Mä en ainakaan halua olla ruma ja vihreä
”Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.”
– Wikipedia
Jos kateus olisi ihminen, se olisi kauttaaltaan vihreä. Sillä olisi keltaiset nököhampaat, ilkeät, pistävät silmät ja pitkät sormet, joilla se manaa pahoja asioita tapahtuvaksi kohteelleen. Sillä olisi rumat, likaiset kynnet, ja myrkynvihreä, rasvainen tukka.
Kateus on rumin tyyppi mitä tiedän. Se voi parkkeerata vihreän ruhonsa ystävysten väliin ja kasvaa isommaksi, kurotellen pitkiä sormiaan työntääkseen ystävykset erilleen toisistaan. Olen lukenut lukuisia uutisjuttuja naisista, jotka ovat esimerkiksi laihduttaneet 20 kiloa ja sen jälkeen kaveriporukka on kaikonnut kateuden vuoksi. Olen myös lukenut naisesta, joka jätti kaverin häät väliin. Koska hän oli kateellinen. Hyi.
Kateus on inhimillistä. Me kaikki tunnetaan sitä ajoittain. On ihan normaalia olla vähän kateellinen, kun frendin elämä näyttää ruusuiselta ja oma elämä tuntuu siltä kuin ryömisi kainaloihinsa asti paskassa. Jo lapsena oltiin kateellisia naapurin pikkutytön pidemmistä hiuksista, hienommista barbieista ja paljon fancymmista hiekkakakuista. Teini-ikäisenä jollain oli aina vähän hienommat farkut ja vähän enemmän kavereita kun sulla. Mutta shit happens. Kateuden kanssa kuhertelu ei tee ihmistä onnellisemmaksi ja se voi pahimmillaan vaikuttaa ihan kaikkeen. Lopulta kateellisella ihmisellä ei ole enää muita ystäviä kuin kateus, joka kulkee mukana ja muuttuu päivä päivältä vastenmielisemmäksi.
Asiahan on niin, että kiitollinen ihminen ei tunne kateutta.
Jos osaa olla kiitollinen siitä mitä jo omistaa, ei tarvitse käyttää aikaansa henkiseen köyhtymiseen kateuden kautta. Kiitollinen ihminen osaa nähdä mitä hänellä on. Kiitollinen ihminen voi käyttää kateuden kohdetta inspiraationa ja voimavarana. Kateuden kohteelle voi myös kokeilla sanoa suoraan, että ei saakeli mä olen sulle kateellinen. Koska kateuteen kääriytyminen ja itsensä jatkuva surkuttelu ei auta saavuttamaan mitään. Jos kateudesta tulee ihmisen elämän ainoa sisältö, se on mielestäni myös äärettömän itsekästä. Kuka jaksaa murehtia ja surkutella oman elämänsä epäkohtia ja muitten paremmuutta, kun sen sijaan voisi yrittää kehittää itseään haluamaansa suuntaan? Kateus on sen lisäksi aika läpinäkyvää. Se tekee ihmisistä välinpitämättömiä, pahansuopia ja töykeitä.
Pari vuotta sitten sattui tilanne, jolloin eräs tuntematon, humalainen mies tuli minun, äitini ja siskoni juttusille. Siskoni oli tällöin juuri päässyt sisään yliopistoon lukemaan liikuntalääketiedettä ja äiti hehkutti asiaa onnellisena. Kun kehuimme äitini kanssa siskoani kilpaa, mies töksäytti että taitaa toinen sisko olla kateellinen. Silloin tuli niin paska fiilis, että en saanut sanaa suustani. Miksi kateuden uskotaan olevan jokin perusmielentila, state of mind? Miksi kukaan ihminen tuntisin kateutta, kun läheisestään voi olla ylpeä? Minä haluan iloita rakkaitteni puolesta tilanteessa kuin tilanteessa, ja uskon heidänkin iloitsevan minun kohdalleni sattuvista onnellisista asioista. Miksi joku siis edes olettaa kateuden olevan luonnollinen osa elämäämme? Se joka selittää ilmiöitä tällä perinteisellä ”suomalaiset ovat kateellista kansaa” -lauseella, on totaalinen pässi. Koska vaikka Suomessa asummekin, emme ole mikään yhtenä pötkönä liikkuva massa. Me olemme erinäisiä ihmisiä. Jotkut ovat kateellisia, jotkut eivät.
Minä haluan ehdottomasti kuulua nyt ja koko loppuelämäni siihen leiriin, jossa kateudelle ei ole sijaa.
PAITA H&M / CULOTTES ZARA / KENGÄT H&M (SECOND HAND)
Kateuden taakse on niin kovin helppo piiloutua. Tapani mukaan sanon mielipiteitäni aika suoraan, ja usein joku näkee sopivaksi hetkeksi heittää siihen väliin, että sä olet vain kateellinen. Kateus tuntuu olevan aina syy. Jos on jonkun mielestä väärää mieltä, isketään kateuskortti tiskiin ja nokka pystyssä ollaan ylpeitä näin mageesta vasta-argumentista. Mutta en lähtisi niin herkästi heittämään kateutta kaiken syyksi. Jotkut vaan sanovat mielipiteensä herkemmin, eikä se aina viittaa siihen kuuluisaan vihreeseen tyyppiin. Kateudesta syyttäminen on oikeastaan aika epävalidi argumentti. Ihmisen pään sisään kun ei millään pääse.
Mä haluan olla onnellinen perheeni, ystävieni ja tuttujeni puolesta ja kehittää itseäni inspiroituen upeista ja kadehdittavista ihmisistä. Haluan nähdä kiitollisena elämäni hyvät puolet, enkä todellakaan ehdi kutsua myrkyllistä kateutta viettämään kanssani iltapäivää.
XOXO KIA