, etten ole sortunut ostamaan vaatekaupoista yhtään mitään. Feissarikirppikseltä hankin valkoisen jakun ja mustavalkoisen topin, mutta siinä hankintani oikeastaan ovatkin. Eniten päänvaivaa tuottivat ehdottomasti tähän mennessä pidetyt kesäjuhlat, sillä olen tottunut aikaisemmin hankkimaan jokaisiin juhliin uuden koltun ja mahdollisesti myös kengät. Ennen hankin uuden topin myös jokaiselle baari-illalle, ja silloin tuli käytyä baareissa vähintään kerran viikossa. Tällä kertaa viikonlopun kolttu oli lainattu ystävältä ja hiuksissa oleva kukka leikattu vanhasta kukkaseppeleestä. Alemmissa kuvissa näkyvät kengät taas löytyivät lapsuudenkodista hylätystä vaatekaapista. Annoin niille rakastavan kodin mun jalkateristä.
Ei voi kyllä muuta sanoa, kun että onneksi mulla on kauniita vaatteita omistavia kavereita ja sisko ja äitikin vielä. Olin ennen ehdoton nounou kirppisten ja käytettyjen vaatteitten suhteen, mutta nyt tiedän että toisen roska saattaa olla toisen aarre. Olin aina nuorempana kateellinen kavereille, jotka kykenivät olemaan hullun tyylikkäitä yhdistelemällä kirppislöytöjä päivän asuihin. Itse en koskaan kyennyt näkemään kirpputoreja aarreaittoina, vaan hinguin H&m:ään ostamaan persikanvärisiä Hawaii-toppeja printtipalmuilla. Luojan kiitos vaatemaku on muuttunut niistä ajoista radikaalisti ja sitä osaa ymmärtää laadukkaampien materiaalien päälle. Miten mä sitten olen noudattanut omia sääntöjäni tähän asti?
1. EN OSTA ENÄÄ HALPOJA RIEPUJA, JOTKA JÄÄVÄT KAAPIN POHJALLE JA VENÄHTÄVÄT ENSIMMÄISEN PESUN JÄLKEEN
Done and done! Rievut on so last season. Elokuun vika päivä voin heittää itsellen yläfemmat, jos siis olen pysynyt kurissa.
2. KÄYN LÄPI KOLME JÄTESÄKILLISTÄNI VAATTEITA JA LAHJOITAN NE VAATEKERÄYKSEEN
Okei, tää on kyllä jäänyt toteuttamatta. Mutta vielä on kesää jäljellä. Vaikka kuinka.
3. RAASKIN LUOPUA MUISTOKOLTUISTA JA KENGISTÄ, JOITA EN ENÄÄ KÄYTÄ
Kors myyty, yhdet korkkarit myyty. Fb-kirppiksien kautta myyminen on muuten uskomatonta sähläystä. En suosittele kenellekään.
4. SÄÄSTÄN RAHANI AJATTOMIIN, HYVÄLAATUISIIN VAATTEISIIN, JOTKA EIVÄT MENE HETI POIS MUODISTA
Ennen ensimmäistä palkkaani elän kädestä suuhun, eli säästöjä ei tosiaan ole ehtinyt kertyä. Mulla on kyllä selkeä visio seuraavista uutena ostettavista vaatteista.
5. OSTAN KESÄN AJAN VAATTEITA AINOASTAAN KÄYTETTYINÄ (JOS NIITÄ TODELLA TARVITSEN)
Tiedä sitten tarvitsinko oikeasti sitä valkoista Fb-kirppikseltä ostettua jakkua ja toppia. Mutta ostoshimoa oli pakko lievittää jotenkin ja se jäi onneksi tähän, eli hyvinhän tää homma kulkee.
Kukkakolttu / Second hand
Katotaan ensi kuussa uudestaan miten rievuton kesä on sujuu. Luulen, että homma muuttuu entistäkin vaikeammaksi, kun tilille kilahtaa rahaa. Silloin kiusaus olla ostamatta uutta saattaa olla jo liian ylitsepääsemätöntä. Let’s see!
xoxo kia
Ps. Tiedän, että on joskus ärsyttävä Lilyn rekisteröimättömänä lukijana tulla huhuilemaan oonko postannut jotain uutta. Siksi loin blogille Fb-sivun, johon linkitän jokaisen uusimman postauksen. Eli liity Lilyyn tai tykkää Sparks Fly:stä Fb:ssä: https://www.facebook.com/sparksflykia/