Perhe on paras

Lause ”perhe on pahin” ei pidä ollenkaan paikkaansa. Perheviikonloppujen jälkeen olen aina, tai ainakin useimmiten, hyväntuulinen ja täynnä uutta energiaa. Perheen parissa sitä saa aina syödäkseen hyvää safkaa ja voi olla täydellisen oma itsensä lapsuuden maisemissa. 

 

Ja sitten on tietenkin tää tyyppi.

 

 

Mun pieni veli, joka ei oikeasti ole pieni enää ollenkaan. Niin iloinen, kohtelias, hauska ja varsinainen pelle, kun sille päälle sattuu. On maailman siistein homma, että mulla on tämmöinen tyyppi mun elämässä, jonka kanssa voin ihan huoletta itsekin taantua lapsen tasolle. Pelata vähän pleikkaria, heitellä palloa, potkia palloa, tehdä hassuja jengitervehdyksiä ja tietenkin vertailla ja nappailla pokémoneja. Jos saisin päättää, tää tyyppi ei koskaan kasvaisi aikuiseksi. 

 

 

 

 

Vaikka reissu kesti vain yhden yön, sinä aikana sai raikastavan pikku pesäeron tästä köyhän miehen kattohuoneistosta. Pienen summertime sadness -tyyppisen haikeilun jälkeen edessä alkaa vihdoin siintää tulevat jutut. Lohja-Turku -automatkan aikana ehdittiin tehdä isojakin päätöksiä ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Yksi niistä on se, ettemme aio muuttaa tästä kotosesta mihinkään, ennen kuin koulunkäyntini on saatu päätökseen. Ja se fakta että asumme nyt Turussa, ei tule vaikuttamaan millään tavalla siihen mistä haen harjoittelupaikkaa tulevana kouluvuotena. Odotan jo ihan malttamattomana uusia tuulia ja tulevaa kouluvuotta kaikkine projekteineen ja kiireineen. Itseasiassa yksi mun ihan oma projekti alkaa jo huomenna, enkä tosiaan tiedä miten tuun selviämään siitä.

 

Stay tuned.

 

xx Kia