Häät virolaisittain
Muutaman päivän blogitauko on tehnyt hyvää, vaikka välillä omatunto vähän kolkutteli. Tein kuitenkin täysin oikean päätöksen jättäessäni läppärin kotiin, sillä tuskin olisin ehtinyt kirjoittaa sanaakaan. Jopa kamera hengaili lähes koko reissun ajan laukussa. Se jos mikä kertoo onnistuneista häistä.
Virolaiset häät.
Miten ne oikein tiivistäisi?
Tanssimusiikkia, hitosti hyttysiä, ilotulitus, suolaista pikkunaposteltavaa, kiben huutamista, venäläistä vodkaa, paljon naurua ja muutama kyynel. Vähäisiä unia, hätävilkut päällä mutkitellen kaahailua ja jättimäisiä paarmoja. Ja tietysti älyttömästi rakkautta, kaunis morsian ja aivan upea maalaismiljöö.
Saldona puhelimen rikkinäinen näyttö, hyttysenpistokset jaloissa ja pari mustelmaa. Hengissä kuitenkin ollaan ja taas yhtä ihanaa kokemusta rikkaampana. Pari kertaa tosin luulin kuolevani, ensin autoletkassa ja toisen kerran lauantaiaamuna, kun venäläinen vodka jyskytti takaraivossa. Mutta jos vertaa suomalaisia ja virolaisia häitä, sanoisin että meillä suomalaisilla on paljon opittavaa. Kukaan ei näissä kemuissa vetänyt örvelökännejä, vaikka juomaa oli tarjolla joka lähtöön. Kukaan ei tapellut ja meininki oli sopivan äänekästä, sosiaalista ja spontaania. Suurin haaste oli ehdottomasti virolaisen miehen kanssa tanssiminen, sillä vauhtia todellakin riitti, enkä meinannut korkoineni pysyä mukana siinä pyörityksessä. Morsian jakoi alkuillan puolella vieraille ruusukkeita, joissa luki jokaisen illan oma tehtävä. Ykkösenä jäi mieleen somepoliisi, joka määräsi somesakkoa jos älypuhelin sattui jäämään käteen liian pitkäksi aikaa. Mun mielestä se oli ideana niin loistava juttu ja tiivisti sen, mitä nämä häät pyrki ennen kaikkea olemaan. Täynnä spontaania yhdessäoloa. Ja joo, sain somesakkoa.
Myös morsiamen veli joutui hommiin. Vieraitten alkaessa huutamaan kuorossa ”kibe”, hääparin piti pussata ja vieraitten ottaa vodkashotti. Morsiamen veli nakitettiin kuitenkin kantamaan koko illan mukanaan pölkkyä, jonka hän joutui aina ennen pusua kantamaan Jessikan jalkojen alle, jotta pusu olisi pituuserosta johtuen hieman helpompi. Myös tulkiksemme nakitettu nainen joutui hommiin, kun kilpaa rikoimme suomiporukan kanssa etikettiä. Ensimmäinen tapahtui jo kirkon pihalla, kun huomasimme että jengi tuo kukkia jo kirkkoon, eikä juhlapaikalle. Hävetti niin paljon, kun teemaan sopivia sinivalkoisia kukkia keräiltiin onnittelujen yhteydessä ja itse joutui levittelemään käsiään. Juhlapaikalla kaadettuani itse viiniä lasiin tulkki korjasi, että naisen ei ole sopivaa kaataa itse juomaa. Oops, strike two. Onneksi Virossa ei tosiaan ole kauhean tiukkapipoista porukkaa.
Häitten toinen päivä meni rennommissa tunnelmissa grillaillen ja hengaillen. Porukalla pelailtiin lentopalloa, soiteltiin kitaraa ja istuskeltiin vilteillä nurmikolla. Loppuillasta taas tanssittiin ja jengi lauloi mikkiin virolaisia lauluja, joista meillä ei ollut hajuakaan. Toki kemuissa kuultiin myös JVG:tä, Haloo Helsinkiä ja Sannia. Ja Movetronia viroksi käännettynä.
Mulla ei ole ollut tänä kesänä virallista lomaa ollenkaan. Mutta tämän miniloman voimalla jaksaa painaa loppukesänkin. Kiitos.
XO KIA