Rankkaa luettavaa
Eilen vietin varmaan kolme tuntia kirjastossa, vaikka piti tehdä kaikkea ihan muuta. Haahulin hyllyjen välissä, googlailin iPhonella uusia kirjoja ja nuuskin vanhoja opuksia (ne oikeesti tuoksuu hyvälle). Tarkoitus oli lainata kevyttä kesälukemista laiskoihin vapaapäiviin.
”Etsin kevyttä kesälukemista” oli ensinnäkin täyttä itsepetosta, koska en lue kevyttä. Luen aina mahdollisimman koskettavaa, ahdistavaa ja järkyttävää.
Laura Save – Paljain jaloin
Dokumenttiromaani Laurasta, joka ehti kuolla syöpään ennen kirjan julkaisua.
Teos pohjautuu edesmenneen kirjailijan muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin.
Sofi Oksanen – Baby Jane
Jännä, etten ole lukenut tätä aikaisemmin.
Oksasen vuonna 2005 ilmestynyt romaani, jossa käsitellään seksuaalivähemmistöjen ja
mielenterveysongelmaisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Maria Peura – On rakkautes ääretön
Tämän ahmin eilen, yhdessä illassa.
Järkyttävä, kuvottava, hämmentävä ja koskettava.
Kirjan keskiössä kuusivuotias Saara, joka joutuu seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.
Kate Holden – Enkelivaihde
Tämän aloitin eilen heti Peuran kirjan jälkeen.
Haluaisin vain ahmia ja ahmia tätä, mutta en ole vielä ehtinyt lukea muutamaa sivua pidemmälle.
Tämä omaelämäkerrallinen romaani kertoo kunnon tytöstä, josta tulee narkkari ja prostituoitu.
Tarvitsen päivittäin tietyn järkytysannoksen, jotta voin loppupäivän chillata. Ja rakastan lukea kirjoja, jotka herättävät minussa suuria tunteita. Lukiessani haluan järkyttyä, itkeä ja uppoutua. Sitten voin hyvillä mielin laittaa kirjan kannen kiinni ja palata turvalliseen elämääni, jossa ei näy mielenterveysongelmia, prostituutiota, väkivaltaa tai huumeidenkäyttöä.
Nämä kirjat ovat jääneet tästä genrestä mieleen järkyttävinä, mutta paljon antavina lukukokemuksina:
Deborah Spungen – Nancy
Janet Fitch – Valkoinen oleanteri
Dave Pelzer – Pimeän poika
Torey Hayden – Aavetyttö
Mitä sä luet tällä hetkellä?
Saa antaa kirjasuosituksia, vaikka ei tähän genreen menisikään!
XOXO KIA