IHAN INTOIITANA
Mä oon sellainen innostuja, että alta pois. Ensin olen liekeissä Pokemon Go:sta, sitten esimerkiksi luonnonkosmetiikasta, yhtäkkiä lenkkeilystä, fancydrinkeistä ja sitten kasvisruoasta ja raakakakuista. Tottakai toivon, että terveydelle hyväksi olevat innostuksen kohteet tulisivat jäädäkseen, mutta usein viimeistään kuukauden päästä saatankin olla täydellisen koukuttunut vaikka kuviokelluntaan. Ja ne raakakakkureseptit löytyvät unohdettuina lehtikorista Fit-lehtien väliin rypistyneinä.
Toki olen aikoinaan innostunut asioista, jotka ovat tulleet jäädäkseen. Blogi tuli jäädäkseen ja yli vuosi sitten kun oikeasti löysin kipinää salilla käymisestä, kiinnostus omaan hyvinvointiin jäi. En tiedä onko kyse edelleen itsensä löytämisestä, vai olenko vain luonteeltani tällainen innostuja. Näistä asioista olen tänä kesänä innostunut:
Ekologisuudesta
Päätin kesän alussa, että en osta yhtäkään vaatetta uutena ja käytettyjäkin vain vakaasti harkiten. Sorruin pari kertaa, mutta sentään harkiten.
Uusista kynsilakoista
Miten söpö ja viaton innostuksen kohde. Siivosin kynsilakkakaapin, heitin kovettuneet pellolle ja vaihdoin uusiin, freshimpiin väreihin. Töissä kynnet saavat kyytiä päivittäin, mutta siinäpä vasta hyvä syy tuunailla kynsiä vaikka joka ilta uusiin väreihin.
Zaran vaatteista
Entinen suosikki BikBok on saanut kenkää. Nyt olen viikoittain käynyt Zaralla hipelöimässä ihanan omaperäisiä vaateuutuksia. Mitään ei ole kuitenkaan lähtenyt mukaan, koska, noh, haluan pysyä uskollisena lupaukselleni rievuttomasta kesästä. Sitä joutuu ehkä kummiskin käydä poistamassa pari ihanaa riepua ennen koulunkäynnin alkua. Pitäähän sitä marssia takaisin kouluun tyylikkäänä, eiks?
Florence + The Machine:sta
Viime vuonna näin Florence + The Machinen livenä Flow-festareilla ja sen jälkeen olen palannut kuuntelemaan kokoonpanoa tasaisin väliajoin Spotifyn välityksellä. Kuuntelen usein ihan vaan Suomen top kymppiä, mutta välillä kaipaan unenomaista fiilistelyä. Tänä kesänä Florencen upea ääni on kaikunut tässä köyhän miehen kattohuoneistossa harva se päivä.
Löfberg’s medium roast -kahvista
Sukunimeni on Löfberg, eli mikäs sen sopivampaa kuin juoda Löfbergs kahvia. Päivittäin juotavaksi arkikahviksi kaipaan kuitenkin suhteellisen vaaleapaahtoista coffeeta, siksi tummapaahtoiset jäävät hyllyyn. Hassunhauska fakta muuten tähän väliin, mulla on joskus tapana lausua vahingossa ”café” sillee niinku ”keif”. Kuinka noloa.
Pyöräilemisestä
Ihana koulukaverini Salli toi pyöränsä kesäksi Kian luksushoitolaan. Kyseessä on parhaat päivänsä nähnyt musta Aino, joka pelittää kuin unelma iästään huolimatta. Sen kanssa olen sitten sotkenut ympäri Turkua napaten Drowzeita.
Automaattivaihteisesta autosta
..Kunnes sitten mies päätti hommata talouteemme ”herrasmiehen auton”, eli sporttimallisen (?) Volkswagenin, joka taskuparkkeeraa ilman että mun täytyy koskea rattiin (??). Kyseinen kaara on niin yksinkertainen ajaa, että mitä mä sillä pyörällä enää.
Pokemon Go:sta
No se pokepeli. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun sun palloon kilahtaa Dragonair!! Onnenkyyneleet kolkuttelee silmien takana.
Työpöydästä
Ei mulla ole sitä vielä siis. Mutta tiedän täsmälleen mihin kohtaan se olohuoneeseemme sijoitetaan ja miten sen ympäristö sisustetaan. Ihana, inspiroiva, tyylikäs työnurkkaus vain ja ainoastaan mun värittämistä, kirjoittamista ja inspiraatiotulvia varten.
Festareista
Ruisrock. Mun wonderland.
Kasvisruokavaliosta
Tästä oonkin papattanut kyllästymiseen saakka. Kasvisruokaviikko numero 2 pyörähti eilen käyntiin ja hyvältä tuntuu.
Terveellisistä herkuista, niin kuin esimerkiksi raakakakuista
Edellisen postauksen ohje suklaaraakakusta vei mun sydämen totaalisesti. Voitte vain arvailla onko kakkua vielä jäljellä. Seuraava ohje siintää jo mielessä ja siihen liittyy vadelmat.
Mielen hyvinvoinnista
Tämä kesä on ollut ylä -ja alamäkeä ja yhden synkän viikon ajan jopa pelkäsin olevani masentunut. Sitten kapusin tieni taas tänne ylös, tälle tasolle, jossa innostun pienistä asioista ja löydän positiivisuutta risukasastakin. Olen herkkä ihminen, joka analysoi ja pohtii muitten agendoja omiensa lisäksi. Olen pohtinut syitä mielialoilleni ja löytänyt yksinolon ihanuuden. Olen mennyt vähän syvemmälle itseeni ja miettinyt mikä on se juttu, joka joskus nostaa mun muurit ylös ja saa vetäytymään. Olen myös oppinut, ettei mun tarvitse venyä jokaiseen suuntaan ollakseni tarpeeksi hyvä. Ja että on ok sanoa, jos ei pysty tehdä jotain.
Aikuisten värityskirjoista
Ai että sitä mielihyvän aaltoa, kun saa ihan itse päättää värit mitä intialaiseen kuvioon tunkee. Aika kuluu nopeasti, pää nollaantuu ja stressi kaikkoaa. Värittäminenkö muka vain lasten hommaa, hell no!
Tavoitteista ja tulevaisuudesta
Kuvittelen varovaisesti, ihan nätisti ja hellästi vain, unelmieni tulevaisuutta ja tavoitteiden saavuttamista. Unelmat tuntuvat kaukaisilta ja herkästi rikkoutuvilta, mutta pystyn silti kuvittelemaan että ne oikeasti tapahtuvat. Varovaista ja toiveikasta innostusta.
Avokadosta
Avokado on jumalten ruokaa. Avokadoa voi lusikoida ihan sellaisena vaan, siitä voi tehdä suklaamoussea, sitä voi pistää ruokaan, leivän päälle tai ihan mihin vaan. Herranjestas mikä taikahedelmä (googlasin äsken, että onko se tosissaan hedelmä).
Olkapäät paljastavista paidoista
Voin kun ne näyttävät niin näteiltä ja hienostuneen tyylikkäiltä oikein yhdisteltynä. Haluan kans.
Lupaan jatkossakin innostua avokadoista ja ihan kaikesta muustakin.
xxx intoiita